Vuosi vaihtuu

 

Onni ilmeisesti valmistautuu jo illan räiskeeseen piiloutumalla veskin lavuaariin.

 

Ei Onni onneksi uuden vuoden juhlintaa säiky eikä Hilda ja Kallekaan. Silti meillä on tänään täysi valaistus, verhot kiinni ja musa päällä, sillä olemme saaneet tuta millaista on elää paukkuaran koiran kanssa. Edesmennyt Wilma-flatti panikoi uuden vuoden räiskeen jälkeen vielä monta viikkoa lenkillä pienimmästäkin kolahduksesta.

 

Paukkuarkuudesta huolimatta otimme Wilmaa sinnikkäästi metsälle. Alkuvuodet koira kulki Villen kannoilla peläten, mutta pikkuhiljaa vuosi vuodelta avautui. Ensimmäisen teeren noudon jälkeen paukkuarkuus metsästystilanteessa kaikkosi kokonaan! Seuraavana syksynä vielä pelättiin kauempaa kantautuvia haulikon pamauksia, mutta sittemmin ei enää niitäkään. Uuden vuoden juhlintaan Wilma ei koskaan kuitenkaan siedättynyt.

 

Turvallista vuoden vaihdetta!

ISO KIITOS eilisestä!

Eilen kävimme Kallen kasvattajapariskunnalla. Kävelimme ensin kolmen koiran eli Jatan, Kallen ja Hildan kanssa about reilu tunnin lenkin, jonka varrella teimme erinnäisiä hakuja koirille.

Ensin muistidamina jätimme erään teollisuusrakennuksen pihalle kuusi damia. Jatkoimme matkaa ja päästimme koiria vuorotellen hakuun. Hilda lähti ensimmäisenä. Se keksi oikaista pihalle menevän toisen tien kautta eli ei mennyt taaemmasta tiestä, mihin koirat oli jätetty istumaan damien viennin ajaksi. Jatta oikaisi samalla tavalla kuin Hilda, mutta Kalle, kultsuna, juoksi kuuliaisesti koko reitin sitä kautta mistä damit oli vietykin.

Seuraavassa paikassa teimme markkeerauksia hankeen. Hildalle ensin ykkösmarkkeeraus. Sen jälkeen kakkonen. Hienosti Hilda pysyi irti paikallaan heittojen välissä. Hilda haki ensin jälkimmäisenä heitetyn, joka oli helppo jääden hangen päälle näkyviin. Toinen olikin vaikeampi noutaa, koska se humpsahti lumeen sisälle. Pienen paikallistamishaeskelun jälkeen dami kuitenkin löytyi.

Kalle markkeerasi erittäin, ellei jopa hämmästyttävän upeasti! Se juoksi aivan luotisuoraan lumeen syntyneelle reiälle ja kaivoi damit esiin.

Seuraavaksi tehtiin markkeerauksia lauta-aidan yli, läpi tai ali ihan miten koira haluaa. Kalle taisi mennä noutaessaan läpi ja palauttaessaan ali.

Hilda hämääntyi aidasta totaalisesti. Se ei osannut mennä siitä millään tavalla vaan lähti kiertämään aitaa tietysti sillä seurauksella, että sillä ei ollut enää mitään käsitystä missä dami on.

Toisella kerralla heitettynä Hilda äkkäsi, että tästähän pääseekin aidan läpi ja palautus samaa kautta. Kolmannella kerralla Hilda meni taas aidan läpi, mutta palautti kiertämällä aidan, koska oltiin ihan aidan reunalla.

Jännästi voi tuollainen "vähäpätöinen" uusi asia pistää koiran pasmat aivan sekaisin. Tosin naurettiin, että ehkä Hilda muistaa, että sitä on koko viime kesä kielletty menemästä (lammas)aidan toiselle puolelle. Ja saihan se tuta, että aidasta tulee sähköiskukin.

Mukavan kävelylenkin päätteeksi pääsimme erittäin herkulliseen illallispöytään, jonka päätähtenä komeili meidän mökin tuntumasta pyydetty metso, jonka Jyrki komeasti syksyllä saalisti. Unohtamatta alkupalaksi tarjottua samettisen pehmeää tattikeittoa. Minut on käännytetty. ;)

Koirat saivat olla sisällä osittain yhdessä ja tulivat juttuun oikein hyvin. Hilda ja Jatta jaksoivat flattienergiaa puhkuen vielä painia keskenään ulkona, kun muut jo väsyivät.

Kivat treenit ja erittäin maistuva ruoka. Ainoa mikä jäi hitusen harmittamaan oli, etten heti räpsäissyt kännykällä kuvaa Suvista (13 v) ja Kallesta, kun äiti ja poika niin liikuttavan suloisina vierekkäin edessäni hetken istuivat. Sittemmin kuvan räpsäisy unohtui...

Eilisten kuvien puutteessa ohessa kuvakollaasi joistakin erähetkistä Sarin ja Jyrkin kanssa mökillämme Kainuussa viime syksynä.

(Kollaasin saa isommaksi klikkaamalla kuvaa).

Lumisen lenkkipolun varrella

Metsäisellä "kinkunsulatuslenkillä" noin kymmenen metrin päästä meistä ponkaisi pyy kiepistä lentoon. Hauskan näköinen tapaus, jota emme ole aiemmin päässeet todistamaan. Ajattelin, että tuollaiseen tapahtumaan saattaisi törmätä mökillä hiihtoretkellä, mutta että ihan täällä etelässä. Ja vain n. 100 metriä omasta kodista.

Koirilla oli omat touhut, ne ei huomanneet pyytä ollenkaan. Hilda seisahtui lumipolulle sivuttain tien tukkeeksi. Kalle juoksi hirmuista kyytiä kohti ja HYPPÄSI samalla vauhdilla Hildan yli!

Takaisin tullessa Hilda kiinnostui pyyn kieppikolosta ja kävi sitä häntä heiluen kaivelemassa.

Ei meidän oikeasti kinkkua ole pahemmin tarvinnut sulatella. Jossakin tilapäisessä mielenhäiriössä ei laitettu omaa kinkkua ollenkaan. Ajateltiin, että lampaan- ja metsonlihassa on tarpeeksi, mutta kyllä se joulu kinkun vaatii. Onneksi olemme sentään päässeet kinkun makuun mm. siskollani jouluaattona.

Lapset on tosi tarkkoja. Siskoni poika (3 v.) katseli pukin käsiä ja tokaisi, että sä et taida olla kovin vanha, kun sulla on noin nuoret kynnet! Ensi vuonna parikymppisen joulupukin täytynee pitää hanskoja, ettei nuoret kädet paljasta pukin todellista ikää. Yritimme vakuutella Tomille, että pukki on oikeasti toooosi vanha. Että kuinkas vanha se oikeasti onkaan? Hetken mietittyään Tomi vastasi, että pukki on joo tosi vanha, se on 39 vuotta. Että näin, tässähän ollaan sitten ihan joulupukin iässä...

Lampaan paistista tuli muuten super herkullinen. Saimme sillä taas kerran vannoutuneita "villasukkavihaajia" (joihin itsekin kuuluin) uskomaan, että lampaanliha on oikeasti hyvää. Ja erittäin herkullistahan se onkin!

Sana lammas on näiden lihojen kohdalla kylläkin väärä. Pitäisi sanoa karitsa, mutta se kuulostaa ehkä hieman brutaalilta varsinkin, jos karitsan mieltää sellaiseksi pieneksi pehmeäksi vessapaperin mainostajaksi. Mutta karitsoitahan nuo pässit vuosikkaina vielä olivat. Eli siis, meiltä löytyy erittäin herkullista karitsapaistia. Mutta "note to myself": hanki ensi jouluna myös kinkku!

Valokuvajoulukalenterin 24. luukku

Kuluneen vuoden huipputapaukset eli kesälampaat

toivottavat suurinpiirtein kainuulaisittain

"Hyvvie joulun aekoja kaekille"!

Valokuvajoulukalenterin 23. luukku

Ensimmäinen vakuuttaa:
"Jos maltatte vain odottaa
vielä neljän viikon verran,
toki joulu saapuu kerran.
Ei pidä olla toivoton
kohta viikko mennyt on."

Toinen liekki supattaa:
"Mielenne vain malttakaa.
Nyt ei sovi nahistella,
pipareita pihistellä.
Pian toinen viikko hujahtaa,
muut kaksi oottaa vuoroaan."

Kolmas liekki puhuu näin:
"Jo joulu hiipii tänne päin.
Kun valoani katselette,
sen tulosta jo iloitsette.
Pian viikko ohi vilistää,
jäljelle vain yksi jää."

Neljäs liekki lausuu:
"Nyt odotus on päättynyt.
Siis kerallani riemuitkaa.
Jo joulun juhla tulla saa."

(Runon lähde: http://varssyja.wordpress.com/joulurunoja/)

Ei hyvin mene

Kalle sai eilen illalla n. klo 22 taas kohtauksen. Kohtaus oli tosi kevyt raajojen kouristelujen suhteen, mutta silmät toljottivat tyhjyyteen pitkän aikaa. Pelättiin jo toista kohtausta, koska Kalle jäi tyhjyyteen "jumittamaan".

Rupesin kutsumaan Kallea nimellä. Sain muutaman kerran toistella Kallen nimeä ennen kuin silmiin tuli eloa ja Kalle havahtui tähän maailmaan. Liekö kutsumiseni auttoi...

Kalle kampesi heti pystyyn ja häntä iloisesti vihmoen lähti liikkeelle. Pissapisarat vaan lentelivät!

Edellisestä kohtauksesta on rahdun yli kolme viikkoa eli puolitoistapilleriä ei riitä pitämään kohtauksia kurissa. Eiköhän joulun pyhien jälkeen ole eläinlääkärillä käynnin ja rinnakkaislääkityksen aika...

Ei ihan vahvasti tämä joulun alusaika alkanut muutenkaan. Onnia ei ole näkynyt torstai-illan jälkeen. Ulkona on 12 - 14 asteen pakkaset. Liekö Onni tekemisen puutteessa lähtenyt etsimään Kainuun taikatalliaan (Kainuussa pakkasta kuulemma - 25) vai onko se jollain naapurilla herkullisimpien patojen ääressä köllimässä? Vai liekö tuossa meidän talon vieressä nulkhaavat ketut napanneet Onnin?

Edit klo 8.15
Heti kirjoituksen julkaisemisen jälkeen joulun alusaika muuttui paljon paremmaksi. Puhelimeni pirahti ja sain lähteä hakemaan Onnia kotiin n. 500 metrin päästä rivitaloalueelta. Kiitos Onnin kaulapannassa olevan puhelinnumeroni Onni pääsi jouluksi kotiin!

Nainen oli luullut, kun oli nähnyt kissan liikkuvan siellä aiemminkin, että se on jonkun entisen asukkaan kissa, joka etsiskelee kotiaan. Onnia oli harjattu ja tehty myös se virhe, että sitä oli ruokittu. Sinnehän se oli jäänyt nurkkiin majailemaan, vaikka naisella on ennestään neljä kissaa. Naisen sanoja lainatakseni Onnin oli napannut hieman toisenlainen kettu!

Nainen lupasi jatkossa olla ruokkimatta Onnia, koska tietää nyt, että sillä on koti ihan lähellä. Kiitokseksi ilmoittamisesta annoin kissanruokapurkin, jonka hätäisesti matkaan lähtiessäni nappasin.

Onni oli hieman säikkynä muista kissoista ja vieraasta paikasta. Se oli sylissäni jännittyneenä ja silmät epäluuloisesti vieraita kissoja pälyillen. Nyt se nukkuu tyytyväisenä kotona. Meidän sängyssä. No, tämän kerran.

Valokuvajoulukalenterin 22. luukku

22. luukusta paljastuu eiliset hankitreenit. Sinnikkäästi hötöön hankeen uponnut dami kaivettiin esiin -12 asteen pakkasessa ja palautettiin vikkelästi käteen!

Mutta miten tuo meidän "vanha pappa" innoissaan pitelee damia suussaan ihan väärässä asennossa...

Valokuvajoulukalenterin 21. luukku

 Tämä kuva on Hildan ja Kallen "virallinen joulukuva 2012". Tällä kuvalla varustettuja perinteisiä joulukortteja meiltä lähti myös postin matkaan. Eli kuva on otettu jo marraskuun lopulla, kun ei vielä ollut lunta, satoi vettä ja oli sysipimeää.

Nythän olemme jo voiton puolella. Tänään on talvipäivänseisaus.

Ajattele, tästä ei päivä enää lyhene!

Valokuvajoulukalenterin 20. luukku

Onni on kuvassa erehdyttävän seesteisen näköinen. Oikeasti sillä alkaa talvi kiristää pipoa. Ulkona ei ole mitään minkä kanssa kikkailla, siksi kikkailaan sisällä esimerkiksi roikkumalla olohuoneen verhoissa! Ulkona Onni viihdyttää itseään pienillä lumikokkareilla, jotka se läppäisee tassullaan pyörimään ja hyökkää saalistajan elkein kimppuun.

Onni hyökkii myös Hildan päälle. Niillä on niin ristiriitainen suhde, ettei sitä kukaan ymmärrä, vähiten varmaan ne itse. Onni hakeutuu Hildan luo, puskee ja kehrää. Hilda liiskaa etutassuillaan kissan lyttyyn ja pesee. Ne myös nukkuvat vierekkäin, välillä jopa päällekkäin, samalla patjalla. Mutta, kun Onnia jurppii se hyökkää Hildan kimppuun. Hilda on niskakarvat pystyssä hämillään mistä nyt tuulee, kun kissa antaa kynttä ja puree. Yhtä nopeasti, kuin Onni hermostuu se myös leppyy. Taas maataan sulassa sovussa vierekkäin. Onni alkaa kehrätä. Purr, purr.

Kissamaisen veikeää joulun odotusta!

Valokuvajoulukalenterin 19. luukku

19. luukusta kurkistaa männä vuosien "virallinen joulukuva" kuvausten pieleen menneitä otoksia

Hildasta ja Kallesta.

(Kuvat näkee isompana ja yhdellä kertaa

klikkaamalla ensimmäistä kuvaa).

Ja mitä niistä lopulta tuli:

2010

 2011

Valokuvajoulukalenterin 18. luukku

Valokuvajoulukalenterin 17. luukku

Kotikaupunkini kirkko on valmistunut vuonna 1781. Kellotapuli on rakennettu vuonna 1804. Sen keskikerroksessa on sijainnut pitäjän viljamakasiini ja alakerrassa "läpikäytävä" eli ruumishuone.

Nykyisin kellotapulin keskikerroksessa on aikaisemmin kirkossa olleita esineitä eli vaatimaton kirkkomuseo. Alakertaa käytetään varastotilana. Eilen kuulin, että siellä asuu myös rotta. Kirkonrotta nimeltään Kikka.

Valokuvajoulukalenterin 16. luukku

Kauneimmat joululaulut kirkossa

Valokuvajoulukalenterin 15. luukku

"Juokse, porosein, poikki vuoret maat..."

Valokuvajoulukalenterin 14. luukku

Ja kaikki mukaan Hildan "äidinkielellä"!

O Tannenbaum, o Tannenbaum,
wie treu sind deine Blätter!
Du grünst nicht nur
zur Sommerzeit,
Nein auch im Winter, wenn es schneit.
O Tannenbaum, o Tannenbaum,
wie treu sind deine Blätter!

Valokuvajoulukalenterin 13. luukku

Hilda muiskautti Kallelle pusun kesken metsälenkin.

Puut on olleet komeassa tykyssä koko joulukuun. Lupaavalta näyttää valkoista joulua ajatellen.

Valokuvajoulukalenterin 12. luukku

Yllätin Onnin haaveilemasta ikkunan äärestä. 

Todennäköisesti se katselee harmistuneena eilen lisää satanutta lumimäärää.

Päivän aikana satoi reippaat 15 senttiä uutta lunta.  

Vai liekö tuo joulua jo odottelee saapuvaksi?

Vielä 12 yötä.

Valokuvajoulukalenterin 11. luukku

Joulukalenteri pysyttelee vielä tämän kuvan verran työläismuseon tunnelmissa. Kurkistamme 1960-luvun työläisperheen jouluiseen olohuoneeseen.

60-luvun sisustusta muutti yleistyvä televisio sekä sen myötä olohuoneen sisustukseen tulleet sohvaryhmät kirjahyllyineen. Tomin (3 v.) mielestä olohuoneen nurkassa kököttävä kapistus

"ei todellakaan ole mikään televisio"!

Valokuvajoulukalenterin 10. luukku

Kymmenennestä luukusta avautuvat näkymät pula-ajan eli n. 1940-luvun työläisperheen joulun viettoon.

Hyasintti on Suomen vanhin joulukukka, mutta sotavuosina ne olivat harvinaisia.

Pula-ajan joulupöydästä löytyi mm. lasimestarin silliä, imellettyä perunalaatikkoa sekä pula-ajan joulutorttuja.

Herätys!

Olemme toukokuun lopulla viimeksi olleet ryhmätreeneissä, johtuen suureksi osaksi siitä, että vietimme Kainuussa mökillä kesä-lokakuun ja sen jälkeen Hildalla alkoi juoksu. Tänään piiiiitkästä aikaa olimme mukana Kallen kasvattajan ryhmätreeneissä.

Saimme kolmen koirakon voimalla parin tunnin tehokuurin tottelevaisuutta sekä nomea. Suuret kiitokset mukavasta ja antoisasta päivästä!

Tutustuimme damitreenin lomassa myös riistaan. Hilda kanniskeli harakkaa, lokkia ja varista. Kotiinviemisiksi saimme myös pari pussukkaa riistaa mm. fasaanin rikkimenneen tilalle...

Treenien paras anti oli ehdottomasti ohje käyttäytymiseeni, kun Hilda käsittelee riistaa. Sari käski minun käyttäytyä kuin Hildalla olisi suussaan dami eikä riista. Ero käyttäytymisessäni oli valtava, kuin yöllä ja päivällä. Olin paljon selkeämpi ja vähäeleisempi, kun mielsin Hildan suussa olevan variksen damiksi. Kaikki turhat lepertelyt, löpertelyt, kevätpäivänliikkeet ja muut ylimääräiset hössöttävät manööverit jäivät pois. Oman käyttäytymiseni muutoksella oli myös suora vaikutus koiran käyttäytymiseen. Varis tuotiin minulle jämysti ilman turhia kikkailuita!

Uutena treeninä Hildalle tehtiin pillipysäytyksiä. Vietiin kaksi damia eri suuntiin, oikealle ja vasemmalle, joista haettiin ensimmäisenä ensin viety. Avustaja haki tällä välin toisena viedyn damin pois.

Ensimmäisen damin palautuksen jälkeen Hilda lähetettiin toiselle eli pois haetulle damille, pysäytettiin pillillä ja mikäli pysähtyi sai palkaksi noutaa avustajan heittämän damin. Hilda pysähtyy lenkillä pillistä, mutta kun kyseessä oli damin etsintä, niin pillikuuliaisuus ei ollutkaan enää ihan niin selvä. Neljästä kerrasta saimme kuitenkin kaksi onnistumaan mallikkaasti.

Aamupäivätreenit olisivat vielä jatkuneet normaaleilla sunnuntai-iltapäivän ryhmätreeneillä, mutta siinä vaiheessa jouduimme jo lähtemään toisaalle. Aamupäivä oli kuitenkin erittäin herättävä, joten erityiskiitokset siitä!

Seuraavassa muutama Villen räpsimä kuva treeneistä:

Hilda kantaa harakkaa.

Hildan jämy variksen palautus.

Tässä Hilda toimi mannekiinina muille treenaajille. Damit oli sijoitettu kello yhdeksään, kahteentoista ja kolmeen. Treenin ideana oli vaihtaa viisi kertaa lähetysasentoa ennen kuin damin saisi noutaa. Ensin olimme hakevinamme kello yhdeksän damin, mutta käännyimmekin kello kolmeen. Sen jälkeen kello kahteentoista jne. Vasta viidennellä kerralla Hilda pääsi noutamaan. Hilda pysyi hallinnassa suunnanvaihdoissa sekä malttoi hienosti istua tapittaa pylly maassa rauhallisena, kun osoitin käsimerkillä damia, mitä ei saanutkaan noutaa.

Valokuvajoulukalenterin 9. luukku

Kävimme tänään lainalasten eli
Jasminin (6 v.) ja Tomin (3 v.) kanssa mm. vanhanajan jouluasumista ihmettelemässä kotikaupunkimme työläismuseossa, jossa olen yhden kesän ollut kesätöissäkin oppaana.

Oheiset valokuvat kuvaavat muistaakseni asumusta n. 1850-luvulta. Käyttöastiat olivat pääsääntöisesti puusta ja olkia oli levitetty lattialle lämmikkeeksi. Tomi kommentoi asumusta sanomalla, että "mä tykkään tästä!"

Valokuvajoulukalenterin 8. luukku

Kahdeksannessa luukussa virittäydytään Sibeliusmaisiin tunnelmiin Jean Sibeliuksen päivän kunniaksi.

En etsi valtaa loistoa, en kaipaa kultaakaan,

Giv mig ej glans, ej guld, ej prakt i signad juletid.

ma pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan.

Giv mig Guds ära, änglavakt, och över jorden frid.

Se joulu suo, mi onnen tuo ja mielet nostaa Luojan luo,

Giv mig en fest, som gläder mest, den konung jag har bett till gäst!

ei valtaa eikä kultaakaan, vaan rauhaa päälle maan.

Giv mig ej glans, ej guld, ej prakt, giv mig en änglavakt.

säv. Jean Sibelius, san. Zacharias Topelius

Fasaanista tuli treenauskelvoton

Treenattiin tänään Hildan kanssa pakkasesta sulatetulla naarasfasaanilla. Ville nakkasi kuusten suojista fasaanin ja lähetin Hildan noutoon. Markkeerauksissa ei ollut moitteen sijaa, mutta palautukset tökkivät.

Ensimmäisellä kerralla fasaani tuotiin n. 10 metrin päähän minusta kahdella tuumaustauolla höystettynä, joiden aikana fasaani laskettiin myös maahan. 

Istutin tyhjänä minun luo tulleen Hildan paikoilleen viereeni. Hain itse fasaanin ja lähdin viemään sitä Villen luo.

Palasin paikoillaan nätisti pysyneen Hildan luo. Ja lähetin Hildan uuteen markkeeraukseen. Tällä kertaa fasaani tuli yhdellä tuumaustauolla ihan jalkoihin.

Kolmannella kerralla fasaani meni rikki... Se liukui Hildan suusta, jolloin hammas ilmeisesti viilsi kaulan auki. Hilda meinasi tästä innostua pistelemään kitaansa koko fasaanin, mutta toikin sen minulle ihan käteen asti!

Ohessa treeneistä räpsäistyt kuvat. Kallen kuvassa on vauhtia!

Harmi, ettei Hildalle voinut enää tehnä markkeerauksia, mutta uskallettiin kuitenkin Kallen antaa noutaa rikkinäinen fasaani kerran. Kalle kun ei yritä noutaa niitä ollenkaan itselleen eli syödä.

Treenattiin fasaanilla, koska halusin nähdä kehtaisiko Hildaa ilmoittaa fasaanijahtiin. En nyt oikein tiedä mitä näistä treeneistä pitäisi jahtia ajatellen miettiä. Tulihan fasaani perille asti tavalla tai toisella, mutta entäs jos se rupeaakin rikkomaan niitä siellä tahalleen?!?

Valokuvajoulukalenterin 7. luukku

Joulukalenterin 7. luukussa siskoni tyttö Jasmin (4,5 v) ja Hilda (8 kk) tonttuilevat jouluaattona 2010.

Jasmin ei meinannut liitoksissaan pysyä, kun odotti niin hermostuuneena joulupukkia. Kun pukki viimein tuli kymmenine pakeitteineen Jasmin eikä Hildakaan välittäneet pukista mitään. Jasmin syöksyi innoissaan avaamaan paketteja, ja jaloissa levollisena makaava Hilda meinasi peittyä auki riivittyjen pakettien papereiden alle.

Seuraavana jouluna Jasmin malttoi keskittyä joulupukkiinkin jakaen veljensä kanssa joulupukilta saatuja paketteja kaikille.

Olkaahan kilttejä itse kukin, jotta pukki ja varsinkin joulumieli, tulevat tänäkin vuonna!

Valokuvajoulukalenterin 6. luukku

Mummulta saamani valkoinen ritarinkukka kukkii komeasti. Siihen on auennut jo seitsemän isoa kukkaa ja lisää on puhkeamassa!

Kukka on todella juhlavan näköinen ja haluankin sen myötä toivottaa

Arvokasta 95. Itsenäisyyspäivää!

Valokuvajoulukalenterin 5. luukku

"No onkos tullut kesä nyt talven keskelle, ja laitetaankos pesä myös pikkulinnulle"

Mistä tulikin mieleen, että on jo joulukuun viides päivä enkä ole onnistunut kuulemaan joululauluja mistään. Pitänee virittäytyä jouluradio.fi taajuudelle.

Pakkasessa pulleana pörhistelevän talitintin lisäksi viidennen luukun kuvassa on jotakin muutakin pulleaa. Katsokaa miten keväisen vihreät ja pulleat silmut syreenissä on! Ne odottavat vain viiden kuukauden päästä alkavaa kasvukauttaan aina valmiina, kuin partiolainen ikään.

Valokuvajoulukalenterin 4. luukku

Kuuraparta, tuiskutukka

Joulukuu on käynnistynyt melko talvisissa tunnelmissa, ihanaa! Marraskuun viimeisenä päivänä eli pe 30.11. epäilemättä koko Suomi sai yhdellä rytinällä kauttaaltaan kunnon valkoisen peitteen pakkassäässä (täällä -7 astetta). Marraskuun vesisateet muuttuivat kertaheitolla talviseksi joulun odotus keliksi.

Vesisateen väistyttyä pitkästä aikaa myös outo keltainen valoilmiö näyttäytyi taivaalla säteillen piristävää D-vitamiinia suoraan kasvoille. Lumisade jatkui ja pakkaset kiristyivät viikonloppuna. Sunnuntaina lämpömittari oli vajonnut jo - 20 asteeseen.

Eilen päivälenkillä pakkasta oli "enää" - 15. Kalle kulki kolmella tassulla, mutta Hilda humusi menemään. Sitä ei haitannut edes naamaa kehystämään hiipivä kuura!

Ihme, että hiipivä kuura sai Hildan kiinni, sillä niin kovaa se meni. Pöllytimme matkalla kanahaukan aterialtaan. Hilda löysi kannonnokan, jossa kanahaukka oli ateriaansa nokkinut. Sain siis Hildan toimesta käteeni jonkin linnun (rastas, pyy?) mössöksi hakatun torson. Kiva. Kiitos.

Kalle lääkärillä

Piinallisen pitkän viikon jälkeen vihdoinkin Kallen lääkäriaika koitti. Kallelta kuunneltiin keuhkot ja sydän, joiden todettiin olevan kunnossa. Kallelta otettiin myös verikoe, josta mitattiin maksa- ja munuaisarvot. Jälkimmäiset arvot mitattiin, koska jos rinnakkaislääkitys aloitetaan niin munuaisarvoja pitää ruveta seuraamaan, koska rinnakkaislääkitys vahingoittaa mm. munuaisia siinä missä nykyinen lääkitys maksaa.

Rinnakkaislääkkeellä on myös liuta muita ei niin mairittelevia sivuoireita, joten vielä tässä vaiheessa rinnakkaislääkitystä ei aloitettu. Kalle saa nyt siis toistaiseksi Barbivetiä 1,5 tablettia kaksi kertaa päivässä. Kalle on melko hyvin kestänyt lääkeannostuksen noston, tosin hieman honteluutta takapäässä on havaittavissa. Kallen maksa on myös kestänyt Barbivet-lääkityksen, vaikka selvää nousua arvoissa on.

Maksa-arvot:

         31.10.2011           6.3.2012                            3.12.2012                        (viitearvo)
GOT       33.9                        38.8                                  41.2                                  (43)
GPT        53.6                        59.4                                  86.2                                  (89)
ALP        45.7                        75.4                                 146.0                                 (68)

Munuaisarvot:

               3.12.2012                      (viitearvo)
UREA         5.66                             (9.0)
CREA       81.2                            (159.0)

Uuden Barbivet reseptin lisäksi Kalle sai reseptin myös Stesolid-peräpuikkoihin (5 mg). Puikot on tarkoitettu laukaisemaan lihaskouristelu pitkittyneessä kohtauksessa. Ilmeisesti itse kohtausta lääke ei vie pois, mutta helpottanee kouristelua. Toivon totisesti, että Stesolidit jäävät käyttämättä.

Eläinlääkärille visaa vingutettiin 95 euron edestä ja aptekkiin 69 euron edestä. Siinä meni opiskelijan lähes koko kuukauden opintotuki...

Valokuvajoulukalenterin 3. luukku

Kolmas luukku kurkistaa vielä pidemmälle ajan taa, jopa viime vuosituhannelle asti. Oheiset kuvat ovat ensimmäisestä ikiomasta & iki-ihanasta koirastani, Nanasta, joka luovutettiin minulle 3.12.1995 eli päivälleen 17 vuotta sitten!

Olin haaveillut omasta koirasta varmasti koko pienen ikäni, mutta tyytynyt taluttelemaan kaikki omakotialueemme koirat, johon mahtui monen monta hännänheiluttajaa: ajokoiraa, afgaaninvinttikoiraa, irlanninsetteriä, mäyräkoiraa ja saksanpaimenkoiraa. Unohtamatta kolmea hoitokoiraani irlanninsetteri-saksanpaimenkoira Benskua, mustaa labradoria Sannia sekä vaaleaa labradoria Morizia.

Olin myös päättänyt, että HETI, kun muutan omilleni otan koiran, kultaisennoutajan. Nana tuli kotiini kerrostaloon talvipennuksi vuosi kotoa muuton jälkeen.

Nana, joka siirtyi 12 vuoden iässä tähdeksi taivaalle 2.11.2007, on kuvissa rahdun päälle 2 kk ikäinen ja ollut luonani vasta kolmisen viikkoa.


Jouluaattona oma paketti haistettiin kuusen juurelta pikku palleroisen toimesta.

Pikku pallero kiikutti isohkon paketin reippaasti omalle pedilleen, jossa päättäväisesti ja omatoimisesti paketin sisältö riivittiin esiin.

  Nyt kun olen myllännyt näitä vanhoja valokuvia niin ei varmasti edes tarvitse mainita, että olen kehittänyt itselleni roihuavan pentukuumeen...

Valokuvajoulukalenterin 2. luukku

Valokuvajoulukalenteri kurkistaa edelleen muistojen polulle oheisen joulun alla napatun kuvan myötä. Kuva on vuodelta 2002 ja siinä komeilee edesmennyt touhutiimi

Wilma (Chiccoxen Busy Business) ja Nana (Karvin Faderullan).

Nyt täytyy kaivella aivonystyröitä, että muistan minkä ikäisiä kaverukset kuvassa on. Hmm... Wilma on 3,5 vuotta ja Nana 7 v. Sehän on melkein kuin Hilda (ensi vuonna 3 v) ja Kalle (7 v) tällä hetkellä!

Valokuvajoulukalenterin 1. luukku

Pidin valokuvajoulukalenteria vuonna 2009 vuodatuksen blogissani, mutta vuodatuksen ongelmien vuoksi ne kuvat ovat kadonneet kuin pee saharaan. Silloin ideani oli ottaa joka päivälle uusi kuva. Nyt armahdan itseäni valokuvausurakassa sen verran, että voin käyttää joulukalenterissa myös vanhoja ottamiani kuvia.

Ensimmäisen luukun kuva onkin joulukuulta 2003. Onni on kuvassa ihan pikkuruinen.

Vain pari kuukautta aikaisemmin metsästä löydetty reipas ja lutuinen killisilmä.

Lääkeannostuksen nosto

Kalle on hengissä. Kalle itseasiassa aamuisen kohtauksen jälkeen palautui läsnäolevaksi omaksi itsekseen, mitä se ei selkeästi ollenkaan ollut iltamyöhän rajun kohtauksen jälkeen.

Olin kuvitellut, että Kalle tyyliin "kiidätettäisiin koira-ambumalanssilla" eläinlääkärille, mutta juteltuani puhelimessa eläinlääkärin kanssa Kallelle annettiin aika viikon päähän maanantaille. No tosiaan, eipä Kallelle varmasti mitään lääkärissä enää olisi voinut tehdäkään, koska kohtaukset tuli ja meni jo.

Ensi maanantaina siis tutkitaan rinnakkaislääkkeen aloittamisen mahdollisuus sekä nykyisen lääkkeen annostus. Sillä välin Kallen lääkkeen (Barbivet 60 mg) annostusta nostettiin yhdestä puoleentoista tablettiin kaksi kertaa päivässä eli käsittääkseni suurin mahdollinen annostus 30 kiloiselle koiralle.

Me omatoimisesti sunnuntaina iltamyöhällä annoimmekin Kallelle kohtauksen jälkeen ylimääräisen puolikkaan tabletin, kun näimme ettei Kalle palautunut isosta kohtauksesta normaaliksi vaan jäi "jumittamaan".

Nyt Kalle on ollut muuten kunnossa, mutta kovin väsynyt se on. Varmaankin kohtaukset ja lisälääkitys rasittavat. Saa nähdä miten tokkuraan Kalle menee tuosta annostuksen nostamisesta.

Kysyin eläinlääkäriltä jotakin nopeavaikutteista suppoa tms. peräruisketta uuden pitkäkestoisen kohtauksen varalta. Olen kohtauksen laukaisevasta ruiskeesta joistakin blogeista lukenut, mutta sellaista en Kallelle saanut. Eläinlääkärin mukaan on erittäin epätodennäköistä, että Kalle saisi ennen maanantaina uuden pitkäkestoisen kohtauksen, mutta jos sellainen tulee niin pitää ottaa heti yhteyttä eläinlääkäriin. Ja kohtaus menee joka tapauksessa jossakin ajassa itsekseen ohi ilman ruiskeita. Jaha.

Uni maittaa rajun yön jälkeen.

Karmaiseva kohtaus

No nyt en kyllä oikein tiedä mistä tätä kirjoitusta aloittaa... Aloitetaan nyt vaikka siitä, että mökillä Kalle sai epilepsiakohtauksen la 13.10. (vain reilu 3 vkoa edellisestä). Kohtaus oli tullut sillä aikaa, kun me olimme saunassa. Ihmettelimme saunasta tullessa, kun kissa sinkaisi ulko-ovesta salamana pihalle. Kalle ja Hilda seistä toljottivat tuvassa. Makuuhuoneeseen mennessä haistoin, että taitaa olla pissat lattialla ja huomasin Kallen pedin lennähtäneen keskelle makuuhuoneen lattiaa. Kallea tutkailtuamme sillä oli mahanaluskarvat ja suupielet märät. Kohtaus oli tullut ensimmäisen kerran niin, ettemme olleet paikalla, vaan eläimet olivat keskenään.

Tuosta kohtauksesta on kulunut noin kuusi viikkoa. Kohtaukset on olleet tähän asti melko kevyitä, jos niin voi kauhean näköisestä kouristelusta ylipäätään sanoa. Niiden kanssa on jo ikävä kyllä jotenkin tottunut elämäänkin tämän n. puolentoista vuoden aikana jona kohtauksia on ollut. Kaikkien roolit ja toiminta kohtaustilanteessa on olleet jo rutiinia. Mikään ei ole kuitenkaan valmistanut meitä seuraavaan...

Eilen eli su 25.11. klo 23.14 Kalle sai olohuoneen sohvan vieressä kohtauksen pissaten alleen. Havahduttiin melkoiseen ääneen mikä Kallen suusta pääsi ennen kouristelua. Kohtaus kesti 4 minuuttia, jonka jälkeen Kalle näytti jo palautuvan tähän maailmaan, mutta sitten kohtaus alkoikin uudestaan. Kallen suu louskui ja sieltä pääsi aivan hirvittävän karmeaa huutavaa ääntä... Sitä tuntee itsensä niin avuttomaksi, kun ei voi muuta kuin katsella ja tuntuu, että koira kuolee käsiin... Ääni eli ilmeisesti kurkunpään kouristelu loppui, mutta raajojen kouristelut jatkuivat vielä 4 minuuttia. Kohtaus kesti siis yhteensä 8 minuuttia!

Kohtauksen jälkeen Kalle oli vielä nukkumaan mennessäkin hieman pökkyräinen. Kallen koordinaatio ei toiminut, jalat petti alta ja se kävi hieman "hitaalla" tuijotellen eteensä hiljaisesti välillä vinkuen. Kahdeksan minuutin kohtaus on käsittääkseni jo niin pitkä, että se saattaa aiheuttaa pysyviä aivovaurioita, joten huoli koirasta oli melkoinen.

Jotenkin oli ihan selvää, että tämä ei jää tähän. Eikä jäänytkään. Klo 5.20 Kalle sai taas kohtauksen, jota kesti 3-4 minuuttia. Pissat tuli alle, mutta onneksi Kalle ei nyt kirkunut...

Selvääkin selvempää on, että tänään mennään eläinlääkäriin. Jos tuo koira pysyy vain siihen asti hengissä.

Pikkujoulu orvokit!

Penkkikarkulaiset.

Huomenna olisi ensimmäiset ja luultavimmin ainoat pikkujoulut tälle kaudelle. Ihan on pikkuinen joulufiiliskin. Huomasin nimittäin jouluvaloja talvihämärää karkoittamaan asentaessani, että penkkikarkulaisorvokit juhlistavat jatkuvaa kasvukauttaan kukkimalla!

Koirarintamalla on hiljaista. Normilenkkiä ja silleen. Kalle myös haluaisi Hildaa tällä hetkellä silleen eli nyt on juoksussa "ne päivät" käsillä.

Hilda puolestaan on levoton. Remmilenkillä vain vienosti vinkuu sulhojen luo.

Että silleen!

Hakukoneet

Tänään olisi ollut Kallen kasvattajan ryhmätreenit, mutta Hildalla alkoi alkuviikosta juoksu, taas.

Teimme kuitenkin metsäisen aamulenkin yhteydessä koirille melko laaja-alaisen hakuruudun ylärinteeseen. Vein kymmenen damia alueelle, jonne lähetimme koiria hakuun vuorotellen. Hilda sai kunnian aloittaa ja Kalle lopettaa.

Hilda löysi neljä ensimmäistä vaivatta. Kolmen ensimmäisen palauttaminen tarvitsi hieman äänellistä vahvistusta, mutta neljäs palautettiin suoraan käteen ilman, että ohjaajan eli minun tarvitsi päästää pihaustakaan!

Dameja oli siis enää kaksi hakuruudulla, kun lähetin Hildan viidennen eli viimeisen kerran hakuun. Se haki jonkin aikaa, mutta ei saanut damista vainua ja palasi tyhjänä takaisin. Taisin vielä kerran lähettää, kun kuulimme metsästä ääniä. Joku mies tuli "puudelinsa" kanssa treenipaikalle. Hänen koiransa kuulemma "niin tykkää tervehtiä ja tutustua". Siinä ne sitten hetken nuuskivat Kallen kanssa ennen kuin jatkoivat matkaa. Hilda olisi myös halunnut koiruutta haistelemaan, mutta pysyimme lähetysalueella.

Häiriö ei kuitenkaan hämännyt Hildaa, vaan koiran jälkien nuuhkimisen sijaan Hilda ampaisi lähettämääni suuntaan ja palasi hakualueelta dami suussaan minun luo!

Kalle haki myös neljä ensimmäistä damiaan aivan vaivatta, loistavalla työskentelyllä. Alueen viimeisen damin Ville kävi hakemassa Kallen kanssa yhdessä.

Olimme kyllä koko porukka yhtä hymyä aamulenkiltä palattuamme. Uskaltaisinko toivoa, että hakuruutu sujuisi jo variksillakin yhtä hienosti Hildan osalta...

Reissukissat Onni ja Helmi

Onni mökkitiellä syyskuun puolessa välissä.

 

 

Onnin aika Joronjäljellä kului lähinnä naapurin halkoliiterissä luuraten. Yleensä Onni on viihtynyt omassa "taikatallissaan", mutta kesänalussa Onni koki suuren pettymyksen, kun hänen tallinsa valtasi kesälampaat. Naapurin halkoliiterin lisäksi Onni kiehnäsi usein myös saunalla. Istuksi saunan kuistilla vilvoittelemassa saunojien kanssa, kiipeili saunan välikatolla tai tuli mukaan lämmittämään saunaa.

 

Onni selvisi hyvin myös ensimmäisestä metsästyskaudestaan Joronjäljellä eikä joutunut ammutuksi "villikissana". Näennäisen hyvin se on myös väistellyt mahdolliset kohtaamansa haukat, ketut, kotkat, ilvekset, ahmat, sudet ja karhut...

 

Kotipaikatkaan ei menneet sekaisin, vaikka välillä Onni-kissa matkassa kotikaupungissakin käväisimme. Onni on erehtynyt vain silloin, jos se on sattunut näkemään meidät mökkinaapurustossa. Viimeksi se kohtasi meidät naapurin pihakeinussa ja luuli, että taas on vaihdettu kortteeria lymyillen naapurin halkoliiterissä vuorokauden. Kissa pääsi sitten autokyydillä mökkiin ja taas oli selvää missä asustellaan.

 

Siskoni entiselle, nykyisin isovanhempieni, kissalle Helmillekin oli selvää missä hän asuu.

 

Mummu ja pappa möivät 3-kerroksisen omakotitalonsa ja ostivat hulppean kerrostalo-osakkeen (4 h + keittiö, kaksi wc:tä ja kaksi parveketta!), jossa toiminnot on mukavasti samassa kerroksessa. Ulkokissaksi tottunut Helmi-uroskissa eli Hemppa sijoitettiin siskolleni, jossa Hemppa oli kuutisen päivää majaillut sinnikkäästi ulos naukuen.

 

Lopulta, kun Hemppa oli päästetty ulos, se oli sinkaissut metsään ja hävinnyt sen siliän tien!

 

Oli mennyt 20 vuorokautta, kun Hemppa oli ilmestynyt mummun ja papan entisen omakotitalon pihamaalle! Uusi omistaja oli tunnistanut kissan ja päästänyt sen sisään. Hempan hämmästys oli ollut silminnähtävä, kun kaikki tuttu oli talosta puuttunut...

 

Nyt Hemppa-kissa on ollut mummun ja papan kanssa kerrostalossa reilu viikon eikä ole kertaakaan naukunut ulos! Tyytyväisenä se syö ja nukkuu tutuilla huonekaluilla tuttujen ihmisten kanssa.

Ote metsästyspäiväkirjasta: tuuri kääntyy!

Seuraavassa ote metsästyspäiväkirjastani. Olemme jo pari viikkoa vaeltaneet kymmeniä kilometrejä huonon tuurin omaavina erällä nauttien ilmoista ja muista eräkokemuksista, mutta se reissun kruunu on antanut odotuttaa itseään. "Ei se saalis, vaan se fiilis." ;)


"Sunnuntai 21.10.2012   Onnea 9 v. Onni-kissalle!

Nyt kääntyi jo pari viikkoa vaivannut huono metsästystuuri ja kunnolla kääntyikin. Aamu oli jo pelkästään ilman puolestava aivan mahtava auringonpaisteineen ja - 8 asteen pakkasineen.

Hurautimme päättäväisesti autolla muutaman kilometrin omalle jokivarren hakkuuaukolle, vaikkei olla jostain syystä siinä tänä vuonna teeriä eikä metsoja nähtykään. Aurinko kimmelsi kilpaa heinissä ja puissa. Istuimme kaatuneella rungolla höyryävää kahvia kuksista hörppien.

Eipä kauaa mennyt, kun näimme jo teeren lentävän. Hetken näytti siltä, että se istuu metsänreunan korkeisiin puihin, mutta edempää suolta kuuluva pulputus ilmeisesti houkutti sen syyssoidin pitoihin. Melkoiset teerien pidot oli käynnissä, sillä suolta kantautui kova pulputus ja suhauttelu.

Naapuri oli omalla, varmalla teeriaukollaan, kyttäämässä ja soitteli, että olisi koirille etsittävää. Rupesimme tekemään lähtöä naapurin palstalle hieman pettyneinä, ettei taaskaan käynyt meille tuuri, kun yhtäkkiä Ville äkkäsi, että meidän suon takana männyissä istuu teeriä!

Ville pääsi hiipimään ampumahollille ja laukaisi kiväärinsä. Oli kuulemma pudonnut!

Ei muuta kun koirien kanssa etsimään. Kalle löysi akkateeren puun juurelta! Siinä etsiessä Villen pään yli oli porhaltanut vielä kymmenkunta teertä, mutta haulikko ei ollut matkassa. Naapuri soitteli, että tulkaa jo, täällä on hirveästi teeriä. No, niin on täälläkin!

Lähdimme kuitenkin etsimään naapurin ampumaa teertä. Hilda oli niin innoissaan, että se sinkaisi hakkuulta suoraan metsään, mutta Kalle malttoi hieman rauhallisemmin työskennellä ja löysi teeren naapurille!

Juotiin hakkuun reunalla vielä kahvit, jonka jälkeen lähdimme takaisin mökille tyytyväisinä päivän saaliiseen. Vaan päiväpä ei loppunut siihen.

Mökin pihalle tultaessa hokasimme, että meidän talon vieren metsästä lensi teeriukkoja hakkuulle. Ville lähti hiipparoimaan niiden perään. Minä jäin mökin pihamaalle koirien kanssa.

Kuulin sivulta niityn takaa alkavasta rantametsästä melkoista rytinää. Jokin lähti lentoon ja rysäytti minusta ja koirista n. 30 m sivuun metsävarvikkoon. Samassa se jatkoi matkaa ja näin sen nousevan hakkuun puuhun. Lentoääni kuulosti metsolta, mutta ilman silmälaseja katsottuna kelossa istui mielestäni ukkoteeri.

Samaan aikaan Ville oli hiipparoinut hakkuulla onnistuen säikyttämään teeret matkoihinsa, mutta yhtäkkiä hakkuulle lehahtaa ukkometso... ja kyllä, istuutuu n. 100 m päähän männyn latvaan ! Ville oli sydän pamppaillen tähdännyt metsoa, unohtanut kokonaan varmaan hengittääkin ja laukaissut.

Seuraavan Ville todisti hakkuulta ja minä mökin pihalta. Ammuttu lintu, jonka Ville tiesi ukkometsoksi ja minä luulin ukkoteereksi, pomppasi ylös ja räpytteli tovin ilmaa siipien alle aivan pystysuorassa asennossa. Lopulta se lähti laskeutumaan vasemmalle alas.

Lähdin koirien kanssa hakkuun suuntaan, kun kuulinkin jo Villen huutavan, että päästä koirat hakuun. Korosti vielä, että "nyt on sellainen saalis, joka TÄYTYY löytää!"

Ville oli nähnyt linnun putoavan, mutta häviävän sitten kumpareen taa, joten putoamispaikka ei ollut tiedossa. Kuljimme koirien kanssa hakkuulla hetken, kunnes Ville hokasi, että Hilda on löytänyt linnun. Iso vanha ukkometso! Nyt se kävi Villelle tuuri, sai sen mitä syksylle toivoi, elämänsä ensimmäisen kiväärimetsonsa! Ja vielä omilta mailta!

Mökillä punnittiin "vanha känä", joka painoi 4 kg! Kyllä nyt kruunautui parin viikon epäonniset erävaeltelut!  Ja kuten Ville sanoi, Tapio ihan selvästi antoi tämän linnun meille!"

Takana 5 kk:n "survival camp"

Ohi on, otsikossakin mainittu viiden kuukauden "selviytymisleiri". Villen vuorotteluvapaa päättyy, torstaina alkaa työt. Vuorotteluvapaan toinen osio olisi ensi kesänä, mutta katsotaan mitkä on kuviot silloin... ;)

Selviäähän sitä 5 kuukautta ilman itsestään selvyytenä pitämiä asioita eli sähköä ja juoksevaa vettä sekä niiden mukanaan tuomaa luksusta. Elämä on totaalisesti erilaista, kun mökki lämpiää sateisena ja koleana kesänäkin puulla, vesi nousee kaivosta ja kulkeutuu saunalle sekä mökkiin hartiavoimin ja lämpeää myöskin puulla, mökistä vesi menee ulos hartiavoimin eikä pyykki- tai tiskikään peseydy itsestään, kun itse puuhaat sillä aikaa jotain muuta.

Sisävessaan mieliessä valoisana kesäyönä koivun juurellekin pissii ihan mielellään, mutta lokakuun jo - 10 asteen pakkasessa huussiin hilpaisu vaatii jo hieman varustautumista mm. taskulampulla, kengillä ja pipolla. ;)

Ei ihminen turhaan ole keksinyt näitä helpotuksia, mutta ilman niitäkin pärjää hyvin. Ainakaan mökillä ei tule ns. vapaa-ajan ongelmia, koko ajan löytyy tähdellistä tekemistä eikä tv:tä ja nettiä tarvita viihtymiseen.

Nyt kotona jo räpsytetään sähkövaloja, katsellaan tv:tä ja pesukonekin jyskyttää taukoamatta vaatekasaa pienemmäksi sillä aikaa, kun itse kirjoitan tätä. Suurin mullistus on ehdottomasti talon lämmitys, joka tapahtuu vain nappia (!) painamalla. Ja kun napista on säädetty talon lämmitys haluttuun asteeseen, talo myös pysyy lämpimänä eikä tarvitse herätä kylmentyneeseen tupaan ja aloittaa aamua puuhellan syttymisen kanssa tappelemisella, jotta tarkenisi edes aamuteet juoda hytisemättä pöydän ääressä. :D

Viisi kuukautta elämästä meni ohi pelottavan nopeasti. Aikaan mahtuu harvinaisen sateinen kesä, joka varmasti olisi jossain vaiheessa jäänyt Kainuussa kesken (äkkilähtö eteleän helteisiin!) ellei meitä olisi paikkaan sitonut ihanat kesälampaat.

Tuntuu, että viiden kuukauden aikana saimme jotenkin vähemmän aikaan, kun tiukilla muutaman viikon lomillamme. No, sateisesta kesästä huolimatta saimme sentään korjattua ja maalattua mökin ulkoapäin ja tehtyä hieman polttopuita. Melkoisen kiireisenä meidät piti myös lammasprojekti sekä kesävieraat, joita mukavasti tupsahteli mökille yllättäviltäkin tahoilta.

Kaksi ensimmäistä kuvaa lokakuulta 2008 siinä kunnossa kun ostimme mökin. Kaksi jälkimmäistä kuvaa mökistä neljä vuotta myöhemmin eli lokakuulta 2012. (Kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla kuvaa).

Ensimmäisen kerran olimme kanalinnustusmailla muutamaa päivää vaille koko kanalintukauden. Pari viikkoa meillä oli valtion luvat, mutta muuten metsästimme joko omilla tai seuran mailla. Näistä vaihtoehdoista saaliin kannalta parhaaksi osottautuivat omat maat, mutta valtion maat takasivat taas laajemmat salot, joilla vaeltaa.

Kanalintukauden huipennus tapahtui edellis viikon sunnuntaina (21.10.) jolloin Ville onnistui nappaamaan ensimmäisen kiväärimetsonsa ikinä, ja vieläpä juuri omilta mailta. Ei ihme, että seuraava viikko valtion luvilla jäikin saaliittomaksi, mutta oli silti sitäkin hienompi upeine pakkasaamuineen ja auringonpaisteineen.

Viimeinen koettelemus "survival campissamme" oli kotimatka. Sateisen syksyn vuoksi emme jotenkaan hokanneet elo-syyskuun vaihteessa kotona piipahtaessamme ottaa talvirenkaita matkaan, vaikka siitä puhetta olikin ollut. Jotenkaan sitä ei uskonut, että vesisade lokakuuhun loppuisi. Vaan niin kävi ja talvi "yllätti" jälleen kerran autoilijan.

Onneksi 5-tie oli hyvässä kunnossa ja vain kotikunnan pikkutien mutkat olivat kaikista petollisimmat. Selvisimme kuitenkin ehjin nahoin kotiin koko porukka kissaa ja koiria myöden!

Koira, joka tiesi töpänneensä

Olimme tänään aamulla hieman myöhässä liikkeellä kanalintujahtia ajatellen, ja se kostautui.

Olimme tunnin kulkeneen kohti suunniteltua kivääripassipaikkaa, kun näimme teerien jo lentävän. Ainakin neljänkymmenen teeren lautta!

Näimme osan istuutuvan hakkuuaukolle, jonne olimme menossa. Hildalla petti kuitenkin hermo teerien paljoudesta, niiden siiveniskuista ja potpotuksesta. Hilda säntäsi kohti teeriä, eikä pillityksestä huolimatta pysähtynyt!

Myöhemmin ajateltuna olisi pitänyt karjua täyttä kurkkua SEIS! Huutaminen olisi todennäköisesti tehnyt vähemmän pahaa jälkeä teeritokan kaikkoamiseen kuin Hildan juoksentelu metsikössä.

Olisi tehnyt mieli olla kärpäsenä kelossa ja nähdä mitä neiti siellä teeripaljoudessa oikein touhusi! Niin kauan neiti teerien joukossa ilmeisesti kaahasi, että sai viimeisenkin sinnikkäästi kelossa kärvistelleen teeren kaikkoamaan.

Yritimme, Hildasta viis, kulkea ampumapaikoille suo ja kuura jalan alla äänekkäästi rouskuen. Toisaalta on onni, ettei päästy ampumahollille, ettei Hilda saanut karkureissulleen vielä palkkaakin eli noutoa.

Kun neiti vihdoin suvaitsi tulla takaisin, otimme sen mitään sanomatta remmiin. Pidimme kahvitauon niin, että Hilda oli muusta porukasta hieman sivummalle kytkettynä. Neiti ilmeisesti tiesi töpänneensä pahemman kerran, sillä se tyytyi mukisematta kohteluunsa.