Kanitreeniä

Hilda ja the jänis

Salaa toivoin, että Hildalla olisi päässä palaset loksahtaneet talven aikana ja upean kanalinnustussyksyn myötä kanijäljelläkin kohdilleen, mutta ei. Taipparijäljen päässä nököttävää kania ei tuoda. Tai tuodaan, mutta vain pienen matkaa.

Innostamalla eli heittämällä kanin ja lähettämällä Hildan hakuun kani tuodaan perille asti, mutta jäljen päästä ei. Huoh... Neuvoja, anyone? Ehkä nyt treenaamme useasti kanilla ensin innostamalla ja sitten yritämme myöhemmin keväällä vaihtaa taipparijälkeen...

Pentuja, pentuja, pentuja!

Eilen Hilda treffasi Taran ja tänään taas Otson.

Saaks kielen tälleen rullalle, kuten mä?

Hilda jakoi lelunsakin Otson kanssa sulassa sovussa. 

Niin, ja scillat on jo nupulla! 

Nomea ja päiväperhosia

Treenailtiin hieman nomea Hildan kanssa eilen metsälenkin yhteydessä. Hilda palautti niin hienosti. Tuli damin kanssa vauhdikkaasti luo, istui ja piti damia niin kauan, että otin sen suusta pois. Olisi kiva kokeilla toimiiko Hilda myös muiden koirien häiriössä näin hienosti. Hildan kummikasvattajan nome-treenit on käynnissä taas maanantaisin, mutta minä olen yleensä/aina iltavuorossa...

Hilda totteli pilliäkin muuten hienosti, paitsi, kun se luuli, että olin jättänyt damin yhden kiven taa. Lähetin Hildan vapaa käskyllä eteen, tarkoituksenani pysäyttää se ennen kiveä ja mukamas-damia. Hilda ei kuitenkaan pysähtynyt pilliin, vaan juoksi innoissaan etsimään damia kiven takaa. Eipä tullut palkkaa koiralle tottelemattomuudesta, kun sieltä ei löytynytkään mitään. Ei muuta kun pillipysäytyksiä innostavassa tilanteessa treenaamaan!

Eilen oli kahdeksaan päivään ensimmäinen vapaa, ja upean aurinkoinen, mutta tuulinen kevätkeli. Uutena kevätbongauksena päiväperhosia! Aikuisena talvehtineita nokkos- ja sitruunaperhosia oli jo liikkeellä!

Hurmuri-Otso

Otso kävi eilen illalla tutustumassa Hildaan. Otso pinkaisi hetkeksi siskoni jalkoihin, kun Hilda rymysi takapihalle. Reippaasti jaloista tultiin kuitenkin tutustumaan selkäkarvat pystyssä sojottavaa Hildaa. Kohta jo telmivät innolla. 

Hilda oli kuitenkin selkeästi varautuneempi Otsoa kohtaan kuin ensimmäistä näkemäänsä pentua eli Taraa kohtaan. Liekö johtui siitä, että Otso oli jo valmiiksi meidän takapihalla eikä tultu porukalla etupihan kautta. Vai liekö johtui siitä, että Tara käyttäytyi hieman hillitymmin, ja alistui heti Hildalle kellahtaen selälleen. Otsolla ei ollut mitään alistumisen elkeitä. Päinvastoin Hildaa alettiin välillä jopa haukkuen komentamaan. Myös urosmaisesti Hildan takapää kiinnosti kovasti. Nyt jo, vaikka toinen pissaakin kuin tyttö!

Otso omaa aivan mahtavan persoonallisen ja hämmästyttävän reippaan luonteen, ollen oikea sydäntenmurskaaja. Otso vaikuttaa myös niin pikkuvanhalta. Se oli kolmatta kertaa remmissä ja näytti siltä kuin se olisi tottunut kulkemaan siinä jo monta viikkoa. 

Ville innostui tuomaan Otsolle meidän pystärinpennulle varastoidun teerensiiven. Otso haisteli siipeä kiinnostuneena, ja jätti sen sitten. Saimme Otson kuitenkin innostumaan siivestä, ja loputa sitä jo raahattiin ylväänä kukkapenkkiin. 

Meidän pentukuume on aivan ilmiliekeissä. Vielä reilu viikko, niin näemme meidän tulokkaan... Ville naureskeli itseään, kun otti Otson kanssaan käymään sisällä, ja oli kuulemma kontannut pennun kanssa pitkin eteisen lattiaa! Oli hieman kummastellut ja naureskellut omaa touhuaan. Mutta nythän mä hokasin, että ei ihme, sillä Ville ja Otso on "sielunveljiä", koska niillä näyttää olevan sama syntymäpäivä! 

Peippo

Kevät on notkahtanut reippaiden lumisateiden ja pikkupakkasten jälkeen hieman eteenpäin. Lumi on sulanut laikuiksi, aurinko paistaa ja peipot ovat tulleet takapihalle ruokailemaan!

Tälle vuodelle peippo merkitään bongatuksi 23. maaliskuuta, joka on kahdeksan vuoden seurantajaksollani aikaisin havainto peiposta. Vuonna 2012 peippo on havaittu 29. maaliskuuta, joka oli tähän asti aikaisin havainto. Viime vuonna peippo bongattiin vasta 18. huhtikuuta!

Puoli kuuta peipposesta!

Pentuja satelee

Meillä se vaan edelleen odottavan aika on pitkä. Vielä melkein pari viikkoa niin päästään sentään katsomaan meille tulevaa pentua...

Pentukuumetta ei yhtään liennytä, että "kaikille muille tulee pentuja". Nyt siskoni perheeseen muutti parin kissan, kultsun ja chihun kaveriksi englanninspringerspanielin pentu Otso, joka on siskoni kaverin sijoitusnartulla, Nellillä, teetetystä pentueesta. Nelli eli Adamant's Feels Like Flying on menestynyt erittäin hyvin näyttelyissä ja tittelijono on pitkä kuin nälkävuosi: C.I.E. FI & SE (n), RU & EE & LV CH SE W -13, HE W -13, LW -12, LJW -12, EEJW -12, EEW -12, EE & LV JCH, Swedish Club Show 13 BOS Winner, BIS Winner!

Kävimme eilen katsomassa 9-viikkoista Otsoa (Adamant's Once in a Blue Moon), joka on nyt muutaman päivän ollut uudessa kodissaan. Otso tuli reippaasti tervehtimään meitä ja käyttäytyi muutenkin kuin se olisi ollut perheessä aina. Cindyn kanssa painivat sulassa sovussa, joskin taisi Otson suusta pientä ärinääkin päästä. Pentu vaikuttikin hyvin määrätietoiselta, reippaalta, itsenäiseltä ja rohkealta oman tiensä kulkijalta. Oikein potentiaalinen ja iso uroksen alku. Otso oli syntyessään puolet kookkaampi kuin sisarukset, ja on edelleen kilon muita isompi.

Tässä kännykällä räpsäisty kuva hellyttävän tomerasta Otsosta, joka ihailtavalla innolla nouti ja palautti solmulelua Jasminille:

Talvi!

Torstaina kännykällä räpsäisty kuva Hildasta "ihailemassa" haravoitua takapihaa verrokiksi alla olevaan tämän aamun valokuvaan takapihasta...

Sattuipas mulla kerrankin vapaat aivan upeisiin ilmoihin. Keskiviikkona ja torstaina oli jo niin keväisen lämmintä. Tuli haravoinnin päälle puutarhatuolissa istuskellessa ja auringon lämmittäessä kasvoja tunne, että ihan kuin oltaisiin jo vapussa, vaikka on vasta maaliskuun puoliväli.

No, tänään aamuna töihin lähtijää odotti tällainen maisema!

Pennuntuoksuinen kevätpäivä

Tänään kävellä lampsutin Hildan kanssa pikku-Taraa katsomaan. Olisikohan meiltä kaverille noin viiden kilsan matka. Oli aivan upean lämmin, keväinen keli (+ 10 astetta)!

Lampsutettiin mm. vanhaa ratapohjaa.

Mentiin joen yli.

Bongasimme leskenlehtiä. 

Ekan kerran hokasimme leskenlehtiä jo eilen Villen kanssa autosta. Olen vuodesta 2007 asti kirjannut ylös kevään etenemistä. Tähän asti aikaisin leskenlehtien bongaus on ollut vuonna 2008, jolloin niitä on huomattu 22.3. Nyt siis reilu viikko aikaisemmin. Viime vuonna leskelehdet on havaittu vasta 29.3.

Ja sitten saavuimme perille ihastelemaan suloista pentua. Hildalla on upea pinna pennun kanssa, se ei petä, vaikka pennun häiriköinti olikin välillä melkoista. ;) Sulassa sovussa kävi leikki pennun kanssa, vaikka kokoero on huima.

Huhuu, huomaatko nyt, kun isken naskalit sun sääreen, että oon täällä sun alla, tuumasi Tara!

Ai, saakeli, se teki kipeää, irvisti Hilda!

Oothan mun kamu, pliis...

Plääh, että se jaksaa riekkua...

Nyt mä näytän sulle natiainen kuinka painitaan!

Huoh, väsähtihän se viimein.

P.S En ihan hetkeen muista tällaista kevättä, että jo tässä kohtaa on koko piha (myös yleensä pitkään luminen ja jäinen pohjoispääty) haravoitu talven jäljiltä!

Yököttävä tuliainen

Lueskelin vanhoja blogikirjoituksiani kevääseen liittyen. Sieltä silmiini osui tämä kirjoitus maalaiskoirien kaupunkikierroksesta. Kyseessä oli Hildan ja Kallen ensimmäinen reissu mummun ja papan kerrostalo-osakkeeseen. Hilda vierasti silloin kovasti kerrostalon ritiläisiä ulkoportaita ja hissiä. Nykyään Hilda ei ole ritiläportaista enää moksiskaan. Hissillä emme ole ajaneet, kun päätimme reippailla neljänteen kerrokseen kävellen, ja päätös on pitänyt. Hildalla on hassu tapa kulkea portaikossa kohti huoneistojen ovia. Joka tasanteella se yrittää jatkaa suoraan huoneistojen ovelle, eikä ylöspäin portaita. Oikea kerrostasanne ei ole sille vielä(kään) selvinnyt. Vielä hassumpi tapa Hildalla on rappusten kiipeämisen jälkeen kurkistaa kerrostasanteen ikkunasta ulos. Rappuset kiivettyään Hilda pyörähtää ympäri ja kurkistaa ikkunasta ikäänkuin tarkistaakseen, että kuinka korkealle on kiivetty, ja tämä toistuu joka tasanteella ylöspäin mentäessä.

Viime vuoden kevätkirjoituksia lukiessani en voinut kuin kauhistella miten myöhässä kevät on ollut. Vielä 5. huhtikuuta on ollut lunta niin paljon, että moottorikelkkauralta on humpsahtanut hankeen! Lumen seasta pilkistävässä muurahaiskeossa on sentään ollut jo jonkinsortin elämää silloin.

Eilen oli upean keväinen ilma auringonpaisteineen (+ 7 astetta). Tuuli oli melko ikävä, mutta metsänsiimeksessä sitä ei niinkään huomannut. Sen sijaan huomasimme muurahaiskeossa jo reippaimpien heränneen kevääseen.

Luntahan täällä ei ole oikeastaan enää ollenkaan. Joissain hakkuuaukeilla ja taimikoissa vähän, mutta metsä on ollut jo pitkään täysin lumeton. Maassa on, onneksi, vielä routa, niin pääsemme metsäkoneen möyrimän alueen yli kotiovelta metsään. Kun routa pettää, niin täytyisi löytää uudet reitit...

Hilda on kunnostautunut tänä keväänä tuliaisten kiikuttamiseen. Taas se ilmestyi eteeni innokkaana, jotakin suussaan. Tuliainen näytti hippasen huonokuntoiselta, joten en todellakaan halunnut käteen luovutusta, vaan jätä -käskyllä Hilda tiputti tuliaisen jalkojeni juureen...

Kaveripilkkikisat

Villen vonkale affena verrattuna päivän normikokoon...

Eilen kisasimme järjestyksessään viidennet kaveripilkkikisat. Oman jännityksensä kisaan loi aikainen kevät, ja pelko jään kestävyydestä. Melko pitkälle Pyhäjärvi oli jo jokien suistoista sulana, mutta kyllä se jää kantoi kuusi reipasta pilkkijää.

Parin tunnin kisan aikana koimme melkoisen monta sääilmiötä. Oli keväistä auringonpaistetta, synkkää pilveä, rakeita ja pientä vesisadettakin. Eritoten vaivasi kova tuuli. Päivän hauskuuttaja oli Anne-Marin pilkkijakkarareppu, joka kovan tuulen voimasta lähti viilettämään yksinään liukasta jäätä pitkin. Jakkarareppu kerkesi painella melkoisen matkan ennen kuin se saatiin kiinni!

Pilkkikisojen voittaja oli lähes heti selvillä, kun Ville tempaisi jäälle melkein 300 gramman ahvenen. "Punttiahvenen" seuraksi Ville narrasi vielä pari pienempää ahventa, joiden yhteispaino siivitti Villen selkeään voittoon. Toiseksi tuli Teemu kolmella ahvenella, joiden yhteispaino oli 130 g. Kolmanneksi selvisin minä, myöskin kolmella ahvenella, joiden yhteispaino oli 81 g. Neljänneksi tuli Sami niinikään kolmella ahvenella, joiden yhteispaino oli 79 g. Viidenneksi selvisi kisojen yllättäjä eli Anne-Mari kahdella ahvenella (n. 50 g). Ja viimeiseksi jäi hänen siippansa Jani kahdella ahvenella, joiden yhteispaino oli vain n. 30 g.

Kisojen jälkeen ilta jatkui meillä kasvaen vielä viidellä henkilöllä. Ohjelmassa oli palkintojen jako kera saunan ja raclette-illan. Raclette pannussa erilaisten juustojen ja kasvisten lisäksi sihisi hirven- ja lampaanulkofilettä ohuen ohuina siivuina.

Eilisestä juhlinnasta, reippaina selvittyämme kävimme mm. Hildan kanssa lenkkeilemässä Pyhäjärven tuntumassa. Tuli otettua muutama kuva joutsenista ja pullasorsista.

Sorsa ui melkein Hildan sieraimeen. ;)

"Villen eilinen ahven oli kuulemma näääin iso!"

Hyvät ja huonot uutiset

Kummat kuuluu kertoa ensin hyvät vai huonot uutiset? Aloitetaan huonoista.

Tässä linkki blogikirjoitukseeni, jonka kirjoitin mummun ja papan omakotitalon ulkokissasta, joka 20 päivän karkureissun jälkeen halusi asua sisällä uudessa kerrostaloasunnossa, eikä sen koomin enää pyytänyt ulos. 14 vuotias Helmi-kissa alkoi kuitenkin kikkaillla parvekkeella ja nyt sillä oli huonot seuraukset. Helmi oli sunnuntaina pudonnut parvekkeelta eikä sitä etsinnöistä huolimatta löydetty, kun vasta eilen. Helmi löytyi kuolleena kerrostalon nurkalta. Varsinkin mummun suru on suunnattoman suuri. Tsemppiä mummulle ja hyvää matkaa Hemppa kissojen taivaaseen, jossa hiiret ei lopu kesken!

Näistä raskaista aiheista sitten hieman iloisempiin. Hildaa kävi eilen illalla moikkaamassa kaveripariskuntamme seropipentu Tara (hieman reilu 2 kk). Hilda ei ole nähnyt pentukoiria sitten kun itsekin pentuna sisarusparvestaan lähti. Hildalla nousi ensin selkäkarvat pystyyn innostuksesta ja hämmennyksestä, että mikä tuo pieni pallero on. Sitten jo nuuhkittiin iloisesti. Kuten arvatakin saattoi, niin Hilda ei ollut pennulle yhtään vihainen. Hieman turhan innokas Hilda olisi ollut leikkimään ja painimaan, joten sitä ei voinut päästää irti remmistä ettei se jyrännyt tankin lailla pientä alleen.

Onni oli takapihalla rentoutumassa, kun pentu pelmahti pihaan. Onni ei ole meillä käyneistä koirista ollut yleensä moksiskaan, mutta pennulle se köyristi selkää ja livisti heti sisälle piiloon. Saas nähdä miten Onni reagoi meille tulevaan pentuun. Ja Hildakaan ei taida vielä tietää, että kohta tuollainen pieni naskalihammas on kokoajan kimpussa!

Tara ja Hilda. 

Oli jo liian hämärää, joten nopeasti liikkuvista koirista oli mahdotonta räpsäistä pikaisesti kunnon kuvaa...

Hildalle "pikkusisko"

Viime vuonna, loppu syksystä, päätimme ryhtyä vihdoin ja viimein tuumasta toimeen eli toteuttamaan meidän, ja varsinkin Villen, pitkäaikaista haavetta suomenpystykorvasta. Pentueet tuntuivat olevan kiven alla, ja vihdoin kun löysimme yhden, sieltä ei riittänyt narttua meille. Uros olisi ollut tarjolla, mutta pysyimme lujina sukupuolen suhteen emmekä heltyneet uroksen edessä.

Vuoden alusta asti olemme olleet jonossa narttupentuun useammallekin astutetulle nartulle. Odottavan aika on käynyt tammi-helmikuussa todella pitkäksi. On täytynyt jännittää ensinnäkin onnistuiko astutus, odottaa pentuja syntyväksi ja miettiä montako niitä syntyy, ja varsinkin montako niistä on narttua. Ja kuinka monelle narttupentua jonottavalle riittäisi pentu?

Ensimmäinen odottamamme pentue syntyi maaliskuun alussa. Heidän nettisivuilta bongasin, että pentuja oli syntynyt viisi, joista peräti neljä narttua! Pieni toivonkipinä alkoi kyteä, mutta yritin hillitä sitä roihahtamasta liekkiin, kunnes eilen illalla räjähti! Kasvattaja soitti ja ilmoitti, että meille on alustavasti varattu narttupentu, jos olemme vielä kiinnostuneita.

Olemme viiden viikon päästä menossa katsomaan pentua, jolloin mahdollisesti lyömme kaupat lukkoon. Nyt jännittää, meille todennäköisesti tulee kuin tuleekin uusi metsästyskaveri! Tässä linkki pentuihin, joista yksi saattaa tulla meille!