Vuosi vaihtuu

 

Onni ilmeisesti valmistautuu jo illan räiskeeseen piiloutumalla veskin lavuaariin.

 

Ei Onni onneksi uuden vuoden juhlintaa säiky eikä Hilda ja Kallekaan. Silti meillä on tänään täysi valaistus, verhot kiinni ja musa päällä, sillä olemme saaneet tuta millaista on elää paukkuaran koiran kanssa. Edesmennyt Wilma-flatti panikoi uuden vuoden räiskeen jälkeen vielä monta viikkoa lenkillä pienimmästäkin kolahduksesta.

 

Paukkuarkuudesta huolimatta otimme Wilmaa sinnikkäästi metsälle. Alkuvuodet koira kulki Villen kannoilla peläten, mutta pikkuhiljaa vuosi vuodelta avautui. Ensimmäisen teeren noudon jälkeen paukkuarkuus metsästystilanteessa kaikkosi kokonaan! Seuraavana syksynä vielä pelättiin kauempaa kantautuvia haulikon pamauksia, mutta sittemmin ei enää niitäkään. Uuden vuoden juhlintaan Wilma ei koskaan kuitenkaan siedättynyt.

 

Turvallista vuoden vaihdetta!

ISO KIITOS eilisestä!

Eilen kävimme Kallen kasvattajapariskunnalla. Kävelimme ensin kolmen koiran eli Jatan, Kallen ja Hildan kanssa about reilu tunnin lenkin, jonka varrella teimme erinnäisiä hakuja koirille.

Ensin muistidamina jätimme erään teollisuusrakennuksen pihalle kuusi damia. Jatkoimme matkaa ja päästimme koiria vuorotellen hakuun. Hilda lähti ensimmäisenä. Se keksi oikaista pihalle menevän toisen tien kautta eli ei mennyt taaemmasta tiestä, mihin koirat oli jätetty istumaan damien viennin ajaksi. Jatta oikaisi samalla tavalla kuin Hilda, mutta Kalle, kultsuna, juoksi kuuliaisesti koko reitin sitä kautta mistä damit oli vietykin.

Seuraavassa paikassa teimme markkeerauksia hankeen. Hildalle ensin ykkösmarkkeeraus. Sen jälkeen kakkonen. Hienosti Hilda pysyi irti paikallaan heittojen välissä. Hilda haki ensin jälkimmäisenä heitetyn, joka oli helppo jääden hangen päälle näkyviin. Toinen olikin vaikeampi noutaa, koska se humpsahti lumeen sisälle. Pienen paikallistamishaeskelun jälkeen dami kuitenkin löytyi.

Kalle markkeerasi erittäin, ellei jopa hämmästyttävän upeasti! Se juoksi aivan luotisuoraan lumeen syntyneelle reiälle ja kaivoi damit esiin.

Seuraavaksi tehtiin markkeerauksia lauta-aidan yli, läpi tai ali ihan miten koira haluaa. Kalle taisi mennä noutaessaan läpi ja palauttaessaan ali.

Hilda hämääntyi aidasta totaalisesti. Se ei osannut mennä siitä millään tavalla vaan lähti kiertämään aitaa tietysti sillä seurauksella, että sillä ei ollut enää mitään käsitystä missä dami on.

Toisella kerralla heitettynä Hilda äkkäsi, että tästähän pääseekin aidan läpi ja palautus samaa kautta. Kolmannella kerralla Hilda meni taas aidan läpi, mutta palautti kiertämällä aidan, koska oltiin ihan aidan reunalla.

Jännästi voi tuollainen "vähäpätöinen" uusi asia pistää koiran pasmat aivan sekaisin. Tosin naurettiin, että ehkä Hilda muistaa, että sitä on koko viime kesä kielletty menemästä (lammas)aidan toiselle puolelle. Ja saihan se tuta, että aidasta tulee sähköiskukin.

Mukavan kävelylenkin päätteeksi pääsimme erittäin herkulliseen illallispöytään, jonka päätähtenä komeili meidän mökin tuntumasta pyydetty metso, jonka Jyrki komeasti syksyllä saalisti. Unohtamatta alkupalaksi tarjottua samettisen pehmeää tattikeittoa. Minut on käännytetty. ;)

Koirat saivat olla sisällä osittain yhdessä ja tulivat juttuun oikein hyvin. Hilda ja Jatta jaksoivat flattienergiaa puhkuen vielä painia keskenään ulkona, kun muut jo väsyivät.

Kivat treenit ja erittäin maistuva ruoka. Ainoa mikä jäi hitusen harmittamaan oli, etten heti räpsäissyt kännykällä kuvaa Suvista (13 v) ja Kallesta, kun äiti ja poika niin liikuttavan suloisina vierekkäin edessäni hetken istuivat. Sittemmin kuvan räpsäisy unohtui...

Eilisten kuvien puutteessa ohessa kuvakollaasi joistakin erähetkistä Sarin ja Jyrkin kanssa mökillämme Kainuussa viime syksynä.

(Kollaasin saa isommaksi klikkaamalla kuvaa).

Lumisen lenkkipolun varrella

Metsäisellä "kinkunsulatuslenkillä" noin kymmenen metrin päästä meistä ponkaisi pyy kiepistä lentoon. Hauskan näköinen tapaus, jota emme ole aiemmin päässeet todistamaan. Ajattelin, että tuollaiseen tapahtumaan saattaisi törmätä mökillä hiihtoretkellä, mutta että ihan täällä etelässä. Ja vain n. 100 metriä omasta kodista.

Koirilla oli omat touhut, ne ei huomanneet pyytä ollenkaan. Hilda seisahtui lumipolulle sivuttain tien tukkeeksi. Kalle juoksi hirmuista kyytiä kohti ja HYPPÄSI samalla vauhdilla Hildan yli!

Takaisin tullessa Hilda kiinnostui pyyn kieppikolosta ja kävi sitä häntä heiluen kaivelemassa.

Ei meidän oikeasti kinkkua ole pahemmin tarvinnut sulatella. Jossakin tilapäisessä mielenhäiriössä ei laitettu omaa kinkkua ollenkaan. Ajateltiin, että lampaan- ja metsonlihassa on tarpeeksi, mutta kyllä se joulu kinkun vaatii. Onneksi olemme sentään päässeet kinkun makuun mm. siskollani jouluaattona.

Lapset on tosi tarkkoja. Siskoni poika (3 v.) katseli pukin käsiä ja tokaisi, että sä et taida olla kovin vanha, kun sulla on noin nuoret kynnet! Ensi vuonna parikymppisen joulupukin täytynee pitää hanskoja, ettei nuoret kädet paljasta pukin todellista ikää. Yritimme vakuutella Tomille, että pukki on oikeasti toooosi vanha. Että kuinkas vanha se oikeasti onkaan? Hetken mietittyään Tomi vastasi, että pukki on joo tosi vanha, se on 39 vuotta. Että näin, tässähän ollaan sitten ihan joulupukin iässä...

Lampaan paistista tuli muuten super herkullinen. Saimme sillä taas kerran vannoutuneita "villasukkavihaajia" (joihin itsekin kuuluin) uskomaan, että lampaanliha on oikeasti hyvää. Ja erittäin herkullistahan se onkin!

Sana lammas on näiden lihojen kohdalla kylläkin väärä. Pitäisi sanoa karitsa, mutta se kuulostaa ehkä hieman brutaalilta varsinkin, jos karitsan mieltää sellaiseksi pieneksi pehmeäksi vessapaperin mainostajaksi. Mutta karitsoitahan nuo pässit vuosikkaina vielä olivat. Eli siis, meiltä löytyy erittäin herkullista karitsapaistia. Mutta "note to myself": hanki ensi jouluna myös kinkku!

Valokuvajoulukalenterin 24. luukku

Kuluneen vuoden huipputapaukset eli kesälampaat

toivottavat suurinpiirtein kainuulaisittain

"Hyvvie joulun aekoja kaekille"!

Valokuvajoulukalenterin 23. luukku

Ensimmäinen vakuuttaa:
"Jos maltatte vain odottaa
vielä neljän viikon verran,
toki joulu saapuu kerran.
Ei pidä olla toivoton
kohta viikko mennyt on."

Toinen liekki supattaa:
"Mielenne vain malttakaa.
Nyt ei sovi nahistella,
pipareita pihistellä.
Pian toinen viikko hujahtaa,
muut kaksi oottaa vuoroaan."

Kolmas liekki puhuu näin:
"Jo joulu hiipii tänne päin.
Kun valoani katselette,
sen tulosta jo iloitsette.
Pian viikko ohi vilistää,
jäljelle vain yksi jää."

Neljäs liekki lausuu:
"Nyt odotus on päättynyt.
Siis kerallani riemuitkaa.
Jo joulun juhla tulla saa."

(Runon lähde: http://varssyja.wordpress.com/joulurunoja/)

Ei hyvin mene

Kalle sai eilen illalla n. klo 22 taas kohtauksen. Kohtaus oli tosi kevyt raajojen kouristelujen suhteen, mutta silmät toljottivat tyhjyyteen pitkän aikaa. Pelättiin jo toista kohtausta, koska Kalle jäi tyhjyyteen "jumittamaan".

Rupesin kutsumaan Kallea nimellä. Sain muutaman kerran toistella Kallen nimeä ennen kuin silmiin tuli eloa ja Kalle havahtui tähän maailmaan. Liekö kutsumiseni auttoi...

Kalle kampesi heti pystyyn ja häntä iloisesti vihmoen lähti liikkeelle. Pissapisarat vaan lentelivät!

Edellisestä kohtauksesta on rahdun yli kolme viikkoa eli puolitoistapilleriä ei riitä pitämään kohtauksia kurissa. Eiköhän joulun pyhien jälkeen ole eläinlääkärillä käynnin ja rinnakkaislääkityksen aika...

Ei ihan vahvasti tämä joulun alusaika alkanut muutenkaan. Onnia ei ole näkynyt torstai-illan jälkeen. Ulkona on 12 - 14 asteen pakkaset. Liekö Onni tekemisen puutteessa lähtenyt etsimään Kainuun taikatalliaan (Kainuussa pakkasta kuulemma - 25) vai onko se jollain naapurilla herkullisimpien patojen ääressä köllimässä? Vai liekö tuossa meidän talon vieressä nulkhaavat ketut napanneet Onnin?

Edit klo 8.15
Heti kirjoituksen julkaisemisen jälkeen joulun alusaika muuttui paljon paremmaksi. Puhelimeni pirahti ja sain lähteä hakemaan Onnia kotiin n. 500 metrin päästä rivitaloalueelta. Kiitos Onnin kaulapannassa olevan puhelinnumeroni Onni pääsi jouluksi kotiin!

Nainen oli luullut, kun oli nähnyt kissan liikkuvan siellä aiemminkin, että se on jonkun entisen asukkaan kissa, joka etsiskelee kotiaan. Onnia oli harjattu ja tehty myös se virhe, että sitä oli ruokittu. Sinnehän se oli jäänyt nurkkiin majailemaan, vaikka naisella on ennestään neljä kissaa. Naisen sanoja lainatakseni Onnin oli napannut hieman toisenlainen kettu!

Nainen lupasi jatkossa olla ruokkimatta Onnia, koska tietää nyt, että sillä on koti ihan lähellä. Kiitokseksi ilmoittamisesta annoin kissanruokapurkin, jonka hätäisesti matkaan lähtiessäni nappasin.

Onni oli hieman säikkynä muista kissoista ja vieraasta paikasta. Se oli sylissäni jännittyneenä ja silmät epäluuloisesti vieraita kissoja pälyillen. Nyt se nukkuu tyytyväisenä kotona. Meidän sängyssä. No, tämän kerran.

Valokuvajoulukalenterin 22. luukku

22. luukusta paljastuu eiliset hankitreenit. Sinnikkäästi hötöön hankeen uponnut dami kaivettiin esiin -12 asteen pakkasessa ja palautettiin vikkelästi käteen!

Mutta miten tuo meidän "vanha pappa" innoissaan pitelee damia suussaan ihan väärässä asennossa...

Valokuvajoulukalenterin 21. luukku

 Tämä kuva on Hildan ja Kallen "virallinen joulukuva 2012". Tällä kuvalla varustettuja perinteisiä joulukortteja meiltä lähti myös postin matkaan. Eli kuva on otettu jo marraskuun lopulla, kun ei vielä ollut lunta, satoi vettä ja oli sysipimeää.

Nythän olemme jo voiton puolella. Tänään on talvipäivänseisaus.

Ajattele, tästä ei päivä enää lyhene!

Valokuvajoulukalenterin 20. luukku

Onni on kuvassa erehdyttävän seesteisen näköinen. Oikeasti sillä alkaa talvi kiristää pipoa. Ulkona ei ole mitään minkä kanssa kikkailla, siksi kikkailaan sisällä esimerkiksi roikkumalla olohuoneen verhoissa! Ulkona Onni viihdyttää itseään pienillä lumikokkareilla, jotka se läppäisee tassullaan pyörimään ja hyökkää saalistajan elkein kimppuun.

Onni hyökkii myös Hildan päälle. Niillä on niin ristiriitainen suhde, ettei sitä kukaan ymmärrä, vähiten varmaan ne itse. Onni hakeutuu Hildan luo, puskee ja kehrää. Hilda liiskaa etutassuillaan kissan lyttyyn ja pesee. Ne myös nukkuvat vierekkäin, välillä jopa päällekkäin, samalla patjalla. Mutta, kun Onnia jurppii se hyökkää Hildan kimppuun. Hilda on niskakarvat pystyssä hämillään mistä nyt tuulee, kun kissa antaa kynttä ja puree. Yhtä nopeasti, kuin Onni hermostuu se myös leppyy. Taas maataan sulassa sovussa vierekkäin. Onni alkaa kehrätä. Purr, purr.

Kissamaisen veikeää joulun odotusta!

Valokuvajoulukalenterin 19. luukku

19. luukusta kurkistaa männä vuosien "virallinen joulukuva" kuvausten pieleen menneitä otoksia

Hildasta ja Kallesta.

(Kuvat näkee isompana ja yhdellä kertaa

klikkaamalla ensimmäistä kuvaa).

Ja mitä niistä lopulta tuli:

2010

 2011

Valokuvajoulukalenterin 18. luukku

Valokuvajoulukalenterin 17. luukku

Kotikaupunkini kirkko on valmistunut vuonna 1781. Kellotapuli on rakennettu vuonna 1804. Sen keskikerroksessa on sijainnut pitäjän viljamakasiini ja alakerrassa "läpikäytävä" eli ruumishuone.

Nykyisin kellotapulin keskikerroksessa on aikaisemmin kirkossa olleita esineitä eli vaatimaton kirkkomuseo. Alakertaa käytetään varastotilana. Eilen kuulin, että siellä asuu myös rotta. Kirkonrotta nimeltään Kikka.

Valokuvajoulukalenterin 16. luukku

Kauneimmat joululaulut kirkossa

Valokuvajoulukalenterin 15. luukku

"Juokse, porosein, poikki vuoret maat..."

Valokuvajoulukalenterin 14. luukku

Ja kaikki mukaan Hildan "äidinkielellä"!

O Tannenbaum, o Tannenbaum,
wie treu sind deine Blätter!
Du grünst nicht nur
zur Sommerzeit,
Nein auch im Winter, wenn es schneit.
O Tannenbaum, o Tannenbaum,
wie treu sind deine Blätter!

Valokuvajoulukalenterin 13. luukku

Hilda muiskautti Kallelle pusun kesken metsälenkin.

Puut on olleet komeassa tykyssä koko joulukuun. Lupaavalta näyttää valkoista joulua ajatellen.

Valokuvajoulukalenterin 12. luukku

Yllätin Onnin haaveilemasta ikkunan äärestä. 

Todennäköisesti se katselee harmistuneena eilen lisää satanutta lumimäärää.

Päivän aikana satoi reippaat 15 senttiä uutta lunta.  

Vai liekö tuo joulua jo odottelee saapuvaksi?

Vielä 12 yötä.

Valokuvajoulukalenterin 11. luukku

Joulukalenteri pysyttelee vielä tämän kuvan verran työläismuseon tunnelmissa. Kurkistamme 1960-luvun työläisperheen jouluiseen olohuoneeseen.

60-luvun sisustusta muutti yleistyvä televisio sekä sen myötä olohuoneen sisustukseen tulleet sohvaryhmät kirjahyllyineen. Tomin (3 v.) mielestä olohuoneen nurkassa kököttävä kapistus

"ei todellakaan ole mikään televisio"!

Valokuvajoulukalenterin 10. luukku

Kymmenennestä luukusta avautuvat näkymät pula-ajan eli n. 1940-luvun työläisperheen joulun viettoon.

Hyasintti on Suomen vanhin joulukukka, mutta sotavuosina ne olivat harvinaisia.

Pula-ajan joulupöydästä löytyi mm. lasimestarin silliä, imellettyä perunalaatikkoa sekä pula-ajan joulutorttuja.

Herätys!

Olemme toukokuun lopulla viimeksi olleet ryhmätreeneissä, johtuen suureksi osaksi siitä, että vietimme Kainuussa mökillä kesä-lokakuun ja sen jälkeen Hildalla alkoi juoksu. Tänään piiiiitkästä aikaa olimme mukana Kallen kasvattajan ryhmätreeneissä.

Saimme kolmen koirakon voimalla parin tunnin tehokuurin tottelevaisuutta sekä nomea. Suuret kiitokset mukavasta ja antoisasta päivästä!

Tutustuimme damitreenin lomassa myös riistaan. Hilda kanniskeli harakkaa, lokkia ja varista. Kotiinviemisiksi saimme myös pari pussukkaa riistaa mm. fasaanin rikkimenneen tilalle...

Treenien paras anti oli ehdottomasti ohje käyttäytymiseeni, kun Hilda käsittelee riistaa. Sari käski minun käyttäytyä kuin Hildalla olisi suussaan dami eikä riista. Ero käyttäytymisessäni oli valtava, kuin yöllä ja päivällä. Olin paljon selkeämpi ja vähäeleisempi, kun mielsin Hildan suussa olevan variksen damiksi. Kaikki turhat lepertelyt, löpertelyt, kevätpäivänliikkeet ja muut ylimääräiset hössöttävät manööverit jäivät pois. Oman käyttäytymiseni muutoksella oli myös suora vaikutus koiran käyttäytymiseen. Varis tuotiin minulle jämysti ilman turhia kikkailuita!

Uutena treeninä Hildalle tehtiin pillipysäytyksiä. Vietiin kaksi damia eri suuntiin, oikealle ja vasemmalle, joista haettiin ensimmäisenä ensin viety. Avustaja haki tällä välin toisena viedyn damin pois.

Ensimmäisen damin palautuksen jälkeen Hilda lähetettiin toiselle eli pois haetulle damille, pysäytettiin pillillä ja mikäli pysähtyi sai palkaksi noutaa avustajan heittämän damin. Hilda pysähtyy lenkillä pillistä, mutta kun kyseessä oli damin etsintä, niin pillikuuliaisuus ei ollutkaan enää ihan niin selvä. Neljästä kerrasta saimme kuitenkin kaksi onnistumaan mallikkaasti.

Aamupäivätreenit olisivat vielä jatkuneet normaaleilla sunnuntai-iltapäivän ryhmätreeneillä, mutta siinä vaiheessa jouduimme jo lähtemään toisaalle. Aamupäivä oli kuitenkin erittäin herättävä, joten erityiskiitokset siitä!

Seuraavassa muutama Villen räpsimä kuva treeneistä:

Hilda kantaa harakkaa.

Hildan jämy variksen palautus.

Tässä Hilda toimi mannekiinina muille treenaajille. Damit oli sijoitettu kello yhdeksään, kahteentoista ja kolmeen. Treenin ideana oli vaihtaa viisi kertaa lähetysasentoa ennen kuin damin saisi noutaa. Ensin olimme hakevinamme kello yhdeksän damin, mutta käännyimmekin kello kolmeen. Sen jälkeen kello kahteentoista jne. Vasta viidennellä kerralla Hilda pääsi noutamaan. Hilda pysyi hallinnassa suunnanvaihdoissa sekä malttoi hienosti istua tapittaa pylly maassa rauhallisena, kun osoitin käsimerkillä damia, mitä ei saanutkaan noutaa.

Valokuvajoulukalenterin 9. luukku

Kävimme tänään lainalasten eli
Jasminin (6 v.) ja Tomin (3 v.) kanssa mm. vanhanajan jouluasumista ihmettelemässä kotikaupunkimme työläismuseossa, jossa olen yhden kesän ollut kesätöissäkin oppaana.

Oheiset valokuvat kuvaavat muistaakseni asumusta n. 1850-luvulta. Käyttöastiat olivat pääsääntöisesti puusta ja olkia oli levitetty lattialle lämmikkeeksi. Tomi kommentoi asumusta sanomalla, että "mä tykkään tästä!"

Valokuvajoulukalenterin 8. luukku

Kahdeksannessa luukussa virittäydytään Sibeliusmaisiin tunnelmiin Jean Sibeliuksen päivän kunniaksi.

En etsi valtaa loistoa, en kaipaa kultaakaan,

Giv mig ej glans, ej guld, ej prakt i signad juletid.

ma pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan.

Giv mig Guds ära, änglavakt, och över jorden frid.

Se joulu suo, mi onnen tuo ja mielet nostaa Luojan luo,

Giv mig en fest, som gläder mest, den konung jag har bett till gäst!

ei valtaa eikä kultaakaan, vaan rauhaa päälle maan.

Giv mig ej glans, ej guld, ej prakt, giv mig en änglavakt.

säv. Jean Sibelius, san. Zacharias Topelius

Fasaanista tuli treenauskelvoton

Treenattiin tänään Hildan kanssa pakkasesta sulatetulla naarasfasaanilla. Ville nakkasi kuusten suojista fasaanin ja lähetin Hildan noutoon. Markkeerauksissa ei ollut moitteen sijaa, mutta palautukset tökkivät.

Ensimmäisellä kerralla fasaani tuotiin n. 10 metrin päähän minusta kahdella tuumaustauolla höystettynä, joiden aikana fasaani laskettiin myös maahan. 

Istutin tyhjänä minun luo tulleen Hildan paikoilleen viereeni. Hain itse fasaanin ja lähdin viemään sitä Villen luo.

Palasin paikoillaan nätisti pysyneen Hildan luo. Ja lähetin Hildan uuteen markkeeraukseen. Tällä kertaa fasaani tuli yhdellä tuumaustauolla ihan jalkoihin.

Kolmannella kerralla fasaani meni rikki... Se liukui Hildan suusta, jolloin hammas ilmeisesti viilsi kaulan auki. Hilda meinasi tästä innostua pistelemään kitaansa koko fasaanin, mutta toikin sen minulle ihan käteen asti!

Ohessa treeneistä räpsäistyt kuvat. Kallen kuvassa on vauhtia!

Harmi, ettei Hildalle voinut enää tehnä markkeerauksia, mutta uskallettiin kuitenkin Kallen antaa noutaa rikkinäinen fasaani kerran. Kalle kun ei yritä noutaa niitä ollenkaan itselleen eli syödä.

Treenattiin fasaanilla, koska halusin nähdä kehtaisiko Hildaa ilmoittaa fasaanijahtiin. En nyt oikein tiedä mitä näistä treeneistä pitäisi jahtia ajatellen miettiä. Tulihan fasaani perille asti tavalla tai toisella, mutta entäs jos se rupeaakin rikkomaan niitä siellä tahalleen?!?

Valokuvajoulukalenterin 7. luukku

Joulukalenterin 7. luukussa siskoni tyttö Jasmin (4,5 v) ja Hilda (8 kk) tonttuilevat jouluaattona 2010.

Jasmin ei meinannut liitoksissaan pysyä, kun odotti niin hermostuuneena joulupukkia. Kun pukki viimein tuli kymmenine pakeitteineen Jasmin eikä Hildakaan välittäneet pukista mitään. Jasmin syöksyi innoissaan avaamaan paketteja, ja jaloissa levollisena makaava Hilda meinasi peittyä auki riivittyjen pakettien papereiden alle.

Seuraavana jouluna Jasmin malttoi keskittyä joulupukkiinkin jakaen veljensä kanssa joulupukilta saatuja paketteja kaikille.

Olkaahan kilttejä itse kukin, jotta pukki ja varsinkin joulumieli, tulevat tänäkin vuonna!

Valokuvajoulukalenterin 6. luukku

Mummulta saamani valkoinen ritarinkukka kukkii komeasti. Siihen on auennut jo seitsemän isoa kukkaa ja lisää on puhkeamassa!

Kukka on todella juhlavan näköinen ja haluankin sen myötä toivottaa

Arvokasta 95. Itsenäisyyspäivää!

Valokuvajoulukalenterin 5. luukku

"No onkos tullut kesä nyt talven keskelle, ja laitetaankos pesä myös pikkulinnulle"

Mistä tulikin mieleen, että on jo joulukuun viides päivä enkä ole onnistunut kuulemaan joululauluja mistään. Pitänee virittäytyä jouluradio.fi taajuudelle.

Pakkasessa pulleana pörhistelevän talitintin lisäksi viidennen luukun kuvassa on jotakin muutakin pulleaa. Katsokaa miten keväisen vihreät ja pulleat silmut syreenissä on! Ne odottavat vain viiden kuukauden päästä alkavaa kasvukauttaan aina valmiina, kuin partiolainen ikään.

Valokuvajoulukalenterin 4. luukku

Kuuraparta, tuiskutukka

Joulukuu on käynnistynyt melko talvisissa tunnelmissa, ihanaa! Marraskuun viimeisenä päivänä eli pe 30.11. epäilemättä koko Suomi sai yhdellä rytinällä kauttaaltaan kunnon valkoisen peitteen pakkassäässä (täällä -7 astetta). Marraskuun vesisateet muuttuivat kertaheitolla talviseksi joulun odotus keliksi.

Vesisateen väistyttyä pitkästä aikaa myös outo keltainen valoilmiö näyttäytyi taivaalla säteillen piristävää D-vitamiinia suoraan kasvoille. Lumisade jatkui ja pakkaset kiristyivät viikonloppuna. Sunnuntaina lämpömittari oli vajonnut jo - 20 asteeseen.

Eilen päivälenkillä pakkasta oli "enää" - 15. Kalle kulki kolmella tassulla, mutta Hilda humusi menemään. Sitä ei haitannut edes naamaa kehystämään hiipivä kuura!

Ihme, että hiipivä kuura sai Hildan kiinni, sillä niin kovaa se meni. Pöllytimme matkalla kanahaukan aterialtaan. Hilda löysi kannonnokan, jossa kanahaukka oli ateriaansa nokkinut. Sain siis Hildan toimesta käteeni jonkin linnun (rastas, pyy?) mössöksi hakatun torson. Kiva. Kiitos.

Kalle lääkärillä

Piinallisen pitkän viikon jälkeen vihdoinkin Kallen lääkäriaika koitti. Kallelta kuunneltiin keuhkot ja sydän, joiden todettiin olevan kunnossa. Kallelta otettiin myös verikoe, josta mitattiin maksa- ja munuaisarvot. Jälkimmäiset arvot mitattiin, koska jos rinnakkaislääkitys aloitetaan niin munuaisarvoja pitää ruveta seuraamaan, koska rinnakkaislääkitys vahingoittaa mm. munuaisia siinä missä nykyinen lääkitys maksaa.

Rinnakkaislääkkeellä on myös liuta muita ei niin mairittelevia sivuoireita, joten vielä tässä vaiheessa rinnakkaislääkitystä ei aloitettu. Kalle saa nyt siis toistaiseksi Barbivetiä 1,5 tablettia kaksi kertaa päivässä. Kalle on melko hyvin kestänyt lääkeannostuksen noston, tosin hieman honteluutta takapäässä on havaittavissa. Kallen maksa on myös kestänyt Barbivet-lääkityksen, vaikka selvää nousua arvoissa on.

Maksa-arvot:

         31.10.2011           6.3.2012                            3.12.2012                        (viitearvo)
GOT       33.9                        38.8                                  41.2                                  (43)
GPT        53.6                        59.4                                  86.2                                  (89)
ALP        45.7                        75.4                                 146.0                                 (68)

Munuaisarvot:

               3.12.2012                      (viitearvo)
UREA         5.66                             (9.0)
CREA       81.2                            (159.0)

Uuden Barbivet reseptin lisäksi Kalle sai reseptin myös Stesolid-peräpuikkoihin (5 mg). Puikot on tarkoitettu laukaisemaan lihaskouristelu pitkittyneessä kohtauksessa. Ilmeisesti itse kohtausta lääke ei vie pois, mutta helpottanee kouristelua. Toivon totisesti, että Stesolidit jäävät käyttämättä.

Eläinlääkärille visaa vingutettiin 95 euron edestä ja aptekkiin 69 euron edestä. Siinä meni opiskelijan lähes koko kuukauden opintotuki...

Valokuvajoulukalenterin 3. luukku

Kolmas luukku kurkistaa vielä pidemmälle ajan taa, jopa viime vuosituhannelle asti. Oheiset kuvat ovat ensimmäisestä ikiomasta & iki-ihanasta koirastani, Nanasta, joka luovutettiin minulle 3.12.1995 eli päivälleen 17 vuotta sitten!

Olin haaveillut omasta koirasta varmasti koko pienen ikäni, mutta tyytynyt taluttelemaan kaikki omakotialueemme koirat, johon mahtui monen monta hännänheiluttajaa: ajokoiraa, afgaaninvinttikoiraa, irlanninsetteriä, mäyräkoiraa ja saksanpaimenkoiraa. Unohtamatta kolmea hoitokoiraani irlanninsetteri-saksanpaimenkoira Benskua, mustaa labradoria Sannia sekä vaaleaa labradoria Morizia.

Olin myös päättänyt, että HETI, kun muutan omilleni otan koiran, kultaisennoutajan. Nana tuli kotiini kerrostaloon talvipennuksi vuosi kotoa muuton jälkeen.

Nana, joka siirtyi 12 vuoden iässä tähdeksi taivaalle 2.11.2007, on kuvissa rahdun päälle 2 kk ikäinen ja ollut luonani vasta kolmisen viikkoa.


Jouluaattona oma paketti haistettiin kuusen juurelta pikku palleroisen toimesta.

Pikku pallero kiikutti isohkon paketin reippaasti omalle pedilleen, jossa päättäväisesti ja omatoimisesti paketin sisältö riivittiin esiin.

  Nyt kun olen myllännyt näitä vanhoja valokuvia niin ei varmasti edes tarvitse mainita, että olen kehittänyt itselleni roihuavan pentukuumeen...

Valokuvajoulukalenterin 2. luukku

Valokuvajoulukalenteri kurkistaa edelleen muistojen polulle oheisen joulun alla napatun kuvan myötä. Kuva on vuodelta 2002 ja siinä komeilee edesmennyt touhutiimi

Wilma (Chiccoxen Busy Business) ja Nana (Karvin Faderullan).

Nyt täytyy kaivella aivonystyröitä, että muistan minkä ikäisiä kaverukset kuvassa on. Hmm... Wilma on 3,5 vuotta ja Nana 7 v. Sehän on melkein kuin Hilda (ensi vuonna 3 v) ja Kalle (7 v) tällä hetkellä!

Valokuvajoulukalenterin 1. luukku

Pidin valokuvajoulukalenteria vuonna 2009 vuodatuksen blogissani, mutta vuodatuksen ongelmien vuoksi ne kuvat ovat kadonneet kuin pee saharaan. Silloin ideani oli ottaa joka päivälle uusi kuva. Nyt armahdan itseäni valokuvausurakassa sen verran, että voin käyttää joulukalenterissa myös vanhoja ottamiani kuvia.

Ensimmäisen luukun kuva onkin joulukuulta 2003. Onni on kuvassa ihan pikkuruinen.

Vain pari kuukautta aikaisemmin metsästä löydetty reipas ja lutuinen killisilmä.