Kissan löysimme metsälenkillä lokakuussa 2003. Se tuli rohkeasti naukuen, vaappuvin pennun askelin kohti koiria ja meitä. Kannoin pienen, arviolta n. 7 viikon ikäisen pennun sylissäni parin kilometrin verran kotiin. Kissa sai nimekseen Onni. Olihan sillä onnea, kun se löysi meidät, sillä seuraavana aamuna maa sai lumipeitteen. Ja meillä oli onnea, kun saimme Onnin kotiin.
Tai ainakin minä olin onnellinen. Olin jo pitkään haaveillut kissasta, mutta Ville pisti hanttiin. Ville vielä tänäkin päivänä hitusen epäilee, että olin palkannut jonkun viemään kissan sopivasti meidän lenkkipolun varrelle keskelle metsää...
Onni on rohkea, touhukas ja tehokas hiirikissa. Se on käynyt naapurinkin hiirten lisäksi syömässä myös heidän kissojen ruoat ja lisäksi aamusella vilahtanut avatusta naapurin ovesta sisälle ja kurkistellut talon sängyssä vielä pötköttävää isäntää sängyn päästä.
Nykyään Onni reissaa sujuvasti mukana Kainuun mökillämme. Mökillä Onni puuhailee omassa tallissa sekä naapurin halkoliiterissä hiiriä saalistaen.
Pitkäkarvainen ulkokissa on välillä hieman haastava juttu, sillä turkissa sisälle kulkeutuu kaikkea etanoista risuihin. Välillä turkissa kulkeutuu sisälle myös mamman iloksi pieniä kukkasia. ;)
"Onni tulee etsimättä, hyvä anti pyytämättä."
"Kun Onni potkii, se potkii molemmin jaloin."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä tassunjälkesi kommentteihin, kiitos! / Leave your paw mark to the comments, thank you!