Hurautimme aamulla autolla noin tunnin verran Juntusrantaan Martinselkosen luonnonsuojelualueen kupeeseen. Vain pari kilometriä ajettuamme mieleen nousee ajatus mökkiin unohtuneesta kompassista. Tuttu maasto, sillä olemmehan viime syksynä kerran käyneet kyseisessä paikassa, emme siis palaa kompassia hakemaan. Se oli virrrhe.
Olimme reilun tunnin kulkeneet Halin kanssa, kun törmäsimme pyihin. Niiden perässä röntyillessä emme ollenkaan tajunneet, että ylittämämme metsäautotie ei ole sama minkä yli jo kerran menimme... Pyitä jallittaessa ja haukkua toivoessa vierähti tovi, kunnes putkahdimme taas tielle. Kuljimme tienvierimetsikköä mukamas autolle päin. Hali pöllytti riekon komeasti meidän suuntaan. Riekko pyyhki aivan likeltä ohi ja pikkukoira pienillä kintuillaan perässä minkä kerkiää.
Takaisin tielle tullessa hämmästys oli suuri, kun autoa ei vielä näy ja tiestä erkanee risteys vasemmalle. Risteys jollaista ei pitäisi olla...
Siinä sitä oli pähkiminen mihin kolmesta metsäautotien suunnasta lähdemme lampsimaan. Keli oli pilvinen, välillä jopa räntäsateinen, ja tuulikin pyöritti niin, ettei selvää saanut. Onneksi meillä oli kartan palanen sentään ja sitä pähkäilemällä Ville äkkäsi, että saatamme olla putkahtaneet ihan toiselle tielle mille kuvittelimme. Mä olin pudonnut aivan kokonaan maailmankartalta, joten lähdin lampsimaan pöllämystyneenä, mutta mukisematta Villen päättelemään suuntaan.
Kohta alkoi kuulua jälleen tutuksi tullut ikävä metsäkoneen ärjyntä, kun se raiskasi puita nurin. Jossain vaiheessa moton äänten lakattua olin tokaissut, että tais kuljettaja lähteä lounaalle... Naurun remakka oli melkoinen, kun moton äänen jälleen kuuluessa tajuamme kulkeneemme jo äänen lakattua aivan väärään suuntaan. Vai että motomiehen lounastauko... Helpotus oli suuri, kun tuttu tienhaara vihdoin ilmestyi näkyviin. Mitä me teemme, kun eksymme? No, kävelemme takaisin autolle tietty. Hehheh.
Tänä syksynä on tullut eksyiltyä. Syyskuussa, kun saimme Hildan hienosta työskentelystä metson, olimme aivan pihalla olinpaikasta. Kompassi oli jäänyt taas pöytälaatikkoon. Vieras paikka. Silloin onneksi auringon pienen pilkahtelun ja tuulen suunnan avulla kuljimme suht oikeaan suuntaan selviten lopulta ihmisten ilmoille. Kyllä nyt täytyy muistaa ottaa kompassit mukaan, ennenkuin tapahtuu jokin totaalinen eksyminen erämaahan.
Piti Halin kanssa tehdä parin tunnin reissu, mutta meillä menikin hortoilun tuloksena kolmisen tuntia. Selviydyttyämme takaisin autolle hurautimme Taivalkosken nuotiopaikalle tulille. Tulistelun jälkeen teimme vielä Hildan kanssa lenkin, jolla näimme yhden pyyn. Ennen mökille lähtöä ja pimeän tuloa teimme vielä Halin kanssa pikkulenkin. Viime vuonna havaittu koppelorunsaus ei valitettavasti toistunut. Hali teki kuitenkin melkein parasta hakutyöskentelyä tähän asti. Laajaa ja vauhdikasta hakua etumaastossa sekä molemmille sivuille. Todella harmi, ettei kuitenkaan löytynyt haukuttavaa, noinkin hienon työskentelyn päätteeksi.
Erästelyreissulla vierähti ajomatkoineen, eksymisine ja erätulineen noin yhdeksän tuntia.
Taivalkosken jylhä nuotiopaikka.
Käväsimme vanhaa myllyäkin kurkkaamassa.
Myllyn lisäksi seisoimme tänään paikalla missä ammuttiin talvisodan ensimmäiset laukaukset 30.11.1939.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä tassunjälkesi kommentteihin, kiitos! / Leave your paw mark to the comments, thank you!