Minä ja metsästys: popsi, popsi porkkanaa!

Taajamafarmari kirjoitti metsästyksen merkityksestä osuen juuri minun ajatuksiini. Metsästyspäivä on todellakin onnistunut, jos sattuu tekemään jonkin eläinhavainnon, jos vielä koira toimii. Saalis tulee vasta näiden jälkeen. Huomaan monesti metsästysreissuilla kulkiessa oikein kaipaavani, en niinkään saalista, vaan jotain upeaa, erikoista luontohavaintoa.

Metsästys on yllättäviä kohtaamisia luonnossa.

Kuten taajamafarmari, niin minäkään en ole lähtöisin metsästävästä perheestä. Olen kuitenkin aina viihtynyt metsässä ja maaseudulla. Vaikka asunkin kaupungissa, tosin onneksi pienessä sellaisessa, olen sielultani maalaislapsi.

Nuorempana rakastin hiihtämistä, harrastin jonkin verran suunnistusta ja kävin jopa sienestämässä. Viime vuosituhannella eli joskus -90 luvun puolivälissä, rupesin käymään mukana jänismetsällä. Tällöin minulla oli hyvin negatiivinen MIELIkuva metsästyksestä. Kuvittelin, että ajokoira ajaa saaliin suoraan metsästäjän syliin, ja metsästäjä vain ampuu jänöparan ja se on sitten siinä.

Miten väärässä olin mielikuvineni. Metsästys ei ollut ollenkaan näin suoraviivaista. Yleensä metsästäjä seisoi saaliiseen nähden väärin, katsoi juuri vasemmalle ja jänö paineili oikealta tai sitten koko jänöä ei näkynyt, vaikka ajohaukku raikasi kirkkaana. Yleensä jahtireissuilta palattiin ilman saalista, mutta monia luontokokemuksia rikkaampana.

Metsästys on erätulia.

Varsinainen innostus metsästykseen syttyi aviomieheni kanssa. Aviomieheni on kotoisin Suomen entisestä pääkaupungista, mutta myös hyvin erähenkinen ajatelmineen. Hänen metsästyskortin suorittaminen tämän vuosituhannen alkupuolella, avasi meidän molempien ovet sellaiseen maailmaan, joka vei sydämeltään metsästäjä-keräilijät täysin mukanaan. Ensimmäinen kanalinnustusreissu pohjoiseen. Viikon rämpimisen jälkeen saaliina erästelyn viimeisenä päivänä yksi pyy, jonka ei-niin-toimiva koira söi... Hieno reissu, millä sitä malttaa odottaa ensi syksyyn, jotta pääsee taas!

Tästä reissusta alkoikin jokavuotinen perinne, joka on edennyt jo sellaisiin mittapuihin, että olemme hankkineet oman erästelytukikohdan ja omia erästelymaita muutama vuosi sitten pohjoisesta. Suunnitelmissa on myös muutto pohjoiseen harrastusten perässä...

Ajatella, kaikki tämä, enkä edes itse ole metsästäjä. Olen niin sanottu perässähiihtäjä, kantaja, valokuvaaja... Olen suorittanut metsästyskortin v. 2009, mutten vielä tarttunut aseeseen. Lintuja karkottavien noutajien kanssa haulikkometsästys tuntuu hieman liian hätäiseltä minulle. Nyt meidän seitsenkuisen suomenpystykorvan pennun kanssa erällä mukana kulkiessa on jälleen alkanut tuntua siltä, että olisi mukava hiipiä haukulle ja palkita koira heleästä haukusta nasevalla pudotuksella.

Metsästys on upeita auringonnousuja ja laskuja. Estetiikkaa.

On hieman ristiriitaista sanoa, että erästelyssä tärkeintä ei ole saalis. Saaliin vuoksihan siellä käydään, mutta reissu voi olla hieno ilman saalistakin. Tosin paskastakin reissusta voi tulla upea, jos saa saalista. Saalis on parhaimmillaan, kun se on saatu hyvässä yhteistyössä koiran kanssa. Ilman koiraa erästely ei ole mielekästä.

Metsän Tapiolta ei myöskään oteta, vaan Tapio antaa. Ahne ei saa olla. En ymmärrä metsästystä joka perustuu ainoastaan saaliin määrään, mutta ei laatuun eli mieliinpainuviin hetkiin metsässä, erätuliin ja tunnelmointiin. Eräromantiikkaan. Suomen nykyinen metsätalous, lukuisine metsäautoteineen, tarjoaa tilaisuuden ahneelle (ja rikolliselle). Olen kuullut selityksenä, että nykymetsästys on mennyt sellaiseksi. Ei se mene sellaiseksi, ellei itse mennä siihen.

Me lukeudumme hieman niihin toivottomiin eräromantikko metsästäjiin. Hakeudumme mielellämme vanhoihin "kulkemattomiin" kairoihin ja pahoitamme mielemme nykypäivän tehometsätaloudesta. Jätämme ampumatta hömelöitä eräämaajärvien taveja. Parhaiten eräromantikkopiirrettämme kuvaa eräs majavajahti kaverimme kanssa. Satuimme niinkin hyvälle majavapassipaikalle, että vain kymmenen minuutin kyttäyksen jälkeen lättähäntä lipui jokea ylös kortta kätösissään mutustellen. Näky oli niin suloinen, ettei mokomaa luontokappaletta hellinnyt ampua. Mukana (ilman asetta) ollut (metsästävä)kaverimme kertoi myöhemmin, että oli majavan nähtyään miettinyt ainoastaan, että kunhan Ville ei vaan ampuisi! Unohtumaton metsästysreissu ja luontokokemus, ihan ilman saalista.

Metsästys on monisyistä. Se on epäonnistumisia ja onnistumisia.

Se on jotain sellaista mikä pitää kokea, ei selittää. Eikä sitä silti kaikki tajua. 

Eikä tarvitsekaan tajuta, mutta ei myöskään tuomita. 

Liha on kuitenkin aina murhaa, yrittää sitä kaunistella miten päin vain. Syön kuitenkin paljon mieluummin lihaa, jonka alkuperän tiedän. Kärjistettynä mielestäni henkilön, joka ei itse pysty laittamaan lihaansa päiviltä, tulee olla kasvissyöjä. Minunkin pitäisi, siis ainakin vielä, popsia porkkanaa.