Aamu valkeni pilvisenä. Olimme aamutoimissa hitaanlaisia ja metsällä vasta klo 07. Tunnin verran rämmimme suoryteikössä eikä linnun lintua. Kyllä oli niin epäinhimillistä hommaa. Mikään ei tunnu suorämminnän jälkeen niin mukavalta kuin kova maa jalkojen alla!
Kankaalla pyrähteli hauskoja kuukkeleita. Pidimme niiden seurassa termarikahvitauon. Heti alkoi mieli ja kelikin kirkastua. Ysiltä paistoi jo aurinko.
Kangasrinne oli "täynnä" punikkitatteja. Keräsin niitä samalla pussillisen. Alan enemmän ja enemmän hurahtaa sieniin. Punikkitatit ovat erinomaisia ruoassa kunhan ne kypsentää kunnolla, ettei tule vatsanväänteitä. Ryöpätyistä rouskuista tein yksi päivä etikkasieniä sipulilla ja mausteilla höystettynä. Aivan älyttömän hyviä.
Linnut loistivat poissaolollaan puoli kymmeneen asti. Sen jälkeen Hilda antoi merkkejä, että lintuja on tai on ollut lähistöllä. Kohta puusta kuului rytinää. Olimme osuneet teeripoikueeseen. Lintuja meni sinne ja tänne ja Hilda niiden mukana. Vielä lähti yksi, jonka Ville pudotti laakista varvukkoon. Hieno laukaus! Haimme linnun itse, koska koira ei ollut paikalla.
Hilda ilmestyi, ilmeisesti melko kovin + 16 asteen kelissä juostuaan, paikalle ennen suolestusta. Tämän jälkeen olikin tapahtumarikas puolituntinen. Poikuetta oli edelleen jäljellä, ja muutama lähti vielä lentoon, kun matka jatkui. Hilda pysyi hienosti hollilla eikä ryntäillyt lintujen perään vaan pysähtyi istumaan kun sille pillitti "piiiiip" tai huusi ISTU! Ei päästy enää ampumaan, ja hukkasimme poikueen.
Seuraavaksi kuulimme pyiden pillittävän. Pillitimme takaisin ja saimme ne vastaamaan "pii-pii-pi-pi-pii". Eivät kuitenkaan tulleet näytille.
Muutamia askelia, ja Hilda nosti risukosta valtavan ukkometson siivilleen. Hetken aikaa kuului korviahuumaava ryske, kun metso hakkasi risukossa ilmaa siipiensä alle. Risukosta vilahteli vanhan känän silhuetti, jota Ville ehti haulikolla tihtaamaan. Pusikko oli kuitenkin niin pahasti edessä, että Ville jätti viisaasti ampumatta. Seurailimme tovin menosuuntaan, mutta vanha känä oli vaihtanut maisemaa. Kun palailimme takaisin paikoille, josta metso lähti, niin sieltä lähti yllätykseksemme vielä toinen! Menimme niin vanhanaikaiseen!
Kävimme järven rannalla taukoilemassa. Hilda sai viilentyä vedessä, ja sen jälkeen matka jatkui rauhallisissa merkeissä autolle. Upea puolenpäivän reissu, kertakaikkiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä tassunjälkesi kommentteihin, kiitos! / Leave your paw mark to the comments, thank you!