torstai 19. syyskuuta 2013

Korpimetso?

Ville alkaa pikkuhiljaa olla tervehtynyt. Se jaksoi eilen ulkoilla hieman parin päivän sängyn pohjalla virumisen jälkeen. Kävelimme rantaan minkkiloukulle ja takaisin eli huimat 300 metriä yhteensä. Tosin 60 kävelymetrin jälkeen meillä oli poikateeri saaliina, kun poikue pelmahti meidän niityn reunametsästä Hildan karkoittamana lentoon! Loukussa ei ollut mitään.

Tänään aamulla yritimme vain passimetsästää, mutta oli niin kova tuuli ettei hakkuun säästöpuuryhmän keskellä värjöttelemisessä tuntunut olevan mitään järkeä. Kävimme vain pikkuisen, ettei Ville rasitu suotta liikaa, kiertämässä myös metsikköä ja sieltä lähtikin pari teertä, mutta kaukaa.

Naapurille oli käynyt tänään tuuri. Oli osunut metsopoikueeseen, josta yksi jäi saaliiksi. Oli hieman eriskummallinen väritys ja pieni koko, joten miehet epäilevät korpimetsoksi.

Hakattu Kettuvaara. Komeat näkymät laajalle joo, mutta vaaran laki karsean näköinen ja mahdoton kävellä.

Ruska.

Onko korpimetso? Tämä on pieni, lähes teeripojan kokoinen. Kaula poikasmainen väritykseltään, mutta pyrstösulat täysin mustia, vaikka poikametsolla on normaalisti paljon valkoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä tassunjälkesi kommentteihin, kiitos! / Leave your paw mark to the comments, thank you!