torstai 18. syyskuuta 2014

Lulu ja Martti

Muutama syksy sitten radiossa kuuluteltiin, että Lulu ja Martti on lähteneet yhteiselle karkureissulle. Enää en muista rotuja, mutta toinen edusti isoa ja toinen pienempää rotua. Jostain syystä kuulutus on jäänyt hellyttävän hupaisana mieleen. Lulu & Martti.

Meidän "Lulu ja Martti" oli olleet koko päivän nätisti pihalla Villen kanssa, mutta sitten kadonneet kuin tuhka tuuleen, kun Ville oli tuonut viimeistä mattoa tamppauksesta sisälle.

Periaatteessa karkureissulle ei ollut mitään syytä, koska Ville oli Hildan kanssa kiertänyt minkkiloukkulenkin. Lenkin varrelta Hilda oli saanut tuoreet hajut ja kadonnut vartiksi hajujen perään ennenkuin tuli kieli lerppuen takaisin. Halin kanssa Ville oli kiertänyt noin puolentoista tunnin teeripitoisen lenkin. Hali oli pöllyttänyt ison poikueen moneen otteeseen lentoon ja haukkunutkin niitä, mutta oli niin ryteikköinen maasto, ettei ampumahollia löytynyt. Liekö pentu väsyi, kun tämän jälkeen se oli pysytellyt noin 20 metrin säteellä Villestä eikä edes lähteneet riekot olleet kiinnostaneet sitä.

No, hieman virtaa oli kuitenkin säästynyt, kun koko loppupäivä oli puuhattu kotiaskareiden mukana mökin pihamaalla ja sitten kadottiin yhdessä tuumin KAHDEKSI TUNNIKSI!!! Ville oli alkanut olla jo hätää kärsimässä, kun sen piti lähteä minua töistä hakemaan eikä koiria missään. Oli käynyt rannassa etsimässä ja ajanut autolla mökkitietä.

Kauimmainen mökkinaapuri oli soittanut, että koirat on heillä. Naapurit olivat tulleet pihaansa, niin meidän koirat tonkimassa siellä teeren ja metson perkeitä. Hali oli ruvennut haukkumaan kuin maailman omistaja, että mitä te tänne meidän löydölle tungette, kun toiset vain yrittivät tulla kotiinsa. Molemmat oli kuitenkin sitten iloisesti haistelleet naapurit. Nyt Lulu ja Martti ovat tehovalvonnassa, p#rk#l#!

Illalla Lulu pääsi vielä mun töitten jälkeen metsälle. Voi taivas, että oli hirvikärpäsiä! Oli teeriäkin, mutta niin arkoja, että lähtivät jo kauan ennen koiraa ja tosiaankin haulikon kantaman ulkopuolella.

"Lulu ja Martti".
Tuntuu, että ensimmäisen ja toivottavasti viimeisen (!) yhteisen karkureissun ansiosta kaverusten suhde on vain syventynyt.

P.S. Ja voin kertoa, että tällä hetkellä Lulun pierut perkeiden ansiosta haisee niin, että nenäkarvat kärventyy ja silmistä vuotaa vettä.

Niin ja vielä jälkiajatuksena, 
että viime postauksessa mainitsemani Villen ja Halin riita ratkesi sillä, 
että Hali oli kiivennyt yöllä Villen jalkojen päälle nukkumaan. ♡

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä tassunjälkesi kommentteihin, kiitos! / Leave your paw mark to the comments, thank you!