torstai 11. syyskuuta 2014

Koppelo haukussa, teeri repussa

Oli viittä vaille, ettei Halin haukusta ammuttu tänään koppeloa! 

Lähdimme jo aamuvarhain erälle. Aamuhämärissä tienlaidassa sorasteleva koppelo meinasi jäädä auton alle, kun huristimme ennalta mietittyyn maastoon. Aamu oli jo hyvin valjennut, kun lähdimme talsimaan innokkaana nuoreen kasvatusmetsään. Herätimme mm. pyyn kuusenpersiistä, mutta Hali oli niin rastaiden lumoissa silloin, että pyystä haisteltiin myöhemmin vain lähtöpaikat. Kohti aamupalanuotiopaikkaa kulkiessa Hali heläytti kunnon haukut. Sydän pamppaili jännittyneenä ennenkuin paljastui, että pitkin puunrunkoa rapisteleva puukiipijä oli laukaissut haukun.

Hali irtosi meistä ajoittain hyvin ja piti meihin kiitettävästi yhteyttä.

Nuotioaamupalan jälkeen tarkoitus oli pienen koukauksen kautta palailla autolle, jolloin reissu olisi tunnin tauolla varustettuna pennulle sopiva kolmituntinen. Koukaus osottautui kuitenkin erittäin riistarikkaaksi venyttäen noin tunnilla suunnitellusta. Ensin teeri- ja sitten metsopoikue! 

Hali osui aivan keskelle teeripoikuetta tai ainakin useampaa teertä. Sai kunnon perslähdöt! Joitain haukahduksia kuului, kun lintu nousi puuhun. Harmiksemme lintu ei kestänyt yhtään haukkua vaan lähti. Linnut varmaan kuuli meidät, kun olimme niin lähellä tilanteessa ja juuri höpöttäneet jotain lämpiävästä päivästä ja kiusaksi vironneista sääskistä. Päivät on olleet tosissaan lämpimiä. Eilenkin + 21 ja päiväperhoset lentelee.

Jatkoimme kulkua toiveissa törmätä vielä uudestaan lähteneisiin lintuihin, mutta Hali törmäsikin metsopoikueeseen pöllyttäen sen lentoon. Poikueen ilmeisesti ainut poika päätti ottaa heti ritolat ja häipyi maisemista. Mutta mikä lähtö! Poikamehto tuli ihan suoraan meitä kohti! Siinä se pyyhki Villen sivulta noin 10 metristä ohi! Siinä olis ollut noutajametsästäjän unelmahetki ampua metto, mutta me kökötimme liikkumattomina paikallaan kuulostellen ryhtyykö Hali haukkumaan puuhun nousseita lintuja.

Puusta kuului potpotusta ja Hali haukkui! Ville eteni varovasti kohti haukkua. Hali ei kuitenkaan ollut kovin innostunut potpottajasta ja haukku muuttui satunnaiseksi haukahteluksi. Jossain vaiheessa lähestyttäessä potpottajaa puusta lähti nuori koppelo. Pelkäsimme, että se vie muut mennessään, mutta potpottaja pysyi puussa piilossa. Lopulta, kun potpottajakin lähti, niin Villen ei olisi paljoa tarvinnut enää siirtyä, kun koppelo olisi tullut näkyviin haulikkohollille. Sitten Halin ei olisi enää tarvinnut kuin päästää ääntä. Ville huusi mulle, että tilanne ohi, vaikka arveli puissa vielä poikuetta olevankin, mutta kun Halikaan ei kiinnostunut hiljaa kököttävistä yhtään. Huudon siivittämänä puista lähtikin vielä muutama metso.

Metson jallitukseen meni noin 40 jännittävää minuuttia. Sinä aikana opimme mm. hiipimään aivan äänettömästi. Itse yritin edetä samanaikaisesti kun Ville, jättäytyen kuitenkin noin 30-40 m jälkeen. Kun nuori koppelo lähti, en uskaltanut enää liikkua, koska pelkäsin, että se oli ehkä minua säikkynyt. Seisoin jalat puutuen, hyttyset korvassa inisten aivan paikallaan melkoisen hetken, kunnes totesin, että liikuttava on tuli karkkoa tai ei, muuten sääsket syö elävältä. Hämmästykseni oli suuri, kun kuusen takana ei näkynytkään enää Villeä. Niin äänettömästi se oli lähtenyt etenemään.

Aamupalatulet. 
Harmiksemme nuotiopaikalle on levitetty punaisia nauhoja. Moto tulee ja raiskaa tämänkin upean paikan... 

Hali the myyräkoira

Avauspäivänä heitimme Hildan kanssa iltapäivälenkin. Olimme kulkeneet n. 15-20 minuuttia, kun vasemmalta pomppasi pari teertä. 
Yksi laukaus ja paisti oli repussa. Tämän jälkeen hörpimme tyytyväisinä termarikaffet aurinkoisessa rinteessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä tassunjälkesi kommentteihin, kiitos! / Leave your paw mark to the comments, thank you!