maanantai 1. joulukuuta 2014

Erävalokuvajoulukalenterin 1. luukku

(Joulukalenterin kuvan näet suurempana klikkaamalla kuvaa)

Mieleeni juolahti pitää tänä vuonna joulukalenteria erävalokuvista. Jossain vaiheessa ajatus alkoi tuntua ihan tyhmältä, ja hylkäsinkin sen, kunnes vanhoja valokuvia selatessa äkkäsin, että nythän on kulunut tasan kymmenen vuotta siitä, kun olemme aloittaneet kanalinnustuksen. Erävalokuvajoulukalenterin pitäminen alkoikin tuntua oikein sopivalta ja idea sen toteuttamiseen alkoi selkeytyä. Keskittyisinkin ainoastaan kanalinnustusvalokuviin ja reissujen "kohokohtiin".

Erävalokuvajoulukalenterin ensimmäinen luukku vie meidät kymmenen vuoden takaisiin tunnelmiin Posiolle syyskuuhun 2004. Kyseessä on meidän ensimmäinen kanalinnustusreissu ikinä. Käytettävissä oli mökki-isännän kaksi 60 ha metsäpalstaa, joita onnellisina rämmimme viikon ajan. Reissun viimeisenä päivänä Ville onnistui haulikolla pudottamaan pyyn, jonka Nana söi... Oli muuten Nanan ensimmäinen ja viimeinen syöty riista.

Kuvassa Villen kanssa poseeraa meidän edesmennyt Wilma-flatti. 5-vuotias Wilma oli ensimmäiset erästelysyksyt paukkupelkoinen, mutta sinnikkäästi kävimme Wilman kanssa erällä ja lopulta tuska palkittiin. Saimme kun saimmekin Wilmasta paukkupelottoman metsästystilanteissa. Siitä kehkeytyi väsymätön riistan ylösajaja ja luotettava riistan noutaja!

Oikein mukavaa alkanutta joulukuuta & joulun (...ensi syksyn...) odotusta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä tassunjälkesi kommentteihin, kiitos! / Leave your paw mark to the comments, thank you!