Yhdeksäs luukku pitää meidät edelleen vuoden 2010 erätunnelmissa. Koiratilanteemme oli jälleen muuttunut Hildan tultua taloon huhtikuussa. Kyseessä oli seitsenkuisen Hildan ensimmäinen syksy. Hilda oli eräretkillä mukana tutustumassa tulevaan työmaastoonsa. Pääsääntöisesti käytettiin Kallea ja Hildaa erikseen metsällä, koska yhdessä se meni koirilla vain älyttömäksi juoksenteluksi. Yksinään Hilda osasi luontaisesti tehdä upeaa risteilyä molemmilla sivuilla ampumahollilla. Tässä linkki tarinaan kanalinnustuksen avauspäivästä ko. vuonna.
Hyvin Hippuli hyppeli mukana, mutta tämä kuva on erityinen. Olimme tulleet metsäsaarekkeeseen erittäin vetisen ja loiskuvan suon yli. Kuulimme kohta, että jokin liikkuu suolla. Se jokin ei voinut olla ihminen, koska ihminen ei olisi pystynyt liikkumaan niin äänettömästi vetisellä suolla. Kuului vain yksi lotsaus. Hilda lopetti iloisen touhuamisensa ja tuli aivan liki Villeä istumaan ja tärisi.
Metsänreunasta kuului myös ikäänkuin viheltävä ääni. Ensin ajattelimme, että voiko siellä kuitenkin olla jokin metsämies viheltämässä koiraansa, mutta myöhemmin luimme, että karhut voivat pitää vihellystä muistuttavaa ääntä. Uskommekin, että karhu löntysti suonpoikki metsään ja Hilda haistoi sen. Hildan reaktio oli hyvin paljon samanlainen, kun Halin tänä syksynä. Halilta meni kaikki into touhuamiseen, häntä löpsähti alaviistoon ja se kulki vain meidän välissä. Hali ei kuitenkaan tärissyt pelosta kuten Hilda, mutta Halihan nyt muutenkin on paljon räväkämpi kuin meidän lauhkea Hilda.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä tassunjälkesi kommentteihin, kiitos! / Leave your paw mark to the comments, thank you!