Luukku 12 kertoo erätarinan kuvineen ja videoineen meidän ensimmäisestä Murhijärven erästelyreissussa aivan itärajan pinnassa 18. syyskuuta 2011, jonka olen eräpäiväkirjaan raapustanut samaisena iltana:
" Aamu sarasti vihdoinkin hienona erästellä, + 1 astetta. Sopiva keli, kun oli kokopäivän rupeama tiedossa. Patikoimme hetikohta kuuden jälestä jännittyneinä ja toiveikkaina kohti Murhijärven laavua.
Tarkoitus oli pitää pieni tauko ennen laavua, mutta patikoimme sinne yhtäsoittoa n. 10 km. Käytännössä kuljimme merkattua polkua pitkin tehden pieniä tuikkeja metsään kiinnostavilla paikoilla. Yhdellä tuikilla näimme komean hirven kaukana suolla.
Neljän tunnin vaelluksen jälkeen lähestyessämme laavua kuulimme koiran haukun ja laukauksia. Pelkäsimme, että laavulla on joku... Tulet siellä olikin valmiina ja laavun katolla oli pakattuja reppuja pari kappaletta. Keiteltiin valmiilla tulilla kahvia ja mutusteltiin aamupalaa, kun laavulle pelmahti joku ukkeli hakemaan reppuja. Niiden porukka oli ollut laavulla yötä. Olivat kolmeen pekkaan saaneet koppelon, teeren, majavan sekä 5 kg ahvenia! Ettei nyt vaan tarinassa ollut hieman Kainuun lisää... Lintuja oli ollut aamulla kuulemma aivan älyttömästi siellä. Ilmankos Hilda ja Kalle saivat kovasti hajuja, mutta mitään ei lähtenyt, kun ne oli jo säikytetty tiehensä.
Reilun taukoilun jälkeen matka jatkui takaisin Hoikanahoa kierrellen. Saavuttuamme kierrokselta jälleen polulle kaivelimme keventyneestä repusta vissyhuikkaa. Rapistelumme ja jutustelumme lehautti metsoja maasta lentoon. Etsiskelimme tovin metsoja ihan siinä paikoilla, kun näytti, että osa nousi vain suoraan ylös puihin. Yksi lähtikin kohta puusta, mutta niin ovelasti, ettei ollut vaaraa jäädä eräksi. Jatkoimme kulkua kohti metsän ja suon reunamaa. Sinne oli jäänyt vielä yksi poikametso, jonka hermo petti väärässä kohtaa. Se pomppasi puusta siivilleen ja samassa Ville antoi haulikon laulaa sillä seurauksella, että kuusesta vain risut lentelivät ja näytti siltä kuin apina olisi rojahtanut varvikkoon. Varvikosta kuului aimo jytkäys, kun tumma hahmo putosi kenttään. Kalle nouti varmoin ottein vielä siipiään voimalla iskevän metson ja kantoi sen päättäväisesti Villen käteen!
Olimme siinä sitten hetken yhtä hymyä. Hehkutettuamme ja kunnioitettuamme tilannetta tarpeeksi pakattiin osa mun repun kamoista Villen reppuun ja metso pääsi mun kyytiin. Siinä vaiheessa paluumatkaa oli jäljellä sellaiset kuusi kilometriä.
Reput taas painavina matkasimme kohti Kirnulammen laavua ja makkaranpaistoa. Ikivanhassa metsikössä oli talvitie, minkä reunamia aamulla kiersimme, koska paikka oli "niin metson näköinen". Silloin siellä ei pettymykseksemme ollut elämää, mutta nyt koirat saivat hajut polulta poiketessa. Meidän oikealta puolelta ponkaisikin ukkometso komeaan liitoon. Ihan ampumahollilta, mutta valtion lupien pisteet sallivat vain yhden metson ampumisen viikossa. Tyydyimme siis vain ihailemaan komean ukon menoa.
Laavulla koirat nukahtivat tulen ääreen ja itselläkin oli raukea ja onnellinen olo nuotion ja auringon paisteen lämmössä.
Laavulta oli autolle matkaa vielä reilu kolme kilometriä. Matkalla näimme aivan upealta ampumahollilta, minkäs muunkaan kuin, komean ukkometson! Koirat sen hienosti pöllyttivät hollille. Olisi ollut upeaa pudottaa niille kiitos hienosta parityöstä, mutta katselimme vain metson menoa. Hei, hei nähdään joku toinen syksy!
Suolla näimme komean, vähintään 12-piikkisen hirven aivan liki (n. 50 m). Se ei huomannut meitä ensin ollenkaan, laidunsi vain tyytyväisenä! Hilda juoksi hajujen perässä suon laitaan, tuli pois ja silloin Ville huomasi, että hirvihän se siellä. Sain pienoisen videonpätkän tilanteesta, jonka voit katsoa tästä linkistä. Ensin meinasin mykistää meidät tyhmät jutut, mutta video on ladattu juttuineen päivineen. Olimme hieman jännittyneitä lapiosarven kohtaamisesta.
Takaisin autolla olimme joskus klo 17 jälkeen. Kävelykilometrejä meille kertyi parisenkymmentä ja koirille varmasti ainakin kolme kertaa enemmän. Jalat huutaa hieman hoosiannaa, mutta fiilis kaikesta näkemästä ja kokemasta on huikaiseva. Upeat maisemat naavaisine ikikuusikkoineen ja aapoine soineen. Mahtava ilma. Hienot järvimaisemat ja luontokokemukset. Yksi jännä kokemus oli kun Hilda sai hajut ja lähestyi kuusta rasauttaen sen alla oksan poikki. Silloin kuusesta, aivan äänettömästi, lehahti siivilleen lapin pöllö! Kerrassaan hieno päivä!
Koirat saivat mökillä aimo annoksen iltaruokaa ja nukahtivat tyytyväisinä vierekkäin pedeillensä örisemään. Me vielä saunomme ja ehkä kippistämme hienolle päivälle, joka niin mukavasti jaloissa tuntuu."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä tassunjälkesi kommentteihin, kiitos! / Leave your paw mark to the comments, thank you!