sunnuntai 31. elokuuta 2014

Hali TOKOilee

Kävimme eilen illalla omatoimitokoilemassa. Mukana Halin lisäksi oli siskoni englanninspringerspanieli Otso sekä Otson neljävuotias Fanny-täti.

Tokoilun tarkoituksena oli lähinnä hyväkäytöksiset koira- ja ihmiskontaktit. Fanny-tädin omistaja, Halille täysin vieraana henkilönä, kurkkasi Halin hampaatkin, jotta se tottuisi niitä painimatta esittelemään. Halilla on muuten molemmat yläkulmahampaat visusti leuoissa kiinni, vaikka uudet tekevät tuloaan. Taitaa tarvita rahallista avustusta, ennenkuin suostuvat irtoamaan...

Tokoilun peruslähtökohta taitaa olla, että seuraaminen on kunnossa. No, Halihan seuraa nenä maassa hajuja... Tokoilun edetessä Hali kuitenkin ajoittain meni ihan sievästi. Teimme mm. ohituksia niin, että yksi koirakko meni keskellä ja kaksi tuli reunoilta vastaan. Siinä Hali mm. rauhoittui päihin istumaan ja paikoin seurasi suht nätisti, ja mikä parasta, ei ollut moksiskaan vastaantulevista koirakoista.

Teimme myös luoksetuloa (Hali ja Otsokin remmissä), pujottelua sekä liikkeestä maahan menoa. Hienosti Hali tekee yksittäiset liikkeet, mutta seuraaminen ei ole sen vahvuus. Kaikki muu kiinnostaa ja katsekontaktista ei ole tietoakaan. Selvää on, ettei Halista tule mikään tottelevaisuusvalio, mutta pääasia onkin, että se osaa jotakuinkin käyttäytyä.

Luulin, että Hali väsähtäisi tokoilusta, kun vielä kävelimme treffipaikalle ja sieltä takaisin. Olin niin väärässä. Ilmeisesti Halin piti hieman nollata yhtäkkinen käskyttäminen, ja se veti hirmuista rallia ympäri takapihaa ja kaivoi vimmatusti perunamaata!

Kuvassa tyytyväinen Hali mökkirannassa. Hali onkin parhaimmillaan, kun se pääsee sydänmaille samoamaan. Täällä odotellaankin jo kuumeisesti maalinnunmehtuun alkua...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä tassunjälkesi kommentteihin, kiitos! / Leave your paw mark to the comments, thank you!