lauantai 13. huhtikuuta 2013

Vuodet ei o veljiä

Yöpakkaset ovat hellittäneet. Eilen aamulla oli mittari heti jo puoli kuuden aikaan aamulla plussan puolella + 2, ja nyt näyttää olevan + 3 astetta. Lumetkin saa kyytiä, sillä nyt sataa vettä. Lunta onkin vielä ihan älyttömästi! Ohessa kuvia meidän takapihalta samoina aikoina otettuna vuodesta 2010 alkaen:

12.4.2010 Hilda ensimmäistä päivää meillä. Pihalla ei ollut enää kuin muutama lumilaikku. Huomaa sortsikeli!!!

12.4.2011 Hilda vuoden vanha. 
Toisessa päässä takapihaa lunta melko runsaastikin jäljellä eli noin puolet piha-alasta lumettomana.

13.4.2013 Hilda istuisi edelleen kolmen vanhanakin sylissä, siitä ei ole kysymys, mutta vielä ei ole päässyt patiolle aamukahveja kevätauringossa nauttimaan.

Toinen kuvakulma:

2010 takapihalla oli jo monen montaa aktiviteettia käynnissä yhtäaikaa. 
Pation siivous, kahvihetki sekä Hildan siipi "treenit".

2011 pation ympärillä vielä lunta, mutta hyvin voi jo istuskella.

2013 patiolle ei tarvitse edes yrittää...

Huomasitko muuten, että vuodesta 2012 ei ollut kuvaa?

12.4.2012 meidän mailla näytti tältä. 
Olimme jokivarsipalstallamme Kainuussa majavajahdissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä tassunjälkesi kommentteihin, kiitos! / Leave your paw mark to the comments, thank you!