lauantai 20. huhtikuuta 2013

Riistatreeniä ja kevätperhosia


Viikko sitten lauantaina näytti lohduttomasti vielä siltä, että kesä ei tule pitkään, pitkään aikaan. Vauhdilla ne lumet kuitenkin lähti. Enää ei ole kuin rippeet jäljellä. Tänään joimme päiväkahvitkin ensimmäistä kertaa takapihalla, jossa krookukset aloittelevat kukintaansa.

Tälle, ihanan aurinkoiselle lauantaipäivälle, on bongattu roimasti kevään merkkejä: sitruunaperhosia, nokkosperhonen, tyttöperhonen, suruvaippa, lehtokurppa sekä kurjet. Kurjet saapuivat melkein ajallaan, sillä viime vuonna olimme bonganneet ne 15.4. Peippo sitä vastoin oli pahasti myöhässä. Bongasimme sen vasta to 18.4., kun se viime vuonna hyppeli meidän pihamaalla jo maaliskuun lopulla. Metsästä kantautuu myös kevään ääniä eli kyyhkyt ovat alkaneet kujertamaan. 

Metsästä on myös lumet melko hyvin sulaneet. Kävimme koirille tekemässä rinnehakua riistalla. Lumettomasta rinteestä löytyi yhteensä 12 lintua (variksia, pari harakkaa ja poronhoitoalueelta ammuttu korppi) sekä kani. Hilda sai aloittaa haun tarkoituksena saada kuusi riistaa talteen. Hilda toi neljä varista ja kaksi harakkaa. Kania ja korppia käytiin haistamassa, mutta ne jätettiin ruutuun...

Kalle sai tyhjentää ruudun loppuun, ja hienosti & tehokkaasti tyhjensikin. Korppi tuotiin hieman syljeskellen, mutta muut ripeästi Villen käteen. Kaniakaan ei yritetty haudata vaan reippaasti tuli kanikin talteen. Mahtava koira!

Haun lopuksi annoin Hildan vielä remmissä kantaa kania ja luovuttaa sitä mulle. Sen jälkeen vein kanin piiloon ja lähetin Hildan hakemaan. Reippaasti tuli kani ihan minulle käteen asti perille!

Tyttöperhonen rauhoittui paikalleen, mutta muilla perhosilla oli niin kevätkiireitä etteivät joutaneet kuvattaviksi. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä tassunjälkesi kommentteihin, kiitos! / Leave your paw mark to the comments, thank you!