tiistai 12. maaliskuuta 2013

Arkitokoilijat

Tämä "metsäläisporukka" lähti eilen koirien & ihmisten ilmoille pitkästä aikaa. Kallen kasvattajan arkitoko- ja nometreenit alkoivat, vihdoinkin! 

Osallistuimme näin aluksi vain tunnin tokotreeneihin, jotta metsäläiset saivat "kuriin palautuksen". Koirat kävivätkin ihan ylikierroksilla, kun saavuimme treenipaikalle. Hildan tasajalkapomput yläilmoihin hipoivat korkeusennätyksiä ja molempien koirien vinkukonsertti oli melkoinen... Luulen, että teki erittäin hyvää, ettei dameja sotkettu innostukseen mukaan nyt ollenkaan.

Kallehan on niin konkari, että se ei tainnut mennä Villen ohjauksessa halpaan missään liikkeessä. Kallen menon seuraamisesta tulee hyvä mieli, koska sillä on nii-in tekemisen riemu tallella ja silminnähden havaittavissa! ;)

Hilda pysyi hyvin paikallaan, mutta kun hänen viereensä tuli täti asettelemaan omaa koiraansa paikalleen, niin Hildan oli ihan pakko ruveta nuuhkimaan tätiä. Viereisistä koirista Hilda ei ollut moksiskaan, mutta täti oli aivan vastustamaton...

Koiria "kiusattiin" myös namin jättö tehtävällä. Ensin omistajan vierellä maassa olevien namien ohi ja sitten luoksetulona namien yli. Alkuun näytti siltä, että kun Hildan vuoro tulee, niin hyvä hyvä, kaikki namit on jo syöty. ;) Mutta jäi nameja maahan vielä Hildankin kiusaksi. Hilda juoksi kuitenkin nameja haistamatta suoraan niiden yli minun luo. Kalle rynni Villen luo ohjuksen lailla, kun Ville rapisteli varmistukseksi taskussaan lihapullapussia!

Luoksetulo tehtiin myös toiseen suuntaan nyt kuitenkin niin, ettei nameja enää ollut maassa. Kalle juoksi taas vauhdilla paikan yli, vaikka lihapullapussia ei rapistettukaan. ;) Hilda meinasi entisen namipaikan kohdalla hiljentää, mutta lisäsi vauhtia, kun huusin uudestaan tänne!

Näin alkoi pehmeä lasku treenikevääseen, sillä ensi maanantaina ei ole ohjattua treeniä. Sitä seuraavaa maanantaita odotellessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä tassunjälkesi kommentteihin, kiitos! / Leave your paw mark to the comments, thank you!