Olimme tänään aamulla hieman myöhässä liikkeellä kanalintujahtia ajatellen, ja se kostautui.
Olimme tunnin kulkeneen kohti suunniteltua kivääripassipaikkaa, kun näimme teerien jo lentävän. Ainakin neljänkymmenen teeren lautta!
Näimme osan istuutuvan hakkuuaukolle, jonne olimme menossa. Hildalla petti kuitenkin hermo teerien paljoudesta, niiden siiveniskuista ja potpotuksesta. Hilda säntäsi kohti teeriä, eikä pillityksestä huolimatta pysähtynyt!
Myöhemmin ajateltuna olisi pitänyt karjua täyttä kurkkua SEIS! Huutaminen olisi todennäköisesti tehnyt vähemmän pahaa jälkeä teeritokan kaikkoamiseen kuin Hildan juoksentelu metsikössä.
Olisi tehnyt mieli olla kärpäsenä kelossa ja nähdä mitä neiti siellä teeripaljoudessa oikein touhusi! Niin kauan neiti teerien joukossa ilmeisesti kaahasi, että sai viimeisenkin sinnikkäästi kelossa kärvistelleen teeren kaikkoamaan.
Yritimme, Hildasta viis, kulkea ampumapaikoille suo ja kuura jalan alla äänekkäästi rouskuen. Toisaalta on onni, ettei päästy ampumahollille, ettei Hilda saanut karkureissulleen vielä palkkaakin eli noutoa.
Kun neiti vihdoin suvaitsi tulla takaisin, otimme sen mitään sanomatta remmiin. Pidimme kahvitauon niin, että Hilda oli muusta porukasta hieman sivummalle kytkettynä. Neiti ilmeisesti tiesi töpänneensä pahemman kerran, sillä se tyytyi mukisematta kohteluunsa.
Tarinaa kansallis- ja varsinkin meidän aarteesta Halista, syntyjään saksalaisesta Hilda-flattineidistä ja löytölapsi Onni-kissasta. Juttuja myös erästelystä, kalareissuista, mökkeilystä ja luonnosta. Hetken huumassa asiaa myös aiheiden vierestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä tassunjälkesi kommentteihin, kiitos! / Leave your paw mark to the comments, thank you!