torstai 12. kesäkuuta 2014

Kasvimaalla ja Kiviniemessä

Maanantaina auton ja peräkärryn pakkaamisen jälkeen hurautimme mökille Hali, Hilda ja Onni takapaksissa. Perillä olimme klo 02. Koko yönä ei tullut pimeätä laisinkaan! Nukkumaan pääsimme n. klo 04. Pentu oli täynnä virtaa jo puoli yhdeksän...

Nämä pari päivää on värkätty maatilalla Kunnaalla. Hieman tuo kasvillisuuden pituus pääsi yllättämään viljelijän. Vanha kasvimaa pukkasi vyötärön korkeudella koiranputkea yms. putkilokasvia. Ensin piti siis raivata ja sitten vasta jyrsiä. Helpommalla olisimme päässeet, kun olisimme pyytäneet jonkun kyntämään, mutta tulipahan turattua. Ja nyt kasvit on istutettu. On lipstikkaa, raparperiä, kahta lajia salaattia, tomaattia, kurkkua, kesäkurpitsaa, valkosipulia, sipulia, purjoa, pillisipulia, lanttua, porkkanaa, perunaa ja hernettä. Epäilen, että tomaatti ei avomaalla näillä korkeuksilla ehdi, mutta kokeillaan.

Ai niin, ja sillä aikaa kun Ville raivasi ja jyrsi minä huristelin autolla mökille poroja väistellen. En yhtä vaan oikein kaksi kertaa. Ensin puuttui avainnipusta jostain syystä Kunnaan avain ja sitä hakemaan. Kun pääsin takaisin huomaan, että meidän lounastarvikkeet on unohtuneet mökkiin lämpimään. Ei muuta kun taas mökille suhaamaan. Tuli siinä huristeltua sellaiset 28 ylimääräistä, turhaa kilometriä! Illalla mietimme, kun Ville sanoi, että "työhön tottumattoman" paikkoja kolottaa, että ei ihme ettei mulla tunnu missään, kun minähän ajelin vaan autolla! 
Kasvimaan pohja raivattu ja heinät nostettu seipäälle.

Kasvimaan tynkää pukkaa.

Mökillä on saunottu kasvimaatöiden päätteeksi. Hali nappaa saunasta aina juuriharjan, jonka kanssa juoksee niityllä. 
Välillä harjalle pitää myös äristä, on se vaan niin raivostuttava harja.

Hali on ainakin toistaiseksi pysynyt mökin tuntumassa, vaikka naapuristakin kantautuu välillä houkuttelevia ääniä. Tie kiehtoo valitettavasti kovin. Onneksi siinä ei hirveän usein mene autoja, mutta jotkut paahtaa huomattavan lujaa...

Koirien kanssa on käyty myös Kiviniemessä. Siellä Hali voi mennä remuta ja haukkua niin, että lampi raikaa! 
Hildaa on pidetty remmissä lintujen pesinnän vuoksi, mutta rannassa saa uida ja telmuta vapaana.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä tassunjälkesi kommentteihin, kiitos! / Leave your paw mark to the comments, thank you!