perjantai 16. toukokuuta 2014

Tutkimusmatkailijoita

Hali oli päässyt Villeltä tänään karkuun! Ville oli luullut, että tuulikaapin ovi on eteiseen kiinni ja vain ulko-ovi raollaan, mutta kuinka ollakkaan molemmat ovet oli jääneet auki. Kohta jo Hali oli mennä vilistänyt meidän kadulla Villen perässä. Hali oli hilpaissut naapurin pihaan auton alle tutkiskelemaan paikkoja. Ei ollut ottanut Villen huuteluita kuuleviin korviin. Ville oli jäänyt odottelemaan karkulaisen ilmestymistä autokatoksesta ja lopulta saanut Halin kiinni.

Samaisessa autokatoksessa oli myöhemmin naapurin toimesta purettu autoa ostoksista. Ostoksia oli viety sisälle ja lopulta takaluukkukin pamautettu kiinni. Hetken kuluttua oli takaluukusta tultu vielä hakemaan jotain. Säikähdys oli ollut suuri, kun avatusta takaluukusta oli pompannut jokin melkoisella vauhdilla ja painellut matkoihinsa. Se jokin oli ollut, kukas muukaan, kun meidän Onni!

Hali ei oikein vieläkään ymmärrä mikä otus Onni on. Onnilla on arvovaltaa. Sen ei tarvitse kuin katsoa tympääntyneenä Halia, niin Hali jättää oudon karvaturrin rauhaan. Tosin haukkuahan sitä varmuudeksi pitää.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä tassunjälkesi kommentteihin, kiitos! / Leave your paw mark to the comments, thank you!