Me odotamme pakkasia. Tästä meidän talolta tai lähimainkaan sitä ei enää sulan maan aikaan pääse metsälenkille. Metsäkone on jyskyttänyt puolen metrin syvyiset mutaurat, joihin uppoaa sekä koira että emäntä. Ja nyt ne ovat täynnä vettä. Leveyttäkin on sen verran, ettei niistä hyppää erkkikään yli. Eikö kaupunki ole kuullut talvihakkuista?!?
Yllä olevassa kuvassa yritimme metsään toisaalta, noin kilometrin päästä, mutta kone on jyskyttänyt sielläkin... Aivan mahdotonta päästä metsälenkille, joka aikaisemmin oli tavoitettavissa ulko-ovelta! Pakkasia siis odotellessa, jolloin toivottavasti "tuhoalue" jäätyy kulkukelpoiseksi.
Näin muuten viime yönä ensimmäistä kertaa Kallesta unta sen poismenon jälkeen. Kallen autuaimmilla metsämailla kirmaamisesta tulee huomenna tasan kolme kuukautta, mutta eilen yönä Kalle kirmasi Hildan ja jonkun pikkukoiran kanssa unissani. Kesken koirien kirmailun tajusin, että Kallehan puree sitä pientä koiraa. Riensin ottamaan koirulia syliin, mutta Kalle olikin aivan kiltisti ja koirat juoksentelivat sulassa sovussa keskenään. Uneni ei ollut siis mikään painajainen, mutta toivoisin, että tuo meidän metsään pääsyn tuhoaminen olisi. Että voisin nipistää itseäni ja herätä kulkemaan taas sieviä metsäpolkuja!
Ison koivunkannon vasemmalta puolelta meni meidän lenkki polku, joka on nyt tavoittamattomissa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä tassunjälkesi kommentteihin, kiitos! / Leave your paw mark to the comments, thank you!