torstai 6. elokuuta 2015

Peto on irti

Vaikka kesä on ollut suoraan sanottuna aivan hiivatin ikävä, niin kesäaamut on onneksi pääsääntöisesti olleet huikaisevan hienoja. On toki ollut aamuja, jolloin olen koirien kanssa pyöräillyt niin, että silmäkuopatkin on täyttyneet vedestä.

Taisin jossain kirjoituksessa mainita, etten enää pyöräile kahden koiran kanssa, mutta kylläpäs vaan olen pyöräillyt. Koko Villen viimekertaisen työkomennusviikon ja tällä viikolla taas. Nämä kirjoittelut tuntuvan olevan nyt pelkkää pyöräilyä, mutta tänä vuonna olemme ottaneet tosissamme koirien kiinnipitoajan, kun tässä mökin ympäristössä kanalintuja mm. tuntuu pyörivän. Hieman nyt elokuuta kohti pihapiirissä vapaana pitäminen on alkanut lipsua niin, ettei koirat ole niin tiukan valvovan silmän alla. Hyvin Halikin pysyy mökin pihapiirissä vapaana.

Emme hirveästi ole kanalintuihin törmänneet. Eniten olemme törmänneet pyypoikueisiin. Pari kertaa olemme törmänneet riekkopoikueeseen ja vain kerran teeripoikueeseen. Hali oli teerien perään aivan kuumana! Tästä syksystä tulee varmasti huikea, jos vaan on lintuja. Ennusteet ei ilmeisestikään sadekesän vuoksi ole kauhean hyvät, mutta käynnissäolevat riistakolmiolaskennat kertonevat totuuden. Ja marja-aikaan sen viimeistään itse huomaa, että onko lintua eli ei.

Täällä ei mustikka ole vielä kypsä, mutta hillasato on runsaimmillaan. Ja nyt on hillaa mistä poimia. Ja niin isoa, että pienet voi jättää poimimatta! Olenkin yleensä työpäivän jälkeen käynyt koirien kanssa hillassa ja ennen työpäivää pyöräilemässä kaiken muun häärinnän ohessa.

Tänään pyörälenkillä kohtasin pedoista pahimman. Ihminen ja metsäkone. Pahin oli kylläkin jo sattunut aiemmin eli olivat raiskanneet paljaaksi meidän mukavan linnustusmaaston. Eilen sinne tuli ärjymään laikutuskone. Siellä se ärjyi meidän pyörälenkin taukopaikalla Hildan "uimarannalla".

Täällä satoi 2, 5 viikkoa päivittäin enemmän tai vähemmän. Sade hellitti tiistaina aamupäivällä ja keskiviikkona oli koko päivän poutaa, aurinkoista ja lämmintä + 21 asteen verran. Tänään on taas satanut. Niin on märkää, että tienvarren ojatkin on paikoin ääriään myöden täynnä ja jopa yli. Hilda on voinut koko kesän oikein uida yhdessä ojassa pyörälenkin varrella!

Eilisaamu oli upean lämmin. Ihmettelin mitä Hali äityi haukkumaan, mutta se yritti haukkua kuun taivaalta!

Hilda menossa kroolaamaan ojaan.

"Peto on irti"

Hali naattii lenkkeilystä.

Hali kahlailee purossa.

Hilda ja Hali lenkkitauolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä tassunjälkesi kommentteihin, kiitos! / Leave your paw mark to the comments, thank you!