Euforiasta epätoivoon

Teimme vihdoin ja viimein tänä aamuna taiat Metsän Tapiolle. Lunta leijaili hiljakseen taivaalta ja pyyt viheltelivät pihapiirissä. Mieli oli korkealla. Tästä tulisi hyvä reissu!

Kävimme ajamassa toisen auton + Halin eräälle tienpistolle, jonka jälkeen huristimme toisella autolla etäämmäs, josta lähdimme kulkemaan kohti Halia Hildan kanssa. Hetikohta Ville bongasi navakasta tuulesta piittaamattoman ukkoteeren kelon nokassa. Ehdimme jo hieman suunnitella kivääripaikkaa kunnes lintu lähti. Kuljimme lumihiutaleiden leijaillessa ensin vanhoja komeita rinteitä, jonka jälkeen tulimme vanhaan rämeiseen kuusikkoon. Kuusikon jälkeen alkoi siintää ikävän näköinen hakkuu. Ihmettelimme ensin, että mihin oikein tulimme, mutta pian meille kävi ikävän selväksi, että olemme juurikin siinä missä piti, mutta kaikki metsä oli viety. Painotan vielä sanaa kaikki. Ihan kaikki. Koko komea vanha metsärinne. Rinne, jossa Ville yhteistyössä Kallen kanssa ampui ensimmäisen metsonsa. Meidän korkea fiilis vaihtui epätoivoon ja vihaan. Miksi ihmeessä nykymetsätaloudessa pitää mennä tehokkuus edellä mitään muita arvoja ajattelematta? Ja nyt on turha tulla tähän länkyttämään mitään mistään työpaikoista.

Katselimme suru puserossa entistä kaunista  nuotiopaikkaa raiskion reunamilla. Emme enää eläessä tule näkemään paikalla metsää. Jälleen yksi entinen ikimetsä, missä ei tarvitse enää koskaan käydä...

Järkytyksestä hieman toivuttuamme jatkoimme fiiliksen menettäneinä matkaa. Tunnelma nousi kuitenkin hieman, kun kuulimme pyiden viheltävän tii tii tittititi. Rupesimme pillillä matkimaan ja saimmekin pyitä vastailemaan ja pörähtelemään lähistölle. Tulipa jopa kolme pyytä ampumahollille. Viimeisestä tilanteesta sain jonkinlaisen metsästysvideon pätkänkin, jonka laitan tänne, kunhan pääsen tietokoneelle tämän tabletin sijasta. Videolla näkyy myös Hildan hieno nouto ja palautus käteen.

Noin kolmisen tuntia meni matkaan, kunnes olimme autolla, jonne Hali oli jätetty. Ei muuta, kun koiran vaihto. Hilda autoon ja Hali mukaan, jonka jälkeen lähdimme lampsimaan erireittiä takaisin lähtöpaikoille, toisen auton luo.

Matkalla teimme komeat tervastulet sekä saimme muutamia haukkuja aikaiseksi. Hali haukkui kiivaasti joitain onkaloita. Mitä lie näädän koloja. Hali haukkui myös teeriä, mutta melko raivoisasti, joten ne eivät kestäneet haukussa. Lopuksi Hali aikaansai vielä koppelo tms. komean haukun, mutta siitäkin tuli karkko alta parin minuutin. Ei nyt vaan vielä taiatkaan auttaneet löytämään Halille yhteistyökykyistä lintua.

Hienosti Hali irtosi nyt ja oli innostunut lintujen hajuista, joita tuntui olevan. Hali kävi hyvin tarkistamassa myös suon yli rannan tuntumassa olevan korkean kankaan. Kankaalta ei lähtenyt mitään, mutta rannempaa ilmeisesti lähti jotain tai oli hyvin voimakkaat hajut, sillä Hali sinkosi vauhtiin.

Vanhan lumoissa.

Raiskio.

En sano etteikö metsiä saisi hyödyntää, mutt pitääkö sen olla joko tai. Miksi ei voida viedä sieltä täältä vähän kerrallaan muutaman kymmenen vuoden suunnitelmalla. Miksi pitää ajaa isoilla kalliilla koneilla kaikki pois kilometrien säteellä?

Ohessa linkki kuvaan samaisesta metsästä vuonna 2010. 

http://hilturi.blogspot.fi/2014/12/eravalokuvajoulukalenterin-8-luukku.html

Ei riittänyt, että koko rinne oli viety. Oli pitänyt samalla napata viereinen kukkula, vaikkei edes maasto ollut kestänyt konetta. Mutta koneen allehan voi uhrata muutaman kuution rankaa.

Eikä se mielen köyhyys vielä loppunut. Metsää oli raiskattu vielä lisää kaivelemalla kivikkoon hurjia ojia. Kai näillä muutaman näreen saa lihotettua hieman kannattavammaksi...

Parempi pyy pivossa

Hilda vaihdettu Haliin ja matka jatkui kauniissa metsässä. Minähän vuonna järkytymme tämän raiskauksesta?

Tervastulet. Rakovalkia.

Tuohen läpi nähtyä.

Lunta!

Eräilyviikko

Kuluneen viikon täällä Kainuun korvessa oli mökkeilemässä ja varsinkin eräilemässä tuttu pariskunta etelästä. Alkuviikon meillä oli ilo pitää heitä myös yövieraana kolmen noutajan kera.

Maanantaina eräily alkoi tutulta ja riistaiseksi havaitulta paikalta, mutta liekö lauantaina alkanut hirvenmehtuu peläyttänyt linnut tiehensä, sillä paikka oli käytännössä tyhjä.

Emme myöskään pystyneet tekemään "maailmanluokan" maisemapaikkaan tulia vaan tulet piti tehdä hieman sivummas, suojaan kylmältä tuulelta.

Soman "medaljonki". Ehkä saattaa hieman tehdä mieli makkaraa...

"Aivot narikassa"

Miehen mentävä herkkutatti!

Sieni kai se on tämäkin...

Tämän hillittömän haavanlehden lisäksi paikalla oli vanha känä. Lähti kuitenkin jo niin kaukaa, ettei ollut vaaraa joutua eräksi.

Yhtenä aamuna testasimme toisen erävieraan tuliaisia eli teeren kuvia. Toisen erävieraankin kanssa kävimme kuvilla istumassa tuloksetta ja polttiaisten sekä mäkärien syöttinä. Nyt ei ollut yhtään ötökkää ja teerien komea pulputus sekä suhauttelu tarjoili mahtavaa kuunneltavaa.

Pari teertä lensi meidän yli. Toinen kiersi kuvat ja kiikkasi niitä uteliaana, mutta kiersi meidän sivuitse kuitenkin pois. Ville olisi periaatteessa voinut ampua tätä uteliasta akkaa, mutta asento olisi ollut niin huonon kierteinen, että parempi oli jättää ampumatta.

Hilda antoi hienosti merkkiä, kun lentävät oli tulossa. Se rupesi tähyämään teerien tulosuuntaan jo hetken ennen kuin teeri ilmestyi näkyviin. Antoi siis hyvää vinkkiä metsästäjälle, joka olisi äkännyt teeren vasta, kun se olisi selän takaa ilmaantunut horisonttiin.

Jatta pääsi myös passiin ja oli ollut kuulemma yhtä tarkkaavainen kuin Hilda. Ja nyt kuvia selatessa huomaan, että ei tullut napattua yhtään kuvaa erävieraidemme kolmannesta koirasta eli Sirusta.

Teerien syyssoidinmenot jatkuivat vielä auringon noustessa.

 Muut jäivät vielä hetkeksi passiin, jonka jälkeen jalkautuivat metsään, mutta minä lähdin suonlaidalta töihin.

Sillä aikaa, kun olin töissä, niin muilla oli ollut onneksi hieno eräreissu. Sen lisäksi, että Jyrki onnistui saamaan teeren, jonka ilmeisesti Hilda oli löytänyt ja tuonut Jyrkille, löytyi myös tällainen ainakin toistaiseksi hylätty yksiö metrisellä oviaukolla. Pitänee kevättalvella hiihdellä katsomaan onko asukas tullut unille yksiöön... No ei sentään!

Revittyjen kantojen ja tämän pesän lisäksi löysimme yksi ilta vanhat karhun paskat ihan tästä mökin lähistöltä. Linnuntietä ei varmaan kilometriäkään...

Hali sai vähän osumaa saaliiksi jääneen teeren ansiosta. Jyrki oli perannut teertä, kun koirat olivat pihalla. Hali oli tullut paikalle ja käynyt väärältä koiralta omimaan saalista. Tähän mennessä kukaan ei ole vielä ottanut Halin rähjäystä tosissaan, mutta Soma otti ja kurmutti Halia niin, että reikä tuli kuonoon. Kuono turposi melko tavalla, mutta näyttää siltä, että selvisimme ilman lääkärikeikkaa.

Hali meni ekaa kertaa Hildan innoittamana yli vesiesteestä, jossa joutui uimaan!

Omilla mailla makkaratulilla.

Hali ei paljon tulilla viihdy, mutta ilmestyi se jostain paikalle, kun Ville puraisi makkaraa. Melkoinen kuulo koiralla!

Kyseisellä reissulla Hali otti hirvihaukut ja puolentunnin hirviajon! Haukussa oli emä & vasa.

Perjantaina, Valiomyrskyn tuivertaessa puita ja sateen vihmoessa, kiersimme minkkiloukkulenkin molempien koirien kanssa. Hilda ilmeisesti nosti sivuoikealta mustan ukkoteeren lentoon. Hali pyyhki tulla sen perässä ja haukkui, kun se tuulessa jäi puuhun istumaan. Silloin Hilda ehti meidän luo ja otin sen kiinni. Villekin kääntyi katsomaan Hildan tuloa ja samassa jo hukkasi puun missä lintu oli. Halikin lopetti haukun ja ryhtyi kaivelemaan varmoja saaliita eli myyriä. Teerestä ei näkynyt enää jälkeäkään. Kyllä taas oli niin lähellä onnistua...

Jyrki sai eilen viimeisen eräpäivän ja viikon rämminnän kruunuksi ukkometson! Hänen sanojaan lainatakseni Suomussalmi on jälleen hellinyt häntä. Ville ei viikon linnustuksessa laukaissut kertaakaan. Ehkä Villen viikon lihakilot täyttyivät, kun se sunnuntaina siirtyi ehdaksi hirvimieheksi ammuttuaan ensimmäisen hirvensä. Emä oli kahden vasan kanssa tullut melkein Villen syliin. Ville oli joutunut ökisemään niille, jotta olivat hieman kääntyneet. Ville tähtäsi toista vasaa ja laukaus osui siististi keuhkoon, eikä yhtään lihaa mennyt pilalle.

Valiomyrskyn tuomaa

Valiomyrsky toi meille eilen tällaisen ihanuuden. Hiirentappoaseen. Minun kauan haaveilemani punaisen kissan, jonka nimeksi tulisi Ilona. Siinä se nyt on.

Haimme Ilonan tosiaan eilen Kajaanista. Virallinen 12-viikon luovutusikä olisi tullut täyteen vasta ensi viikon lopulla, mutta Ilonan sisarukset oli haettu jo edellisenä viikonloppuna uusiin koteihinsa... Ilona on jo nyt 11 viikon iässä kuitenkin tomera ja leikkisä kissa, joka liikkuu ja syö reippaasti. Ilona on myös jo sisäsiisti! Ilona tuntee myös nimensä, kun kerroimme perheeseen, että kisusta tulee Ilona. Se tulee esim. sängyn alta pois, kun kutsuu Ilonaa.

Ilona oli miu'unnan täyteisen kotimatkan jälkeen mökissä heti kuin kotonaan. Ja se on kova kehräämään sekä viihtyy sylissä. Nytkin se kehrätä päristää mun sylissä tätä kirjoitellessa. 

Ilona on reipas ihmisten seurassa, mutta valitettavasti se ei ole tottunut koiriin. Hali ja Hilda joutuvat olemaan hetken toisessa huoneessa, koska Ilona sähisee ja murisee koirille. Hildaan luotan, että se ei Ilonaa vahingoittaisi, mutta Hali saattaisi nitistää mokoman rotan vonkaleen... 

Onnillekin Ilona sähisi. Onni vain rauhallisesti tuijotteli mokomaa rääpälettä.

Ilona näyttää kuvissa jotenkin tosi isolta. Oikeasti se on vielä ihan pikkuruinen. Painoa vain n. 800 grammaa (kissan pitäisi 12 viikkoisena painaa noin kilon).

Ilona on aivan tavallinen maatiaiskissa, jonka äiti on kilpikonnaväritteinen ja isä satunnainen ohikulkija punaisella pitkäkarvaisella turkilla varustettuna. 

Meillä tällä viikolla yöpyneetkin eräkaverit etelästä kävivät mökiltään heti Ilonaa moikkaamassa. Sarilla oli joku ihme "noitateoria", että 98 kissaa sadasta menee lattialle tehtyyn ympyrään ja omistaa sen. Pitihän teoria heti testata Ilonalla. Koiranremmistä ympyrä lattialle, eikä aikaakaan, kun Ilona oli ympyrässä! Ympyrään piti ottaa mukaan myös oma leikkihiiri. Tämä ympyräjuttu pitää joku päivä muistaa testata myös Onnilla. Suosittelen kokeilemaan onko Sinullakin ympyrän omistushaluinen kissa! ;)

 

Enkelimäinen pirulainen...

Kuluneella viikolla jäi erästelyt vähiin työ- ja raksakiireiden vuoksi. Illansuussa olemme tehneet koirien kanssa vain minkkiloukkulenkin rantaan. Ei yhtään minkkiä, mutta joutsenet on tarjoilleet meille komeaa katseltavaa. Yksi päivä sinne laskeutui kaksi vierasta joutsenta. Siitäkös riemu nousi ja hetken aikaa mentiin peräkanaa ja läiskyteltiin siipiä vastakkain.

Eilen aamulla ehdimme tekemään onnistuneen eräreissun Halin kanssa ennen mun työpäivää, mutta sen jälkeen oli taas melko ärsyttävää. Miten tuohon punaturkkiseen koeraan mahtuu sekä itse enkeli että pieni pirulainen?

Olimme erällä hippasen vaille klo 07. Ei mennyt kun noin puoli tuntin, niin Hali nosti maasta teeripoikueen siivilleen. Hali ajautui taas lentävän matkaan eikä huomannut, että lintuja nousi lähes suoraan puihinkin. Sai kyllä lentävän seuraamisesta hätäisen haukun, mutta kohta lintu jo kuului jatkavan matkaa.

Muutamien vedentäyteisten ojien yli hyppelyiden ja karhun repimien kantojen ohittelun jälkeen Ville huomaa Halin merkkauksen edessä olevaan näreeseen. Ennenkuin Hali ehtii edes ajatella haukahtavansa näreestä lähtee musta ukkoteeri. Tämän jälkeen Hali sai taas ihan eri vipinän kinttuihinsa ja innon hakuun, joka saisi ulottua vieläkin kauemmas. Hieno oli tilanne, ja hyvää oppia koiralle. Josko se pikkuhiljaa alkaisi yhdistelemään asioita ja huomaisi, että lintuja voi kököttää puussakin.

Aamun erälenkki oli siis mukavan opettavainen ja jopa aurinkoinen, mutta kun tulemme mökille niin Hali ottaa ritolat ja kelikin rupesi synkistelemään.

Hali vetäsi semmoisen tunnin omatoimilenkin parin tunnin erästelyn päälle ennenkuin suvaitsi tulla mökkiin. Mökissä Hali rupesi heti pahantekoon, kun silmä vältti. Hali repi kanoille varatut, pieniksi silputut munankuoret ympäri lattioita. Myöhemmin Hali teki vielä selvää meidän entisen parhaan termospullon korkista.

Miten tuo pystäri voi olla niin ihastuttavan vihastuttava? Vai onko meille sattunut vain jokin pirullinen yksilö? Ville suuntasi tänä aamuna hirvipassiin. Minä taidan suunnata isolle kylälle pitkäripaiseen, jotta voimme tilanteen rauhoittamiseksi tehdä taiat Tapiolle. Josko sitten alkaisi Halille löytyä se yhteistyökykyinen lintu, joka istua napottaisi kotkotellen haukussa matalalla avoimessa näreessä niin kauan, että isäntä saisi jurautettua linnun kenttään.

Hali ihmetteli ja haukkui omassa rannassa joutsenia.

Hali kikkailee.

Eilen aamulla keli suosi ulkoilijaa.

Karhun voimannäytös.

Hiivatin hiirikoira!

Olimme tänään metsällä ensimmäistä kertaa niin, että oli molemmat koirat mukana. Kyllästyimme Halin myyrien pyydystelyyn, joten ajattelimme josko Hilda toisi hieman vipinää Halin pikkuisiin kinttuihin. Hommahan tosiaan toimi. Hali painatti kiitettävällä vauhdilla ja etäisyydellä.

Tunnin rämminnän päälle koirat törmäsivät metsopoikueeseen. Kuulimme kotkotusta ja kohta hyvää haukkua Halilta. Liekö kaksi koiraa oli liikaa vai mistä johtui, mutta koppelo ei kestänyt haukussa kun pari minuuttia. Hali turhautui, kun koko poikue kaikkosi ja pyydysti myyrän. Ajatteli varmaan, että kyllä minä tuon muhkean myyrän ainakin möyhennän! Sen päälle vielä oikein raivokkaat persravit ja takaisin lintutyöhön.

Pienen matkaa kuljettuamme törmäsimme uudestaan poikueeseen, joka oli lennähtänyt vanhan kuusikon puihin. Valitettavasti Hali ei hokaa puussa hiljaa istuvia, joten yksi jos toinen poikueesta häipyi tavoittamattomiin vuoron perään.

No, eipä siinä mitään, saimmepa taas kokemusta koiralle ilman häiritsevää myyrätyöskentelyä. Villellä oli meinannut mennä hermo Haliin, kun sateisella iltalenkillä Hali oli ollut 20 - 50 m päässä persaus pystyssä myyriä pyydystelemässä koko parin tunnin reissun. Ville oli laittanut pyydystelyn rankkasateen ja päälle iskeneen UKKOSEN piikkiin, mutta sama toistui seuraavana päivänä, kun minäkin pääsin mukaan. Silloin Villellä hirtti kiinni ja se lähti pois metsästä, kun ei kestänyt katsella, kun koira vaan kaivaa myyriä syödäkseen,  komentamisesta huolimatta. Muutamaksi tunniksi kaavailtu reissu typistyi tuntiin, mutta sepä ei riittänyt Halille. Hali nappasi mökin pihalle unohtuneet riekon perkeet suuhunsa ja katosi tunniksi. Olipahan taas piinaava tunti, kun iltakin alkoi hämärtyä.

Ville lähti mopolla naapureita ajelemaan, niin jostain Hali ilmestyi mopon perään juoksemaan. Liekö näytti karkureissulla mieltään, kun hänen hauskaa omakivajahtiaan yritetään rajoittaa...

Meillä oli täällä taas kolme päivää Villen yksi työkaveri erästelemässä saksanseisojansa kanssa. Mukana oli myös norjanharmaahirvikoira. Edellisen erävieraan kanssa "vaivasi" helteet, niin nyt vaivasi rankkasateet ja öttiäiset aamusta alkaen. Vettä tuli parina päivänä tuutin täydeltä. Tänne annettiin oikein sade- ja tuulivaroituskin. Ojat on taas niin täynnä vettä, että hyvä kun yli pystyy hyppäämään. Edellisen erävieraan kanssa saimme joka ilta hämmästellä revontulia. Varsinkin ensimmäisenä iltana ne olivat äärest komiat ja isot, koko taivaankannen mittaiset. Meidän päänylle muodostui myös huikaiseva näytös, joka kuuklen kertomana todennäköisesti oli korona-aukko!

Sateista viis, miehet kävivät ahkerasti erällä ja minäkin ehdin muutamille reissuille mukaan. Ensimmäisen illan suunnitelmat oli niin hurjat, että ajattelin miesten jäävän kokonaan ilman saalista, mutta kyllä ne pitivät lupauksensa ja toivat kolme riekkoa. Yksi kullekin.

Lauantaina erästelimme suoraan mökiltä käsin. Hilda pöllytti riekkopoikueen, josta yksi kaarsi meidän sivuitse säilyttäen kuitenkin henkiriepunsa. Sanoin Villelle, että muista sitten, että sinne jää aina se yksi riekko vielä. Emme ihan kerinneet lähtöpaikoille, kun Ville selostaa miten isoa ja hyvää mustikkaa kasvaa ja kauhoo niitä suuhunsa. Siinä silmänräpäyksessä maasta lähti vielä se yksi! Minä sättimään, kun ei olla tarkkana vaan päästetään linnut karkaamaan... Hilda nosti kuitenkin vielä yhden epäonnisen riekon ilmaan. Riekko putosi laakista kenttään.

Riekon metsästys päättyi sunnuntaina, joten kävimme vielä kiertämässä viimeisen "riekkolenkin" illansuussa, kun erävieras oli jo lähtenyt ja olimme ensin käyneet puuhaamassa lampaille laidunta. Ei nähty riekon riekkoa, mutta törmäsimme ensimmäiseen teeripoikueeseen. Hilda nosti poikueesta akkateeren oksalle, johon Ville sen laakista pudotti n. 40 metristä. Kyllä harmitti, ettei ollut Hali puun alla haukkumassa.

Mukava norjanharmaa Tane.

Vauhdikas ja ihana Capu löysi lämpimän lepopaikan Villen asepussista!

Tyytyväinen ja kuumissaan.

Capu töissä.

Lauantai-iltana aurinkokin hieman pilkisteli nuotiolla.

Tänään aamu valkeni aavistuksen sumuisana ja siedettävänä polttiaisten ja mäkärien suhteen. Teerien pulputus kantautui suon laitamilta.

Taivaallinen taukopaikka.

Tulet.

Hali touhusi tulien ajan rantaviivassa. Ehti kuitenkin käväistä makkaralla ja poseeraamassa.

Lauantaina nuotiotulilla istuessa erävieras pääsi vielä minkkijahtiin, kun havaitsimme minkin pulahtavan pariin otteeseen rantaviivassa. Kävimmekin tänään laittamassa loukut latinkiin.

Kuuden minuutin haukku

Sitä on kohta viikon verran eletty vuoden parasta aikaa eli kanalinnustus on alkanut. Meillä oli avauksesta kolme päivää erävieraana Villen työkaveri labbiksensa kanssa. Teeripoikueet loistavat valitettavasti poissaolollaan, mutta muuten olemme törmänneet lintuihin melko kiitettävästi. Saaliiksi ne eivät liiemmin ole antautuneet, mutta Hildan ylösajaman riekon makuun sentään olemme jo päässeet. Ja mikä parasta, kokeneet unohtumattomia eräelämyksiä.

Yksi unohtumaton elämys sattui heti avausaamuna. Olimme olleet Halin kanssa vain puolituntia metsässä, kun kuulimme sen nostavan etuoikealta reilusta sadasta metristä meistä lintuja lentoon. Rytinästä päätellen metsopoikue! Ei mennyt aikaakaan kun ilmoille helähtää sydämet pompauttava haukku. Kunnon tiheää tasaista tikkausta, mutta välissä oikein ulvontaa. Liekö ulvomisesta johtunut, mutta lintu kesti haukussa vain kuusi minuuttia. Ville ei päässyt ihan tarpeeksi lähelle ampuakseen, joten tuli karkko. Lintu paljastui koppeloksi, eikä ainakaan Villeä säikkynyt, sillä se lensi Villen ohi puuhun. Hali ei kuitenkaan älynnyt seurata koppeloa eikä saanut uusintahaukkua varsinkaan, kun homma levisi aivan käsiin.

Kuulin takaani ääntä ja käännyttyäni katsomaan näen poron tepastelevan kohti kaikessa rauhassa taivaan tietämättömänä meistä. Rupean kaivamaan kameraa esiin, niin poro joko kuulee kahinan tai havaitsee liikkeen ja pysähtyy katsomaan. Porolla leviää silmät suuriksi, kun se huomaa minut. Se meinaa vielä tulla kohti, mutta katsoo kuitenkin varmimmaksi kääntyä kannoillaan.

Hali ei nähnyt poroa, mutta haistoi sen. Kiusaus oli vastustamaton lähteä perään. Jouduimme huutaen komentamaan Halia olemaan menemättä poron perään. Samassa tietenkin koppelo lähtee ja hetken perästä toisesta puusta vielä ukkometso! Arvaa harmittiko? Vielä enemmän harmitti, että Hali onnistui reissun päätteeksi saamaan saalikseen myyrän...

Melko helposti Hali lintujen puuttuessa äityy myyrätyöskentelyyn. Valitettavasti se hidastaa menoa senverran, että yksi metson maastalöytökin on tämän vuoksi menetetty... Puustalöytöjä Hali ei ymmärrä vielä ollenkaan. Tänään viimeksi lähti metso meidän yläpuolelta puusta, mikä oli jäänyt Halilta huomaamatta. No, emme mekään olisi metsosta mitään tienneet, ellei sen hermo olisi pettänyt.

Erästelemässä pitää olla jo aikaisin aamusta, sillä jo kymmenen jälkeen lämpötila alkaa kohota ja öttiäiset heräävät, myös hirvikärpäset. Aamuisin on ollut verrattain viileää n. 1 - 3 astetta, mutta puolenpäivän aikaan tarkenee jo t-paitasillaan + 20 asteen lämmössä. Aivan liian kuuma keli juoksuttaa koiraa.

Lauantaina lähdimme liikkeelle vasta klo 09 ja reissumme venyi pitkälle iltapäivään. Matkalla miehet manasivat moneen otteeseen hirvikärpäsiä ja minä huomauttelin kuumuudesta ja mäkäräisistä. Minun huomauttelu tulkittiin valittamiseksi, mutta miehet kuulemma vain totesivat asian...

Kuumuuden ja ötököiden lisäksi "riesana" on olleet muut metsästäjät. En muista, että tällä suunnalla olisi ennen ollut näin hulinaa. Yleensä täällä ei ole oikeastaan ollenkaan näkynyt muita, niin nyt on ollut jänismiehistä alkaen kaikenlaista kulkijaa. Jäniksestä tulikin mieleen, että Hali sai eilen aamulla perslähdön metsäjäniksestä. Luulin, että joku hyökkäsi Halin kimppuun, kun se ulisi, kiljui ja haukkui pusikossa. Samassa tajusin, että se ajaa jotakin takaa. Jänisajo kesti noin kymmenen minuuttia.

"Puoliksi ehjä"

Santtu

Hilda

Tämän aamun "maailmanluokan" erätulet ja Hali.

Päästäiselle kyytiä

Viime viikko hurahti kaupungissa muuttolaatikoita pakkaillen. Minä ajoin takaisin mökille muuttokuorman kanssa sunnuntaina ja viikon työkomennuksensa vasta sunnuntai-iltana päättänyt Ville  huristeli mökille maanantaina. Koirat meillä oli mukana, mutta kissa jäi hoitamaan velvollisuuksiaan mökille. Hieman oli ollut ilmeisesti raskas viikko tallikissana, sillä Onni tuli heti sisään kun tulin ja nukkua porskutti lähes vuorokauden yhtäsoittoa.

Tiistai aamusta lähdimme Halin kanssa puolentoistatunnin metsälenkille ennen mun töihin menoa. Laskimme koiran metsään klo 6.57 ja klo 7.01 tärähti haukku! "Ammattitermein" kyseessä oli löytömahdollisuus ja löytö. Kuulohavainnon perusteella varma havainto kanalinnuista. Harmi vaan, että autonovien paiskomisesta yms. alkuhärdellistä tietoisina linnut eivät jääneet puihin, joten itse haukku oli hyvin lyhyt.

Hali teki työtä hyvällä laukkavauhdilla, mutta hakualue ei ole vielä kovin laaja. Keskimäärin Hali on näkymättömissä ehkä n. 5 minuuttia. 

Valitettavasti eilen ei löytynyt enää muuta haukuttavaa. Eilinen reissu oli kuitenkin sen verran mukava, että pitihän se ottaa uusiksi tänään. Olimme liikenteessä jo klo 5.58. Harmiksemme veimme Halin aivan tyhjään maastoon. Ei yhtään löytömahdollisuutta. 

Tyhjä maasto kirvoitti Halin häiritsevään myyrätyöskentelyyn. Hieman häiritsevää myyrätyöskentelyä tapahtui jo sunnuntai-iltana 10 h ajomatkan päätteeksi. Hali onnistui mökin pihapiiristä tonkimaan päästäisen kiinni. Päästäinen suussaan Hali juoksi avoimesta mökin ovesta sisälle, vaikka yritin hihkua ei-ei! Näin sieluni silmin miten päästäinen viipottaa pitkin mökin lattiaa, mutta Hali oli pysyvästi rampauttanut vikisevän kaverin. Vedin hanskat käteen ja kiikutin päästäisen ulos toivoen sen elonliekin hiipuvan käsiini. Laitoin yhä elossa olevan päästäisen maahan ja lähdin hakemaan lapiota. Toivoin, että päästäinen olisi tällävälin kuollut, mutta se sitkeästi raahautui etutassuillaan takatassujaan laahaten eteenpäin... Keräsin kaiken tahdonvoimani ja sain kuin sainkin itseni pamauttamaan päästäistä lapiolla. Mietin, että se taisi olla isoin eläin minkä olen tietoisesti tappanut. Jutun kuullessaan Ville huomautti, että olenhan viimeistellyt haavakkolintuja. Ai niin, mutta taitaa tästä olla vielä aika matka metsästäväksi naiseksi...

Päästäisen viimeinen matka...