lauantai 26. syyskuuta 2015

Enkelimäinen pirulainen...

Kuluneella viikolla jäi erästelyt vähiin työ- ja raksakiireiden vuoksi. Illansuussa olemme tehneet koirien kanssa vain minkkiloukkulenkin rantaan. Ei yhtään minkkiä, mutta joutsenet on tarjoilleet meille komeaa katseltavaa. Yksi päivä sinne laskeutui kaksi vierasta joutsenta. Siitäkös riemu nousi ja hetken aikaa mentiin peräkanaa ja läiskyteltiin siipiä vastakkain.

Eilen aamulla ehdimme tekemään onnistuneen eräreissun Halin kanssa ennen mun työpäivää, mutta sen jälkeen oli taas melko ärsyttävää. Miten tuohon punaturkkiseen koeraan mahtuu sekä itse enkeli että pieni pirulainen?

Olimme erällä hippasen vaille klo 07. Ei mennyt kun noin puoli tuntin, niin Hali nosti maasta teeripoikueen siivilleen. Hali ajautui taas lentävän matkaan eikä huomannut, että lintuja nousi lähes suoraan puihinkin. Sai kyllä lentävän seuraamisesta hätäisen haukun, mutta kohta lintu jo kuului jatkavan matkaa.

Muutamien vedentäyteisten ojien yli hyppelyiden ja karhun repimien kantojen ohittelun jälkeen Ville huomaa Halin merkkauksen edessä olevaan näreeseen. Ennenkuin Hali ehtii edes ajatella haukahtavansa näreestä lähtee musta ukkoteeri. Tämän jälkeen Hali sai taas ihan eri vipinän kinttuihinsa ja innon hakuun, joka saisi ulottua vieläkin kauemmas. Hieno oli tilanne, ja hyvää oppia koiralle. Josko se pikkuhiljaa alkaisi yhdistelemään asioita ja huomaisi, että lintuja voi kököttää puussakin.

Aamun erälenkki oli siis mukavan opettavainen ja jopa aurinkoinen, mutta kun tulemme mökille niin Hali ottaa ritolat ja kelikin rupesi synkistelemään.

Hali vetäsi semmoisen tunnin omatoimilenkin parin tunnin erästelyn päälle ennenkuin suvaitsi tulla mökkiin. Mökissä Hali rupesi heti pahantekoon, kun silmä vältti. Hali repi kanoille varatut, pieniksi silputut munankuoret ympäri lattioita. Myöhemmin Hali teki vielä selvää meidän entisen parhaan termospullon korkista.

Miten tuo pystäri voi olla niin ihastuttavan vihastuttava? Vai onko meille sattunut vain jokin pirullinen yksilö? Ville suuntasi tänä aamuna hirvipassiin. Minä taidan suunnata isolle kylälle pitkäripaiseen, jotta voimme tilanteen rauhoittamiseksi tehdä taiat Tapiolle. Josko sitten alkaisi Halille löytyä se yhteistyökykyinen lintu, joka istua napottaisi kotkotellen haukussa matalalla avoimessa näreessä niin kauan, että isäntä saisi jurautettua linnun kenttään.

Hali ihmetteli ja haukkui omassa rannassa joutsenia.

Hali kikkailee.

Eilen aamulla keli suosi ulkoilijaa.

Karhun voimannäytös.

maanantai 21. syyskuuta 2015

Hiivatin hiirikoira!

Olimme tänään metsällä ensimmäistä kertaa niin, että oli molemmat koirat mukana. Kyllästyimme Halin myyrien pyydystelyyn, joten ajattelimme josko Hilda toisi hieman vipinää Halin pikkuisiin kinttuihin. Hommahan tosiaan toimi. Hali painatti kiitettävällä vauhdilla ja etäisyydellä.

Tunnin rämminnän päälle koirat törmäsivät metsopoikueeseen. Kuulimme kotkotusta ja kohta hyvää haukkua Halilta. Liekö kaksi koiraa oli liikaa vai mistä johtui, mutta koppelo ei kestänyt haukussa kun pari minuuttia. Hali turhautui, kun koko poikue kaikkosi ja pyydysti myyrän. Ajatteli varmaan, että kyllä minä tuon muhkean myyrän ainakin möyhennän! Sen päälle vielä oikein raivokkaat persravit ja takaisin lintutyöhön.

Pienen matkaa kuljettuamme törmäsimme uudestaan poikueeseen, joka oli lennähtänyt vanhan kuusikon puihin. Valitettavasti Hali ei hokaa puussa hiljaa istuvia, joten yksi jos toinen poikueesta häipyi tavoittamattomiin vuoron perään.

No, eipä siinä mitään, saimmepa taas kokemusta koiralle ilman häiritsevää myyrätyöskentelyä. Villellä oli meinannut mennä hermo Haliin, kun sateisella iltalenkillä Hali oli ollut 20 - 50 m päässä persaus pystyssä myyriä pyydystelemässä koko parin tunnin reissun. Ville oli laittanut pyydystelyn rankkasateen ja päälle iskeneen UKKOSEN piikkiin, mutta sama toistui seuraavana päivänä, kun minäkin pääsin mukaan. Silloin Villellä hirtti kiinni ja se lähti pois metsästä, kun ei kestänyt katsella, kun koira vaan kaivaa myyriä syödäkseen,  komentamisesta huolimatta. Muutamaksi tunniksi kaavailtu reissu typistyi tuntiin, mutta sepä ei riittänyt Halille. Hali nappasi mökin pihalle unohtuneet riekon perkeet suuhunsa ja katosi tunniksi. Olipahan taas piinaava tunti, kun iltakin alkoi hämärtyä.

Ville lähti mopolla naapureita ajelemaan, niin jostain Hali ilmestyi mopon perään juoksemaan. Liekö näytti karkureissulla mieltään, kun hänen hauskaa omakivajahtiaan yritetään rajoittaa...

Meillä oli täällä taas kolme päivää Villen yksi työkaveri erästelemässä saksanseisojansa kanssa. Mukana oli myös norjanharmaahirvikoira. Edellisen erävieraan kanssa "vaivasi" helteet, niin nyt vaivasi rankkasateet ja öttiäiset aamusta alkaen. Vettä tuli parina päivänä tuutin täydeltä. Tänne annettiin oikein sade- ja tuulivaroituskin. Ojat on taas niin täynnä vettä, että hyvä kun yli pystyy hyppäämään. Edellisen erävieraan kanssa saimme joka ilta hämmästellä revontulia. Varsinkin ensimmäisenä iltana ne olivat äärest komiat ja isot, koko taivaankannen mittaiset. Meidän päänylle muodostui myös huikaiseva näytös, joka kuuklen kertomana todennäköisesti oli korona-aukko!

Sateista viis, miehet kävivät ahkerasti erällä ja minäkin ehdin muutamille reissuille mukaan. Ensimmäisen illan suunnitelmat oli niin hurjat, että ajattelin miesten jäävän kokonaan ilman saalista, mutta kyllä ne pitivät lupauksensa ja toivat kolme riekkoa. Yksi kullekin.

Lauantaina erästelimme suoraan mökiltä käsin. Hilda pöllytti riekkopoikueen, josta yksi kaarsi meidän sivuitse säilyttäen kuitenkin henkiriepunsa. Sanoin Villelle, että muista sitten, että sinne jää aina se yksi riekko vielä. Emme ihan kerinneet lähtöpaikoille, kun Ville selostaa miten isoa ja hyvää mustikkaa kasvaa ja kauhoo niitä suuhunsa. Siinä silmänräpäyksessä maasta lähti vielä se yksi! Minä sättimään, kun ei olla tarkkana vaan päästetään linnut karkaamaan... Hilda nosti kuitenkin vielä yhden epäonnisen riekon ilmaan. Riekko putosi laakista kenttään.

Riekon metsästys päättyi sunnuntaina, joten kävimme vielä kiertämässä viimeisen "riekkolenkin" illansuussa, kun erävieras oli jo lähtenyt ja olimme ensin käyneet puuhaamassa lampaille laidunta. Ei nähty riekon riekkoa, mutta törmäsimme ensimmäiseen teeripoikueeseen. Hilda nosti poikueesta akkateeren oksalle, johon Ville sen laakista pudotti n. 40 metristä. Kyllä harmitti, ettei ollut Hali puun alla haukkumassa.

Mukava norjanharmaa Tane.

Vauhdikas ja ihana Capu löysi lämpimän lepopaikan Villen asepussista!

Tyytyväinen ja kuumissaan.

Capu töissä.

Lauantai-iltana aurinkokin hieman pilkisteli nuotiolla.

Tänään aamu valkeni aavistuksen sumuisana ja siedettävänä polttiaisten ja mäkärien suhteen. Teerien pulputus kantautui suon laitamilta.

Taivaallinen taukopaikka.

Tulet.

Hali touhusi tulien ajan rantaviivassa. Ehti kuitenkin käväistä makkaralla ja poseeraamassa.

Lauantaina nuotiotulilla istuessa erävieras pääsi vielä minkkijahtiin, kun havaitsimme minkin pulahtavan pariin otteeseen rantaviivassa. Kävimmekin tänään laittamassa loukut latinkiin.

maanantai 14. syyskuuta 2015

Kuuden minuutin haukku

Sitä on kohta viikon verran eletty vuoden parasta aikaa eli kanalinnustus on alkanut. Meillä oli avauksesta kolme päivää erävieraana Villen työkaveri labbiksensa kanssa. Teeripoikueet loistavat valitettavasti poissaolollaan, mutta muuten olemme törmänneet lintuihin melko kiitettävästi. Saaliiksi ne eivät liiemmin ole antautuneet, mutta Hildan ylösajaman riekon makuun sentään olemme jo päässeet. Ja mikä parasta, kokeneet unohtumattomia eräelämyksiä.

Yksi unohtumaton elämys sattui heti avausaamuna. Olimme olleet Halin kanssa vain puolituntia metsässä, kun kuulimme sen nostavan etuoikealta reilusta sadasta metristä meistä lintuja lentoon. Rytinästä päätellen metsopoikue! Ei mennyt aikaakaan kun ilmoille helähtää sydämet pompauttava haukku. Kunnon tiheää tasaista tikkausta, mutta välissä oikein ulvontaa. Liekö ulvomisesta johtunut, mutta lintu kesti haukussa vain kuusi minuuttia. Ville ei päässyt ihan tarpeeksi lähelle ampuakseen, joten tuli karkko. Lintu paljastui koppeloksi, eikä ainakaan Villeä säikkynyt, sillä se lensi Villen ohi puuhun. Hali ei kuitenkaan älynnyt seurata koppeloa eikä saanut uusintahaukkua varsinkaan, kun homma levisi aivan käsiin.

Kuulin takaani ääntä ja käännyttyäni katsomaan näen poron tepastelevan kohti kaikessa rauhassa taivaan tietämättömänä meistä. Rupean kaivamaan kameraa esiin, niin poro joko kuulee kahinan tai havaitsee liikkeen ja pysähtyy katsomaan. Porolla leviää silmät suuriksi, kun se huomaa minut. Se meinaa vielä tulla kohti, mutta katsoo kuitenkin varmimmaksi kääntyä kannoillaan.

Hali ei nähnyt poroa, mutta haistoi sen. Kiusaus oli vastustamaton lähteä perään. Jouduimme huutaen komentamaan Halia olemaan menemättä poron perään. Samassa tietenkin koppelo lähtee ja hetken perästä toisesta puusta vielä ukkometso! Arvaa harmittiko? Vielä enemmän harmitti, että Hali onnistui reissun päätteeksi saamaan saalikseen myyrän...

Melko helposti Hali lintujen puuttuessa äityy myyrätyöskentelyyn. Valitettavasti se hidastaa menoa senverran, että yksi metson maastalöytökin on tämän vuoksi menetetty... Puustalöytöjä Hali ei ymmärrä vielä ollenkaan. Tänään viimeksi lähti metso meidän yläpuolelta puusta, mikä oli jäänyt Halilta huomaamatta. No, emme mekään olisi metsosta mitään tienneet, ellei sen hermo olisi pettänyt.

Erästelemässä pitää olla jo aikaisin aamusta, sillä jo kymmenen jälkeen lämpötila alkaa kohota ja öttiäiset heräävät, myös hirvikärpäset. Aamuisin on ollut verrattain viileää n. 1 - 3 astetta, mutta puolenpäivän aikaan tarkenee jo t-paitasillaan + 20 asteen lämmössä. Aivan liian kuuma keli juoksuttaa koiraa.

Lauantaina lähdimme liikkeelle vasta klo 09 ja reissumme venyi pitkälle iltapäivään. Matkalla miehet manasivat moneen otteeseen hirvikärpäsiä ja minä huomauttelin kuumuudesta ja mäkäräisistä. Minun huomauttelu tulkittiin valittamiseksi, mutta miehet kuulemma vain totesivat asian...

Kuumuuden ja ötököiden lisäksi "riesana" on olleet muut metsästäjät. En muista, että tällä suunnalla olisi ennen ollut näin hulinaa. Yleensä täällä ei ole oikeastaan ollenkaan näkynyt muita, niin nyt on ollut jänismiehistä alkaen kaikenlaista kulkijaa. Jäniksestä tulikin mieleen, että Hali sai eilen aamulla perslähdön metsäjäniksestä. Luulin, että joku hyökkäsi Halin kimppuun, kun se ulisi, kiljui ja haukkui pusikossa. Samassa tajusin, että se ajaa jotakin takaa. Jänisajo kesti noin kymmenen minuuttia.

"Puoliksi ehjä"


Santtu

Hilda

Tämän aamun "maailmanluokan" erätulet ja Hali.

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Päästäiselle kyytiä

Viime viikko hurahti kaupungissa muuttolaatikoita pakkaillen. Minä ajoin takaisin mökille muuttokuorman kanssa sunnuntaina ja viikon työkomennuksensa vasta sunnuntai-iltana päättänyt Ville  huristeli mökille maanantaina. Koirat meillä oli mukana, mutta kissa jäi hoitamaan velvollisuuksiaan mökille. Hieman oli ollut ilmeisesti raskas viikko tallikissana, sillä Onni tuli heti sisään kun tulin ja nukkua porskutti lähes vuorokauden yhtäsoittoa.


Tiistai aamusta lähdimme Halin kanssa puolentoistatunnin metsälenkille ennen mun töihin menoa. Laskimme koiran metsään klo 6.57 ja klo 7.01 tärähti haukku! "Ammattitermein" kyseessä oli löytömahdollisuus ja löytö. Kuulohavainnon perusteella varma havainto kanalinnuista. Harmi vaan, että autonovien paiskomisesta yms. alkuhärdellistä tietoisina linnut eivät jääneet puihin, joten itse haukku oli hyvin lyhyt.

Hali teki työtä hyvällä laukkavauhdilla, mutta hakualue ei ole vielä kovin laaja. Keskimäärin Hali on näkymättömissä ehkä n. 5 minuuttia. 


Valitettavasti eilen ei löytynyt enää muuta haukuttavaa. Eilinen reissu oli kuitenkin sen verran mukava, että pitihän se ottaa uusiksi tänään. Olimme liikenteessä jo klo 5.58. Harmiksemme veimme Halin aivan tyhjään maastoon. Ei yhtään löytömahdollisuutta. 


Tyhjä maasto kirvoitti Halin häiritsevään myyrätyöskentelyyn. Hieman häiritsevää myyrätyöskentelyä tapahtui jo sunnuntai-iltana 10 h ajomatkan päätteeksi. Hali onnistui mökin pihapiiristä tonkimaan päästäisen kiinni. Päästäinen suussaan Hali juoksi avoimesta mökin ovesta sisälle, vaikka yritin hihkua ei-ei! Näin sieluni silmin miten päästäinen viipottaa pitkin mökin lattiaa, mutta Hali oli pysyvästi rampauttanut vikisevän kaverin. Vedin hanskat käteen ja kiikutin päästäisen ulos toivoen sen elonliekin hiipuvan käsiini. Laitoin yhä elossa olevan päästäisen maahan ja lähdin hakemaan lapiota. Toivoin, että päästäinen olisi tällävälin kuollut, mutta se sitkeästi raahautui etutassuillaan takatassujaan laahaten eteenpäin... Keräsin kaiken tahdonvoimani ja sain kuin sainkin itseni pamauttamaan päästäistä lapiolla. Mietin, että se taisi olla isoin eläin minkä olen tietoisesti tappanut. Jutun kuullessaan Ville huomautti, että olenhan viimeistellyt haavakkolintuja. Ai niin, mutta taitaa tästä olla vielä aika matka metsästäväksi naiseksi...

Päästäisen viimeinen matka...