sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Koirien ja kissan kesäkuu

Tämä blogi on viettänyt hiljaiseloa ja niin on koiratkin. Ne on hieman jääneet muiden kiireiden ja tuotantoeläinten (9 lammasta ja 3 kanaa) jalkoihin. Koirat ovat lähinnä ulkoilleet ja uineet. Ulkoilu muualla kuin pihapiirissä tapahtuu remmissä, sillä täällä on kanalintupoikueita "kaikkialla". Teeret oli pitäneet mökin pihapiiriä ilmeisesti talvipaikkanaan jätöskasoista päätellen. Papanakasoja löytyi mm. saunapolulta ja jopa saunan terassilta!

Koirilla oli juhannusvieras noin viikon verran eli siskoni kultainen Cindy. Hyvin tuli kolmen kopla toimeen, eikä Kalle ahdistellut Cindyä ollenkaan. Sitävastoin Hildasta Kalle innostuu vieläkin välillä vähän liikaakin.

Hilda on ollut valeraskaana. Sille ei maistu oikein ruoka, se on vähän alavireinen ja kaivelee puskien juurille pesää. Hildaa ärsyttää myös suunnattomasti hellepäivinä pörräävät paarmat. Se luikkiikin mieluusti viileään mökkiin maate. Kallea ei pörriäiset eikä kuumuus haittaa. Se löhöää tyytyväisenä auringossa... ja puuskuttaa.

Kallen alkukesän riesana ollut hotspot meni kuitenkin ohi yhdellä antibioottikuurilla,  mutta nyt se on uusinut samaan poskeen. Kuurille tuli siis kuitenkin käyttöä. Kallen Barbivet annostustakin on rukattu. Yksi pilleri aamuin illoin piti Kallen kuitenkin vielä pökkyräisenä, joten annoimme vain puolikkaan. Se ei riittänyt kuitenkaan pitämään kohtauksia kurissa vaan Kalle sai 8.6. yöllä pari kohtausta. Nyt Kalle saa puolikkaan aamulla ja kokonaisen illalla.

Onni-kissa on muuttunut citykissasta tallikissaksi. Se käy kukkoa hermostuttamassa ulkotarhan liepeillä ja jaagaa myyriä. Onni on saanut myös jonkin verran haukea ja ahventa syödäkseen samoin kuin koirat. Itse olemme nauttineet mm. savusiikaa ja kuhaa.

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Kaksi vuotta elämää epileptikon kanssa

Kallen lääkeannoksen vähentäminen auttoi tokkuraiseen oloon, mutta väsynyt se on. Väsymyksestä huolimatta Kalle on ihan innoissaan Hildasta. Se äityy takapihalla käyttäytymään Hildan kanssa kuin Cindyn aikanaan. Kalle ilmeisesti suosii hieman nuorempia narttuja. :)

Rinnakkaislääke näyttäisi vaikuttavan toivotulla tavalla häiritsevistä sivuoireista huolimatta. Maksaa vaurioittavan Barbivetin annostus on laskettu jo kahdesta yhteen tablettiin kahdesti vuorokaudessa ja mikä parasta kohtauksia ei ole ollut reiluun kuukauteen. Itseasiassa toukokuu oli ensimmäinen kuukausi tänä vuonna, kun Kallella ei ollut kohtauksia ollenkaan. Lääkkeiden yhteisvaikutus katkaisi kaikkiaan viime vuoden heinäkuusta alkaneen 10 kuukauden kohtausputken, jonka aikana Kallella oli vähintään yksi kohtaus kuukaudessa.

Kallen kohtausten alkamisesta on nyt pari päivää vajaa kaksi vuotta. Tästä ajasta viime syksy ja tämä kevät on ollut raskain meille ja varmasti myös Kallelle. Oheisesta yhteenvedosta selvinnee miksi:

                tammi-kesä    heinä-joulu
2011        1                           7
2012         2                          7
2013         7 (tammi-touko)

Lukumäärät ovat siis Kallen kohtaukset puolivuosittain. Tämän vuoden osalta tuo summaus ei ole vielä aivan oikein, koska kesäkuuhan on vasta alkanut, joten tilasto voi vielä kasvaa. Tottahan toki toivomme, että kohtauksia ei tule. Yhteenvedosta näkee, että vuoden 2011 lopussa aloitettu Barbivet-lääkitys on vaikuttanut puolivuotta kohtauksia hillitsevästi, mutta sitten elimistö on ilmeisesti tottunut lääkkeeseen. Saas nähdä miten pitkään kohtaukset pysyvät pois tällä yhteislääkityksellä.

Tämä teksti on blogattu Samsung Galaxy note 10.1 tablettitietokoneella, jonka sain Villeltä valmistumislahjaksi. Oheen liitetty kuva on napattu samaisella aparaatilla.