tiistai 29. heinäkuuta 2014

Taralaisten helteinen vierailu

Tara perheineen oli mökillä meidän seurana muutaman päivän. Hyvin tulivat koirat juttuun keskenään, mitä nyt välillä Hali äityi ärsyttävän räkyttäväksi "poliisiksi" ja Tara oli turhan suuri painikaveri Halille. Tara (7 kk) on kohta jo isompi kuin Hilda!

Koirat pysyivät myös suht hyvin pihamaalla. Yhtenä päivänä pikku tytöt olivat omatoimimatkalla Kiviniemessä. Tara oli ilmeisesti käynyt uimassa ja Halikin kahlaillut, kun oli märkä.

On ollut niin upean tukalan helteiset ilmat, että aika on kulunut lähinnä uiden. Halikin on taas pari kertaa uinut. Yhden vahingossa, kun ajautui taas innoissaan hieman liian syvälle. Toisella kerralla Hali istui Villen selässä jonkin matkaa, kun Ville ui! Siellä se keikkui tyytyväisenä tovin ennenkuin joutui vedenvaraan ja  uida läiskytti rantaan.

Sunnuntaina teimme puolipäiväretken Malahvian suuntaan snorklaillen kirkkaassa vedessä ahvenia ihmetellen ja uistimia keräillen. Kävimme myös eväsretkellä Aittojärvellä. Siellä meidät säikäytti lähes jaloista singahtanut riekkopoikue. Saimme myös ihailla järven poikki uivaa majavaa.

Kiitos ihanasta vierailusta rakkaat!

Tara, Hilda & Hali vahtivat kun kummipoikamme Vili peuhaa uimarenkailla veljensä Miron kanssa.

Aittojärven hellemaisemaa.

Tulihan ne ukkosetkin sieltä. Su-ma ilta yhdeltätoista alkoi kestäen puoli kahteen asti. Komeita vaakatason salamoita ja mahtavat jylinät, vaikkei päälleasti onneksi tullutkaan. Maanantaina päivällä, vieraiden lähdön jälkeen, raju ukkoskuuro tuli päälle asti. Vettä satoi rajusti ja tuuli niin, että puut vihmoivat! Yritettiin ma iltapäivällä kaupoille, mutta ois pitänyt ymmärtää, että normi kauppaanlähtövarustukseen kuuluu moottorisaha!

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Kaupunkielämää

Tällä viikolla on vietetty vaihteeksi "citilaiffii". Hali on ajellut mummulaan hissillä, treffaillut koirakavereita ja kulkenut mallikkaasti kaupungilla. Tosin Hali meinasi napata yhden vastaantulevan mamman tuulessa lehahtaneesta hameenhelmasta kiinni, mutta onneksi olin tilanteen tasalla, ja ehdin nykäistä Halin sivummalle ennenkuin naskalit iskeytyivät liepeisiin!

Alla kännykällä nopsasti räpsittyjä kuvia muutaman kaupunkikävelyn varrelta:

Järvi- ja jokirannassa.

Ruuhka-Suomen kupeessa, selkeesti.

Tänään pikku-Hali käveli ensimmäistä kertaa mummulaan n. 3,5 km. Hyvin jaksoi, vaikka oli hieman turhan kuuma ilma.

Niin, ja Hildan edellisestä juoksusta on 5 kk, joten taas on aika juosta. Tälle vuodelle todennäköisesti tulee siis kolmet juoksut eli seuraavat joulukuussa...



maanantai 14. heinäkuuta 2014

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Mesikämmen, ja Hali yli laidan!

Kuluneella viikolla on pääsääntöisesti helle hellinyt todenteolla. Vihdoin lähti meikäläiseltäkin talviturkki. Kävimme tekemässä mökkirannasta kanootti- & uintiretken Halin kanssa. Hali oli oikein mallikas "laivakoira". Tänään ammuimme haulikolla Halille. Pentu ei pelännyt ollenkaan vaan lähti kiinnostuneena kohti pauketta. Viimeiset laukaukset ammuttiin niin, että Hali oli lähes ampujan vieressä.

Hilda on saanut uida ja tehdä vesinoutoja.

On isketty heinää seipäälle.

Upean tyveniä ilmoja pidellyt.

Keskiyön aurinko valaisee vielä yön läpeensä.

Yökuhastelua omasta rannasta.

Iltalenkillä koirien kanssa huomattiin kahden karhun jäljet n. 700 m mökiltä. Kuvassa oleva jälki veti vertoja naisten 39:n kengälle. Toiset jäljet olivat noin Villen kengän eli 46 kokoiset! 

Halin toisen kanoottiretken uskalsi jo kuvata kännykällä. Ensimmäiseltä reissulta jäi kaikki elektroniikka suosiolla pois, jos vaikka kanootti sattuisi kippaamaan ympäri. Toisella reissulla Hali kikkaili aikansa keulassa ja päätti siitä leiskauttaa veteen. Plumps, plumps, plumps pisti Halin tassut, kun se alkoi vimmatusti uimaan. Ville onki Halin takaisin kanoottiin eikä pentu ollut tapahtuneesta millänsäkään, paitsi että sitä ärsytti kastunut turkki... Eikä pentu yrittänyt enää paluumatkalla samaa temppua.

Uitettu koira.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Ihana viikko kuvin

Joitain kuvia joistain viikon touhuiluista:

Hali ja kesäkanat & kukko.


Koko viikon piti epävakaista ja viileää. Kuha rupesi tarttumaan uistimeen viikon loppupuolella. Mun uistimeen nappas parin kilon kuha!

Soutuveneen perään hankittu sähköperämoottori on ihanan hiljainen. Mikään vauhdikas matkantekopeli se ei ole eli hattu pysyy hyvin päässä, mutta vetouisteluun sopii erinomaisesti.

Oma ranta, oma vene.

Ja kuha on syönnillään! Ja kuhaa on syöty sekä savustettuna että fileinä paistettuna.

Koirien kanssa lauantai-iltaa viettämässä Kiviniemessä. Vihdoinkin aurinkoista ja lämmintä! Heittelimme uistinta, grillasimme makkaraa ja keittelimme plöröt. Hali touhusi rannalla ja Hilda ui.

Mahtavan upean tyyni ilta.

Kaverukset.

Selkeää laavuainesta. Puoliltaöin kun pentua rupesi nukuttamaan, niin se kaivoi itselleen pedin varvukkoon ja ryhtyi nukkumaan.

Ei tule pimeä ei.

Olemme koko lauma väsyneitä, mutta onnellisia. ♡