Mustasilmäsusannat sekä kasvaa että kituu

Suurin osa Mustasilmäsusannista on ollut eiliseen asti mökissä sisällä. On ollut niin kauhean sateisia ilmoja, etten ole viitsinyt laittaa niitä vielä ulos. Hyvin ne köynnöstävät, mutta eivät kuki. 

Liekö tuo kukkapurkin koko suoraan verrannollinen kasvin kokoon. 

Pari susannaa on kärvistellyt ulkosalla. Ovat ihan hippasen jääneet kasvussa jälkeen. Tässä ulkona olevista se paremmin voiva yksilö. Tänään kasveja täytyi ulkosalla kastella ensimmäistä kertaa kolmeen viikkoon. 

Eilen vein mökin pihatien varteen ruosteiseen maitotonkkaan yhden sisällä hyvin kasvaneen susannan. Saa nähdä mitä se tykkää ulkoilusta. Susannahan haluaisi hieman katosta päänsä päälle, että voi olla, ettei viihdy tässä.

Komeimmin sisällä kasvanutta susannaa olen kaavaillut saunan kuistille, koska siinä on kasvin kaipaama katos yllä.

Sepä voi olla, että mun mustasilmäsusannille käy just niin kuin sanotaan. Niitä on kiva kasvattaa ja seurata, mutta kaupasta pitää käydä ostamassa ne komeat, kukkivat versiot.

Yli harjanteen...

Olen nyt melkein viikon pyörittänyt yksin tätä mukavuuksetonta (tyhmä sana, eihän tämä mukavuukseton elämä mitään muuta olekaan kuin mukavaa) mökkiarkea ja 11 eläimen taloutta. Työläin kaikista on tuo meidän Hali. Ja no ehkä veden kanto mäkäräparven korventaessa naamaa. Huiski etelän nainen siinä sitten, kun et käytä ohvia ja molemmissa käsissä on ämpärit!

Olen joka aamu ihan kirjaimellisesti (kahden) kukonlaulun aikaan lähtenyt Halin kanssa +/- 6 km:n pyörälenkille, jotta se jaksaisi olla mökissä nätisti mun työpäivän ajan. Ja onhan se jaksanut. Yhtenä päivänä oli kukkaruukku multineen päivineen pudotettu sohvalle. Arvasin, että lampaat on varmaan laajentaneet laidunaluettaan ja Hali innoissaan kurkkinut niitä ikkunasta.

Hilda-parka on päässyt mukaan vain illan kävelylenkeille, paitsi tänään otin sen mukaan pyörälenkille! Ajattelin pitää Hildan vapaana sivulla, ettei se popsi mahdollisia linnunpoikasia. Olimme hienosti ohittaneet hädissään ympärillämme lentelevän kuovin tms. joka yritti äänekkäästi kiinnittää meidän huomion itseensä. Eihän me välitetty niist.

Olimme päässeet melkein purolle, josta kääntyisimme kahlailutauon jälkeen takaisin. "Surkea" suo oli loppumassa ja metsikkö alkamassa, kun Hilda tonkkaa terävästi tienpientareelle haistelemaan. Linnunpoikasten pelossa komensin Hildan pois. Samassa puskasta sinkoaa joku niin raanakko, nii-in raanakko emo puolittaiseen lentoon. Lähes juoksi tienpiennarta niin matalalla, että Hilda saavuttaessaan melkein maistoi pyrstösulat suussaan.  Pysäytin pyörän ja karjaisin Hildan takaisin juuri ennen kuin raanakkoa esittävä emo kaartoi metsään. Luulen, että kyseessä oli tavipoikue. Emo näytti pikkuruiselta sorsalinnulta.

Hilda oli välittömästi kytkettävissä ja tuli luo. Loppumatkan pyöräilin sitten molemmat koirat remmissä. Ajattelin päästää Hildan takaisin pyöräillessä tavipaikan jälkeen uudestaan irti, koska olimmehan jo saman reitin pyöräilleet, niin eihän siellä nyt enää mitään voisi olla... Eipä.

Mökille oli enää noin puoli kilometriä matkaa, kun oikealta puolelta lähtee valtavalla rytinällä lintu lentoon. Koirat sinkaisevat remmeissään vasemmalta oikealle ja minä onnistun hyppäämään ketterästi kahdelle jalalle pyörän satulasta. Koirat oli aivan into piukeena! Hali haukkuu ja vetää. Hilda hyppii tasajalkapomppua ilmaan ja pitää ihme kirkuntaa. Voin kertoa, että Hilda ei olisi ollut enää välittömästi kytkettävissä, kun metsästä lähti metso! Jouduin noin satametriä taluttamaan pyörää, koska koirat oli niin kiihkoissaan.

Ajattelin ensin, että se oli koppelo, mutta miksi se olisi lähtenyt niin aikaisin, jos sillä oli poikaset? Mietin myös, että olisiko se voinut kuitenkin olla ukkometso. Mutta sanooko ukkometso mennessään kot-kot? Toivottavasti se ei ollut koppelo ilman poikasia... Jatkuvat sateet on saattaneet olla hieman haastava keli pysyä hautomassa ja sen jälkeen saada poikaset säilymään hengissä märässä ja mäkärättömässä maastossa. No, nyt on mäkärää! Silloin tietää, että niitä todella on, kun paikallisiakin vaivaa!

Kaikki aamun pyöräilyt on olleet kivoja. Sadekuurot eivät ole osuneet lenkkimme ylle. Pääsääntöisesti on jopa aurinko paistanut lämpimästi. Tämän päivän lenkki oli silti ehdottomasti paras, kun Hildakin pääsi mukaan. Mahtavasta lenkkifiiliksestä huolimatta luulen, etten sentäs yksin lähde kahden koiran kanssa enää pyöräilemään. Niissä on voimaa kuin pienessä kylässä, kun kanalintu lähtee. Seuraavalla lähdöllä saattaisin tarvita jo vähintään otsaan laastaria. Villen kommentti pyörälenkkiimme oli, että olet kyllä humu!

Pieni pala hiekkatietä mitä pyöräillään. Ei ole ketään tullut vastaan. Suuntaan, mihin yleensä pyöräilemme, saisi polkea n. 20 km, että tulisi asutusta. Hieman enemmän tulee ehkä möykättyä, kun jos etelässä pyöräilisi. Jotenkin sitä miettii, että nalle kirpoaa taimikosta kankkuun muuten kiinni... "Minä poika pyöräilen, yli harjanteen" laulelu on ainakin toistaiseksi pitänyt nallet tipotiessään.

Tässä ihana puro, mistä käännymme takaisin pienen kahlailun jälkeen.

Lenkin jälkeen pitää venytellä. Ja samalla tarkkailla mitä uuhet duunaa.

Pitää myös osata rentoutua.

Hali parka

Halia nyt hieman koetellaan. Olin sen kanssa sunnuntaina keräämässä pyykkiä narulta. Hali oli remmissä, koska olemme pääsääntöisesti pihapiirissäkin pitäneet koirat kytkettyinä pieniä pisulenkkejä lukuunottamatta.  Laitoin remmin kannonnäreeseen kiinni siksi aikaa, kun irrottelin pyykkejä narulta. Hali sai loihdittua itsensä irti kannosta ja hihkunnastani huolimatta viipotti suoraan lammasaitauksen sähkölankoihin. No, sähkötällihän lankojen nuuhkaisemisesta tuli ja hirmuinen poru.

Hali rynnisti saunapolkua mökille päin häntä löpsöllään, remmi perässä raahautuen. Hali pysähtyi istumaan, mutta jatkoi ulisten matkaa, kun vähänkään saavutin. Hali juoksi auki olevasta ovesta mökkiin sisälle papan turvaan. Vaikutti hieman siltä, että Hali luuli minun jotenkin olevan sekaantunut tähän ikävään juttuun. Hetken aikaa Hali oli vielä häntä löpsöllään ja katseli minua epäilevänä, mutta piristyi sitten uskaltaen tulla mammankin lähelle.

Maanantaiaamun pyörälenkillä Hali alkuriemussaan onnistui ajautumaan liian lähelle pyörää. Poljin osui Haliin ja taas ulistiin ja luotiin minuun syyttävän kysyviä katseita tyyliin "oikeesti, yritäkkö sää tappaa mut?"

Tämän aamun pyörälenkille lähdimme hieman rauhallisemmissa tunnelmissa ja pyörään osattiin pitää kunnioitettavampaa etäisyyttä.

Onneksi Halille on tapahtunut jotain mukavaakin. Hali on saanut uuhista uusia ystäviä. Net on suukotelleetkin niityllä.

Pyörälenkkiä

Olemme kuluneella viikolla tehneet koirien kanssa kaikkina muina päivinä pyörälenkin, paitsi eilen saivat lepopäivän. Aloitimme kevyesti muutaman kilometrin lenkillä ja tänään teimme jo yli 10 km lenkin. Pyöräilimme erään erämaalammen rantaan lounaalle. Ville ns. vei mut ulos syömään.

Tänään oli ihanan lämmin, aurinkoinen ja tuuleton kesäpäivä. Oli aivan upea pyöräillä pitkin hiekkateitä. Koirille oli ehkä aavistuksen liian kuuma, mutta rauhaksiin mentiin ja matkan varrella oli onneksi paljon kirkasvetisiä ojia ja puroja, missä pulahtaa.

Jostain syystä minä olen joutunut pyöräilemään Halin kanssa. Halihan ei ole aikaisemmin pyörää suunnilleen nähnytkään. Ensimmäinen viikko sujui hyvin, kun ei ole otsakaan ruvella. Vähän sählähän Hali on eli tarkkana sen kanssa saa olla. Se saattaa ykskaks äkätä kangasperhosen ja poukata sen perään! Saas nähdä mitä käy, kun ensimmäinen kanalintu rysäyttää sivulta lentoon...

Tämän päivän lounasmesta.

Eilen illalla istuimme Kiviniemessä nuotiolla.

Lauantaina päivällä satoi, mutta illasta tuli hieno.

Onni teki temput

Onni tosiaan teki temput eikä ole mökillä matkassa...

Onni tuli hienosti sisään eilen ilta ysiltä. Meinasi tosin tai livistikin myöhemmin illalla Villeltä karkuun. Naapuri oli kuitenkin sattunut olemaan pihalla ja sai napattua Onnin kiinni. Kaikki hyvin. Kunnes tänään aamulla päästin koirat takapihalle...

Ulos koiria päästäessä mulla oli myöskin ulos pyrkivä Onni kainalossa. Kun päästin koiria sisään Onni ei ollut kainalossa. Se ei myöskään ollut enää mailla eikä halmeilla, kun meinasimme pakata sen kissankoppaan. Ei hiivattisoikoon, oliko se livahtanut ulos?

Etsimme Onnia joka paikasta. Sohvan alta, sängyn alta, lauteilta ja niiden alta, keittiön pöydän tuolien päältä, kaapeista, mutta kissaa ei missään. Sanoin Villelle, että voisin käsi sydämellä vannoa, ettei se mennyt ulos. Tai läpäisisin kirkkaasti vaikka valheenpaljastustestin. Etsimme Onnia kolmeen- neljään kertaan, mutta uloshan se oli luikahtanut, kun sitä ei huuteluistakaan huolimatta missään näkynyt.

Huutelimme Onnia pihallakin, minkä nyt puoli kuuden aikaan aamulla kehtaa. Ei kissaa missään. Meidän oli pakko lähteä matkaan ilman kissaa, koska sovittu kananhakuaika pakotti meidät liikenteeseen, eikä Onni tulisi, kun vasta lähti.

Soittelin mummulle matkalta, että jos voisivat karkuunpäässyttä Onnia hoitaa.

Myöhemmin mummu soitti takaisin, kun olivat käyneet meillä. Onni oli istunut heitä ovella vastassa. Sisäpuolella!!!

Siis minne ihmeeseen se oli mennyt lähtöä piiloon?!? Onni ei ilmeisestikään halunnut mukaan. Kai se sai pääsiäisen lumimäärästä tarpeekseen ja aatteli, että ei enää kiitos. Olisi vaan pitänyt kääntää koko huusholli ympäri, kun olin niin varma, ettei se voinut livahtaa ulos...

No, nyt olemme muut täällä, mutta hieman meillä on Onniton olo... Kesäkanat ja lampaat hieman kompensoi, mutta kyllä yksi on selkeästi joukosta pois.

Onni köllöttelee kotosalla tyytyväisenä männä viikolla.

Omassa rannassa. Kiviniemi hohtaa auringonvalossa. + 10 astetta vain lämmintä ja yhä edelleen tuuliset ilmat jatkuu.

Hilda & Hali

Hali lääkärissä

Olin varannut tänään Halille rokotusajan iltapäivälle. Meille tuli samalla sitten muutakin asiaa eläinlääkärille, koska Hali rupesi aamupäivällä siristelemään oikeaa silmäänsä.

Hali nuohosi takapihalla tuollaisessa kasvisaarekkeessa, missä kasvaa mm. purppurahappomarjapensas. Epäilin, että pensaan piikki vahingoitti Halin silmää. Hieman vaikea lääkärin oli lampulla yrittää nähdä rimpuilevan Halin silmään, mutta lopulta onnistuttiin toteamaan, että reikää tms. siellä ei ainakaan ole. Hali sai antibioottisilmätippaa ja reseptin apteekkiin, jos silmä vielä vaivaa.

Rokotus sentään meni hienosti, ilman venkoiluja. Koko lysti eli taskulampulla sohottaminen ja piikin tuikkaaminen niskaan maksoi herkulliset 80 euroa! Ai niin, ja kaupan päälle saimme neuvon, että Hali voisi hyvinkin painaa kilon enemmän.

Mistä pääsemmekin aasinsillalla Hildan ja Onnin painoon, josta aikaisemmin kirjoittelin. Hilda on laihtunut. Se painaa enää 30 kiloa (painoi jo pahimmillaan 32,5!), mutta näyttää silti vielä hirmuiselta pömperöltä... Onni on onneksi lihonut. Se painaa jo reippaasti päälle neljä kiloa.

Hilda muuten tartutti juoksunsa Haliin. Ollaan katseltu Halia tällä viikolla sillä silmällä, että toiset juoksut on alkamassa. Nyt eläinlääkärissä asialle tuli vahvistus, kun Halin jälkeen operaatiopöydälle oli ilmestynyt verta. Toivottavasti tuo Hilda ei nyt tartuta Haliin kiivasta juoksurytmiään, joka on noin viisi kuukautta, jos sitäkään! Eläinlääkäri ainakin meinasi, että ei välttämättä...

Ohessa vielä valokuvia yhdeltä tämän viikon kävelylenkiltä, jonka tein jokirantaan koirien kanssa. Kappale kauneinta kotikaupunkia:

Piti ottaa koirista hienoja poseerauskuvia, mutta Hali olisi halunnut vain läträtä vedessä. Kun vihdoin sain ne asettumaan nätisti vierekkäin, kuulin tuttua, nopeaa siipien vihmontaa. Ajattelin saavani komean kuvan, kun sorsat lentää jokilinjaa pitkin koirien editse, mutta korkealta vetivät yli. Koirat katselivat tarkkaavaisena niiden menoa.