sunnuntai 29. syyskuuta 2013

"Minä niin mieleni pahoitin"

"Kyllä minä niin mieleni pahoitin sekä eilen että tänään aamulla, kun isäntä lähti. Otti mukaansa tuon lintuja syöksevän torrakon, muttei minua. Hirvimetsälle kuulemma. Oli vielä aivan tohkeissaan, kun oli elämänsä ensimmäinen kerta. Olisi se ollut minunkin ensimmäinen kerta. Ja olenhan minä jo kerran näyttänyt, että osaan haukkua hirvelle. Wuh, wuh!

Minä pääsin emännän kanssa vain kiertämään oman rannan. Kävimme katsomassa minkkiloukun, muttei siellä mitään ollut. Katselimme myös ikkunasta sitä hirmuista autorallia, jonka hirvenmehtuu mökkitielle aiheuttaa. Minun laskupään mukaan tämän neljän kuukauden aikana ei ole mennyt niin montaa autoa kun eilen ja tänään yhteensä.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun minulla alkoi taas juoksu. Edellisestä juoksusta on vain viisi kuukautta. Ja vasta pari kuukautta sitten valeraskaus hellitti. Asiaa ei yhtään helpota, että emäntä puki minulle nuo karmeat housut jalkaan. Taidan ryhtyä taas mököttämään.

Terveisin,
Hilda

P.S Meille tulee kuulemma tänään erästelyvieraita. Mukana on minulle kaksi kaveria! Täällä meidän pihalla poikkesi eilen joku tutkapannallinen pystykorvauros. Sen kanssa oli nii-in hauska kisailla! Nyt tuo palvelusväki miettii, että voiko minua enää ensi viikon lopulla laskea metsään irti lintujen perään. Joidenkin lehtolapsien tuloa pelkäävät. Minä yritän vinkata niille, että älkää peljätkö, minä tykkään lapsista!

Oli ne pari hirveä heti eilen saaneet. Siinä se rötköttää isännän auton perässä. Kyllä minä niin nuuskin peräkärryä, kun isäntä tuli kotiin. Ihan hirveälle haisi. ;) Ja olin minä niin iloinen, kun isäntä tuli kotiin. Oikein hypätä leiskautin häntä vasten jo melkein ennenkuin hän oli sisälle päässyt. Taisin hieman liioitella."

perjantai 27. syyskuuta 2013

Jäniksiä, riekkoja ja lumihiutaleita!

Erästelijöitä on vaivannut sadesäät sekä sadettakin enemmän erittäin tuuliset kelit. Hienoja eräretkiä on tehty, vaikkei saalista olla aina saatukaan. Hilda on toiminut kuitenkin upeasti tehden mahtavia nostoja niin teerelle kuin riekollekin. Teereen Ville ei vain ihan kerennyt mukaan ja riekko lähti niin pahasti koiran linjassa ettei voinut ampua.

Keskiviikkona hiivimme kuun valossa aamuvarhain omalle metsäpalstalle passiin. Hilda osasi nätisti istua passissa sen pari tuntia mitä siellä kovassa tuulessa ja nollakelissä tarkeni istua. Alkoi satamaan ihan oikeita, kauniita lumihiutaleita! Passissa istuskelun jälkeen kiersimme oman metsikön ja menimme naapurin tekemille tulille.

Tulilta kiersimme naapurin kanssa vielä seuran maita. Siellä sitä oli riistaa tarjolla metsoista lähtien. Saaliiksi kuitenkin jäi särkän päällä tuhatta ja sataa pyyhältänyt metsäjänis. Ja mikä parasta Hilda oma-aloitteisesti haki ja toi jäniksen meille! Siis Hilda, jolle jänis on tähän mennessä ollut kummajainen, jota ei kanneta. Nyt alkaa Hildan kohdalla superlatiivit loppua kesken! ;)

Meillä ei tietenkään enää ollut reput matkassa, joten sain kunnian olalla kepinnokassa kantaa jänistä. Päätin lampsia suoraan autolle painolastini kanssa. Miehet jatkoivat Hildan kanssa vielä pienen kierroksen metsässä. Viiden metrin päästä oli lähtenyt taas metsäjänis, mutta kohtuus kaikessa! Hetken perästä oli riekko pompannut siivilleen maasta. Ville sai pudotettua riekon kenttään. Hilda oli istua napottanut Villen sivulla, josta Ville lähetti Hildan noutoon. Hilda oli hieman meinannut ruveta palautuksessa kikkailemaan, mutta tuonut kuitenkin riekon Villelle!

Kuu ja naapurin "pienet kynsitulet"! ;) 

Lunta!

Vihdoinkin kerkesin napata Hildasta kuvan riista suussa! Tämä kuva on kännykällä kuvattu kameran näytöstä. 
En saanut varsinaista kuvaa kamerasta ladattua tänne...

tiistai 24. syyskuuta 2013

Hurja-Hilda!

Nämä metsästystapahtumat alkavat olla kohta kuin paroni von munchausenin tarinoita, mutta tänään ei ammuttu laukaustakaan ja taas saatiin riistaa.

Kaikki alkoi siitä, kun napuri oli ampunut teeren tarviten koiraa sen löytämiseen vanhasta, taimettuneesta heinäpellosta. Hildan ollessa haussa äkkäämme jonkun mönkivän heinikossa meitä kohti. Ensimmäiseksi mieleen juolahti, että kuikkana alas tullut teeri onkin haavakko. Mönkijä osottautui kuitenkin metsäjänikseksi. Hilda osui kohdille ja sai napattua jänön kiinni!

Outo jänis, kun tuollalailla saaliiksi antautui eikä pötkinyt pakoon. Liekö jotenkin vammautunut. Mä ehdotin naapurille, että se ampuikin jänistä eikä teertä. Voi että oli naapurilla hetken hauskaa. Ai että hän, erämaan kettu, ampui kolmesta metristä ilmasta jänistä! Naapuri pisti ehdotukseni minun lisääntyneen sienien syönnin piikkiin. ;)

Löysihän se Hilda jänisepisodin jälkeen vielä poikateerenkin heinikosta.

Tänään satoi ensin vaakatasossa kasvoja piiskaten rakeita. Sitten ne muuttuivat osittain lumihiutaleiksi ja rännäksi! Tänään olikin tosi kylmä (+ 2 ºC) ja tuulinen päivä.

perjantai 20. syyskuuta 2013

Rajavyöhykkeen pinnassa

Tänään erästelimme Aittojärven upeissa maisemissa itärajan tuntumassa. Hieno reissu hieman tihkuisessa säässä. Kanalintuja nähtiin kylläkin vain autosta. 

Yhdellä pienellä metsälammella uiskenteli peloton tavi. Hilda rynnisti rantaan, mutta tavi ei ollut moksiskaan. Hilda palasi ihmeissään meidän luo. Päätimme olla ampumatta höppänää tavia ja annoimme Hildan uudestaan juosta rantaan. Hilda juoksikin ja loikkasi kunnon makopritsin melkein tavin päälle! 
Tavin lisäksi näimme poroja.

Laavulla keittelimme teet.

Rajavyöhyke.

Ennen patikointia ajoimme itärajan pintaan Malahvian ja Viiangin kyliin. Kävimme katsomassa kolmea muistomerkkiä, jotka on omistettu partisaanihyökkäyksien uhreille. Malahvian muistomerkistä kävi ilmi, että kyseisen kylän vanhin uhri oli noin yhdeksänkymmentä vuotias mummo... Kuvassa oleva Viiangin muistomerkki on tehty poltetun talon uuninraunioon.

Viiangin muistolaatan karua kertomaa. Heinäkuun 1943 partisaanien hyökkäyksessä kuoli 15 asukasta sekä kolme sotilasta. Asukkaista nuorin oli kaksi vuotias lapsi... Sanattomaksi vetää.

torstai 19. syyskuuta 2013

Super-Hilda!

Illalla kävimme kiertämässä vielä erään järvenrannan hakkuun reunametsiköt, missä olimme männä viikolla nähneet paljon lintuja  mukaanlukien metson. 

Hilda hävisi parin tunnin reissulta autolle päin palailtaessa hakkuuaukean reunamilta metsikköön. Oli siellä sellaisen tovin, että melkein rupesimme kutsumaan pois. Kuulostelimme kuitenkin mielenkiinnolla kuuluisiko rytinää ja nostaisiko Hilda lintuja puihin. Pettymykseksemme mitään ei kuulunut. 

Hetken perästä Hilda ilmaantui kutsumatta näköpiiriin raahaten mukanaan jotain tummaa ja isoa. Metsohan se oli!!! Oi jestas mikä ilonpäivä, kun tajuamme Hildan oma-aloitteisesti löytäneen linnun ties-mistä-keskeltä-mettää ja tuoneen sen meille! Lisäksi lintu oli vielä aivan lämmin eli saimme osan lihoista talteen!

Ukkometsosta löytyi hauleja, joten joku oli ampunut sen raanakoksi. Sillä oli jalka poikki ja pyrstö puuttui kokonaan. Liekö joku ampunut sitä persiille vai onko Hilda käynyt metson kanssa kunnon taistelun ennen meille raahaamista. Metson täkkä oli toiselta puolelta kokenut melko kovia eli todennäköisesti Hilda on käyttänyt rajuja otteita ja päästänyt, ehkä hieman jopa vastaan pistäneen, raanakon päiviltä...

On meillä vaan niin mahtava, vasta kolmevuotias, vaihtelevasti, mutta superhienosti toimiva metsästyskoira! :) 

Tämä oli muuten toinen kerta, kun suunnilleen samoista maastoista löydämme metson. 
Ensimmäinen metso löytyi v. 2009 tuoreeltaan kanahaukan kynsistä. 

Super-Hilda! ;)

Korpimetso?

Ville alkaa pikkuhiljaa olla tervehtynyt. Se jaksoi eilen ulkoilla hieman parin päivän sängyn pohjalla virumisen jälkeen. Kävelimme rantaan minkkiloukulle ja takaisin eli huimat 300 metriä yhteensä. Tosin 60 kävelymetrin jälkeen meillä oli poikateeri saaliina, kun poikue pelmahti meidän niityn reunametsästä Hildan karkoittamana lentoon! Loukussa ei ollut mitään.

Tänään aamulla yritimme vain passimetsästää, mutta oli niin kova tuuli ettei hakkuun säästöpuuryhmän keskellä värjöttelemisessä tuntunut olevan mitään järkeä. Kävimme vain pikkuisen, ettei Ville rasitu suotta liikaa, kiertämässä myös metsikköä ja sieltä lähtikin pari teertä, mutta kaukaa.

Naapurille oli käynyt tänään tuuri. Oli osunut metsopoikueeseen, josta yksi jäi saaliiksi. Oli hieman eriskummallinen väritys ja pieni koko, joten miehet epäilevät korpimetsoksi.

Hakattu Kettuvaara. Komeat näkymät laajalle joo, mutta vaaran laki karsean näköinen ja mahdoton kävellä.

Ruska.

Onko korpimetso? Tämä on pieni, lähes teeripojan kokoinen. Kaula poikasmainen väritykseltään, mutta pyrstösulat täysin mustia, vaikka poikametsolla on normaalisti paljon valkoista.

maanantai 16. syyskuuta 2013

Yö laavulla!

Sunnuntaina aamupäivällä t-paitasillamme (!) kiersimme meidän mökin tuntumassa olevan vaaran. Hilda nosti vaaranlaella teeriä puihin, mutta niitä ei päässyt kiväärillä eikä varsinkaan haulikolla ampumaan. Vaaran alarinteen pusikosta pomppasi pyy oksalle istumaan. Hilda istahti Villen sivulle ja Ville ampui pyyn oksalta. Hilda noutoon ja pyy tuotiin mukisematta Villelle! Se meni kuin Strömsössä! ;)

Meillä on kolme päivää ollut omassa rannassa säilytetty, vanhoilla hanskoilla käsitelty eli ei ihmisen hajulla tartutettu loukku latingissa. Sunnuntaina siellä oli suloinen, pieni ja haiseva minkki! Ennen naapurin Sirpanpäiville menoa kävimme päästämässä minkin "toiseen hiippakuntaan".

Maistuvan Sirpanpäiväkermatäytekakun jälkeen pakkasimme valtavan määrän tavaraa ja hurautimme autolla Itärajan pintaan patikoimaan. Tarkoitus oli yöpyä Kirnulammen laavulla ja erästellä sen laitamilla maanantaipäivä. Ei mennyt lähimainkaan kuten Strömsössä.

Ilta laavulla sujui mukavasti grillaillen, lämmikettä hörppien, kuunsiltaa ja tähtitaivasta ihaillen. Ville kyttäsi myös hetken lammenrannalla mahdollista sorsien iltalentoa. Joutsenet vain huusivat. Hilda malttoi kuitenkin hienosti hiljaa ja paikallaan passissa.

Sen jälkeen homma lähti pieleen. Ville tuli iltakymmeneltä kipeäksi. Jäseniä kolotti ja kuume nousi. Yö sujui laavulla kuten se laavulla sujuu eli parin tunnin katkonaisia unipätkiä vetäen. Hilda nukkui nätisti toppatakissaan kerällä meidän pääpuolessa laavunperällä eikä lähtenyt mihinkään hötkyilemään. Tulikin pysyi yllä nuotiossa lämmittäen koko yön.

Klo 5.20 keittelimme aamuteet ja omien kanojen munat. Sen jälkeen ei alkanut erästely vaan helvetillinen kotimatka. Otin suurimman osan tavaroista kantoon, koska Ville oli niin heikkona, että pelkäsin sen kuukahtavan. Onneksi matkaa autolle ei ollut kuin 3, 6 km! Otin heti Villen kiväärin laukussaan kantoon ja viimeiset kilometrit kannoin jo haulikkoakin. Niska huusi repun painosta hoosiannaa ja kädet venyi varmasti 5 cm. Mutta saimpahan Villen elävienkirjoissa pois metsästä.

Mökillä mitattiin Villen kuume. 38 astetta ja yhä nousussa.

Sunnuntai aamupäivän vaaramaisemaa.

Hilda se osaa olla sievästi myös laavulla. Tyypillinen Hildan etutassujen asento. :)

Kuu nousee Kirnulammelle.

Tuli räiskyy illan tummuessa.

Kuunsilta.

Aamu valkeni komeana erästellä, mutta me raahustimme verkkaisesti kohti autoa.


lauantai 14. syyskuuta 2013

Tapiolla on huumoria


Kyllä ei meinattu päästä ollenkaan erälle tänä aamuna. Tapio oli järjestänyt kunnon tiesulun kuten kuvasta näkyy!

Kuljimme neljän tunnin verran ikivanhan naavametsän rinteitä ylös ja alas. Hikipäässä. Aamukuudelta oli sumuista ja + 10 astetta. Linnut oli pääsääntöisesti yksittäisiä. Lähtivät joko kaukaa tai sitten aivan väärään suuntaan eli meistä pois päin, paitsi kun palasimme autolle. Ville oli tielle tullessa tyhjännyt haulikon panoksista, kun Hilda sai vielä tien vasemmalta puolelta hajut. Hetken aikaa Hilda jopa seisoi kolmella jalalla kuin seisoja ikään! Hilda eteni linnulle ja pöllytti sen ylös. Lintu kaartoi metsikön uumenista komeasti meidän eteen tielle ja lensi meidän auton yli metsikköön tien oikealle puolelle! Hilda ei rynnännyt linnun perään vaan tuli nätisti meidän luo.

Mökille palattua kannoin saunalle vettä. Lampsutin ämpäreiden kanssa kaivolle, kun äkkään kaivon takana ison kuusen juurella niityllä liikettä. Koppelo! Se köpötteli hetken ennenkuin nousi siivilleen. Ison kuusen takaa alkoi kuulua valtavia siiveniskuja, kun vanha ukkometso tempoi ilmaa siipien alle! Laskin askeleet metsoihin. Yksitoista askelparia. Toistan yksitoista askelparia!

Tapio on huumoriveikko! ;)

perjantai 13. syyskuuta 2013

Tapio hellii meitä

Eilen aamukuudelta sai kääntää kylkeä, koska taivaalta tuli kaatamalla vettä ja ukkosti. Sade kasteli päivässä sen mitä kuukauden verran oli kuivattu. Metsäpalovaroitus poistui kerrasta.

Tänään lampsimme jo kuudelta metsälle kukkokiekuun säestämänä. Oli erittäin sumuinen aamu ja sumua riitti pitkälle aamupäivään. Eilisen reissun teema oli että linnut lähti vähän liian pusikosta, kaukaa tai vähän liian koiran edestä. Tänään Tapio tarjosi meille sellaisia paikkoja ettei mitään rajaa. Seuraavassa kaksi hulppeinta:

Ylitimme sumuista suota, kun äkkään oikealla puolellani takaa tulevaa liikettä. Hirmuinen parvi lintuja niin matalalla, että osan vatsat viistivät lähes maata eikä etäisyyttä meihin ollut varmasti kolmeakymmentäkään metriä. Hyvä, etteivät päälle lentäneet! Huusin ihmeissäni edellä kulkeneelle Villelle, että mitä hemmettejä noi on?!? Samassa tajusin jo, että ohitsemme pyyhkii varmasti noin viidenkymmenen teeren tokka! Ville rupesi ampumaan. Mulle iski totaalinen parvisokeus ja ajattelin, että Ville vetää parvisokeuspaniikissa ties miten sattuu. Ville oli kuitenkin ehtinyt parven reunamilta valita linnun, joka putosi laakista suohon. Ville oli valinnut seuraavan, jota ampui kahteen kertaan. Lintu oli levittänyt siivet liitoon, mutta tullut kuitenkin lopulta kierien alas.

Nyt ois tarvittu hyvää koiraa hakemaan, mutta Hilda intoutui valtavasta parvesta niin, että lähti elävien lintujen matkaan. Minä en ollut parvisokeana huomannut yhdenkään linnun tippuneen, joten Ville näytti suunnan ja lähdin koirana etsimään. Hildakin tuli jo takaisin ja osuimme yhtäaikaa saaliin luo. Hilda otti nuoren akkateeren suuhun, mutta jätti sen sitten. Seuraavaksi etsimme porukalla toisen linnun. Hilda ei jotenkaan ollenkaan ollut kartalla, mitä siltä odotettiin. Onneksi kuitenkin poikateeri löytyi.

Haltioituneena upeasta hetkestä lätsyttelimme suolta kankaalle. Hilda nosti kankaalta ison riekkopoikueen lentoon. Ville laukaisi ja riekko putosi kankaalle. Hilda juoksi taas elävien perään, mutta tuli hyvin pian takaisin, kun huusimme. Rauhoitimme Hildan hetkeksi istumaan, ja sen jälkeen lähetimme Hildan hakuun, vaikka riekon olinpaikka oli meidän tiedossa. Hilda teki tarkkaa hakua osuen nopeasti riekon kohdalle. Otti riekon suuhun ja tuli vähän matkaa kohti. Olimme päättäneet olla sanomatta Hildalle yhtään mitään. Se tepsi. Hilda kappasi riekon uudestaan suuhun tuoden sen Villelle!

Torstaina erästelimme t-paidoissa!

Hildan kieli venyi venymistään...

Onneksi maasto oli joen tuntumassa, joten Hilda pääsi halutessaan viilentymään.

Tämän aamun tulet ja pakkikaffet, nam nam.

Legendaariseksi muodostunut suo!

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Toinen upeaksi muodostunut erästelypäivä

Aamu valkeni pilvisenä. Olimme aamutoimissa hitaanlaisia ja metsällä vasta klo 07. Tunnin verran rämmimme suoryteikössä eikä linnun lintua. Kyllä oli niin epäinhimillistä hommaa. Mikään ei tunnu suorämminnän jälkeen niin mukavalta kuin kova maa jalkojen alla!

Kankaalla pyrähteli hauskoja kuukkeleita. Pidimme niiden seurassa termarikahvitauon. Heti alkoi mieli ja kelikin kirkastua. Ysiltä paistoi jo aurinko.

Kangasrinne oli "täynnä" punikkitatteja. Keräsin niitä samalla pussillisen. Alan enemmän ja enemmän hurahtaa sieniin. Punikkitatit ovat erinomaisia ruoassa kunhan ne kypsentää kunnolla, ettei tule vatsanväänteitä. Ryöpätyistä rouskuista tein yksi päivä etikkasieniä sipulilla ja mausteilla höystettynä. Aivan älyttömän hyviä.

Linnut loistivat poissaolollaan puoli kymmeneen asti. Sen jälkeen Hilda antoi merkkejä, että lintuja on tai on ollut lähistöllä. Kohta puusta kuului rytinää. Olimme osuneet teeripoikueeseen. Lintuja meni sinne ja tänne ja Hilda niiden mukana. Vielä lähti yksi, jonka Ville pudotti laakista varvukkoon. Hieno laukaus! Haimme linnun itse, koska koira ei ollut paikalla.

Hilda ilmestyi, ilmeisesti melko kovin + 16 asteen kelissä juostuaan, paikalle ennen suolestusta. Tämän jälkeen olikin tapahtumarikas puolituntinen. Poikuetta oli edelleen jäljellä, ja muutama lähti vielä lentoon, kun matka jatkui. Hilda pysyi hienosti hollilla eikä ryntäillyt lintujen perään vaan pysähtyi istumaan kun sille pillitti "piiiiip" tai huusi ISTU! Ei päästy enää ampumaan, ja hukkasimme poikueen.

Seuraavaksi kuulimme pyiden pillittävän. Pillitimme takaisin ja saimme ne vastaamaan "pii-pii-pi-pi-pii". Eivät kuitenkaan tulleet näytille.

Muutamia askelia, ja Hilda nosti risukosta valtavan ukkometson siivilleen. Hetken aikaa kuului korviahuumaava ryske, kun metso hakkasi risukossa ilmaa siipiensä alle. Risukosta vilahteli vanhan känän silhuetti, jota Ville ehti haulikolla tihtaamaan. Pusikko oli kuitenkin niin pahasti edessä, että Ville jätti viisaasti ampumatta. Seurailimme tovin menosuuntaan, mutta vanha känä oli vaihtanut maisemaa. Kun palailimme takaisin paikoille, josta metso lähti, niin sieltä lähti yllätykseksemme vielä toinen! Menimme niin vanhanaikaiseen!

Kävimme järven rannalla taukoilemassa. Hilda sai viilentyä vedessä, ja sen jälkeen matka jatkui rauhallisissa merkeissä autolle. Upea puolenpäivän reissu, kertakaikkiaan.

Hieman on juostu + 16 asteen kelissä...

Väsynyt koira on onnellinen koira ;)

tiistai 10. syyskuuta 2013

Upea maalinnunmehtuun avaus

Metsästäjät eivät olisi paljon hienompaa kanalinnunmehtuun aloitusaamua toivoa. Aamu kuudelta + 1 ºC, aurinko nousi kirkkaana pilvettömälle taivaalle ja oli aivan tyyni. Tapio tarjoili runsaasti hienoja ja mieleenpainuvia riistatapahtumia. Ohessa niistä muutama.

Hilda nosti hienosti lähes heti kättelyssä kolme ukkoteertä puuhun, mutta ne eivät kestäneet puissa niin kauaa, että niitä olisi ampumaan päässyt.

Kahdeksan kieppeillä sumuisen metsän seasta kantautui teeren syyssoidin. Pulputusta ja suhauttelua. Kohta jo Villen edessä risukossa oli maa noussut mustavalkeana lentoon. Parvisokeus.

Suorisukosta Hilda pöllytti aivan perslähdöillä teeripoikueen. Pari lähti lentoon vielä myöhemmin Villen ollessa liki, mutta ampua ei voinut laakaan, kun koiran sijainnista ei ollut havaintoa.

Antoihan se Tapio sitten upean paikan ampua saaliin. Hilda nosti sivulta riekon lentoon. Ville laukaisi kerran ja riekko tuli rättinä kenttään. Hilda teki pääsääntöisesti upeaa työskentelyä karkoittavana koirana, mutta noutavana koirana Hilda ei toimi. Hilda juoksi riekon luo, otti sen suuhun, mutta ei tuonut. Jätti riekon sinne, perhana.

Ennen autolle palaamista riekko lävähti lentoon aivan Villen jaloista. Matkaa oli varmaan kolme metriä!!! Ville säikähdyksissään ampumaan, mutta sai todennäköisesti haulikon tukista vain mojovan mustelman kainaloonsa. Riekko säästi henkiriepunsa.

Puoliltapäivin oli turhan lämmin juoksuttaa enää koiraa, joten vietimme siestaa iltapäivään asti. Iltapäiväreissu tarjoili myös paljon riistakokemuksia mm. pomppujänis, pyy sekä riekkopoikue. Hilda sai poikueen ylös muutamaan otteeseen, mutta aina olimme pahasti risukossa tms. Iltapäivällä tuuli hieman ja oli puolipilvistä, mutta silti ihan t-paita keli!

Upea aamusumu ja aivan pilvetön taivas.

Hilda ja riekko.

maanantai 9. syyskuuta 2013

Kuumottaa

Huomenna se alkaa. Vuoden kohokohta eli kanalinnustus. Ei vaan yhtään tunnu syksyltä, koska kesä ei ole vielä ohi. Aivan kerrassaan upean aurinkoisia ja lämpimiä (+ 20 ºC) pitänyt viikko tolkulla! Ihmetyttää vain, että miksi "keskellä kesää" lehdet kellastuu ja putoilee. ;) Täällä alkaa jo olemaan melko hieno puuruska.

Suunnitelmissa oli heti kauden alkuun, hyvänsään aikana, tehdä yön yli laavureissu. Täällä vaan on aivan ruutikuivaa, joten olemme mielenkiinnolla odotelleet metsäpalovaroitusta, koska joissakin naapurikunnissa se on jo annettu. Tänään metsäpalovaroitus annettiin tännekin. Harmi ettemme pääsekään yölaavulle, mutta hyvä että metsäpalovaroitus annettiin, sillä huomenna sitä olisi ollut metsässä liikkeellä jos jonkun näköistä makkaran käristäjää...

Olemme käyneet kovin sienestämässä karvarouskuja ja tatteja. Varsinkin rouskuja tuntuu olevan. Hilda on ollut mukana ja lähes joka reissulla pöllyttänyt useamman kanalinnun lentoon, joten riistan puolesta kausi näyttää lupaavalta.

Hilda piristyi silmissä, kun Onni tuli takaisin kotiin, mutta on se selkeästi yksinäinen. Kaikilla meillä on Kallea ikävä, mutta täytyy sanoa, että kahteen vuoteen saamme nyt nukkua pelkäämättä kohtauksia. Pikkuhiljaa poistunee myös säikähdys yöllisistä kolinoista. Jessus, että yksi ilta, kun luimme kirjoja sängyllä havahduimme hirveään rapinaan. Molemmilla kirjaimellisesti vatsat kääntyivät ympäri ja sydän hyppäsi kurkkuun! Onneksi Hilda oli vain pyörähtänyt nukkuessaan sängyn alle ja rapisteli sieltä pois.

Hildasta on kehkeytynyt melkoinen vahtikoira. Turhaan se ei ole haukahdellut yöllä vielä kertaakaan, aina pihalla on vieraillut joku. Ensimmäisellä kerralla poro, toisella orava ja viimeksi jokin keskikokoinen koira.

Näiden kanojen kanssa Hildan tulisi yrittää olla kaveri, vaikka mieli tekisikin ajaa ne lentoon!