Ote metsästyspäiväkirjasta: tuuri kääntyy!

Seuraavassa ote metsästyspäiväkirjastani. Olemme jo pari viikkoa vaeltaneet kymmeniä kilometrejä huonon tuurin omaavina erällä nauttien ilmoista ja muista eräkokemuksista, mutta se reissun kruunu on antanut odotuttaa itseään. "Ei se saalis, vaan se fiilis." ;)


"Sunnuntai 21.10.2012   Onnea 9 v. Onni-kissalle!

Nyt kääntyi jo pari viikkoa vaivannut huono metsästystuuri ja kunnolla kääntyikin. Aamu oli jo pelkästään ilman puolestava aivan mahtava auringonpaisteineen ja - 8 asteen pakkasineen.

Hurautimme päättäväisesti autolla muutaman kilometrin omalle jokivarren hakkuuaukolle, vaikkei olla jostain syystä siinä tänä vuonna teeriä eikä metsoja nähtykään. Aurinko kimmelsi kilpaa heinissä ja puissa. Istuimme kaatuneella rungolla höyryävää kahvia kuksista hörppien.

Eipä kauaa mennyt, kun näimme jo teeren lentävän. Hetken näytti siltä, että se istuu metsänreunan korkeisiin puihin, mutta edempää suolta kuuluva pulputus ilmeisesti houkutti sen syyssoidin pitoihin. Melkoiset teerien pidot oli käynnissä, sillä suolta kantautui kova pulputus ja suhauttelu.

Naapuri oli omalla, varmalla teeriaukollaan, kyttäämässä ja soitteli, että olisi koirille etsittävää. Rupesimme tekemään lähtöä naapurin palstalle hieman pettyneinä, ettei taaskaan käynyt meille tuuri, kun yhtäkkiä Ville äkkäsi, että meidän suon takana männyissä istuu teeriä!

Ville pääsi hiipimään ampumahollille ja laukaisi kiväärinsä. Oli kuulemma pudonnut!

Ei muuta kun koirien kanssa etsimään. Kalle löysi akkateeren puun juurelta! Siinä etsiessä Villen pään yli oli porhaltanut vielä kymmenkunta teertä, mutta haulikko ei ollut matkassa. Naapuri soitteli, että tulkaa jo, täällä on hirveästi teeriä. No, niin on täälläkin!

Lähdimme kuitenkin etsimään naapurin ampumaa teertä. Hilda oli niin innoissaan, että se sinkaisi hakkuulta suoraan metsään, mutta Kalle malttoi hieman rauhallisemmin työskennellä ja löysi teeren naapurille!

Juotiin hakkuun reunalla vielä kahvit, jonka jälkeen lähdimme takaisin mökille tyytyväisinä päivän saaliiseen. Vaan päiväpä ei loppunut siihen.

Mökin pihalle tultaessa hokasimme, että meidän talon vieren metsästä lensi teeriukkoja hakkuulle. Ville lähti hiipparoimaan niiden perään. Minä jäin mökin pihamaalle koirien kanssa.

Kuulin sivulta niityn takaa alkavasta rantametsästä melkoista rytinää. Jokin lähti lentoon ja rysäytti minusta ja koirista n. 30 m sivuun metsävarvikkoon. Samassa se jatkoi matkaa ja näin sen nousevan hakkuun puuhun. Lentoääni kuulosti metsolta, mutta ilman silmälaseja katsottuna kelossa istui mielestäni ukkoteeri.

Samaan aikaan Ville oli hiipparoinut hakkuulla onnistuen säikyttämään teeret matkoihinsa, mutta yhtäkkiä hakkuulle lehahtaa ukkometso... ja kyllä, istuutuu n. 100 m päähän männyn latvaan ! Ville oli sydän pamppaillen tähdännyt metsoa, unohtanut kokonaan varmaan hengittääkin ja laukaissut.

Seuraavan Ville todisti hakkuulta ja minä mökin pihalta. Ammuttu lintu, jonka Ville tiesi ukkometsoksi ja minä luulin ukkoteereksi, pomppasi ylös ja räpytteli tovin ilmaa siipien alle aivan pystysuorassa asennossa. Lopulta se lähti laskeutumaan vasemmalle alas.

Lähdin koirien kanssa hakkuun suuntaan, kun kuulinkin jo Villen huutavan, että päästä koirat hakuun. Korosti vielä, että "nyt on sellainen saalis, joka TÄYTYY löytää!"

Ville oli nähnyt linnun putoavan, mutta häviävän sitten kumpareen taa, joten putoamispaikka ei ollut tiedossa. Kuljimme koirien kanssa hakkuulla hetken, kunnes Ville hokasi, että Hilda on löytänyt linnun. Iso vanha ukkometso! Nyt se kävi Villelle tuuri, sai sen mitä syksylle toivoi, elämänsä ensimmäisen kiväärimetsonsa! Ja vielä omilta mailta!

Mökillä punnittiin "vanha känä", joka painoi 4 kg! Kyllä nyt kruunautui parin viikon epäonniset erävaeltelut!  Ja kuten Ville sanoi, Tapio ihan selvästi antoi tämän linnun meille!"

Takana 5 kk:n "survival camp"

Ohi on, otsikossakin mainittu viiden kuukauden "selviytymisleiri". Villen vuorotteluvapaa päättyy, torstaina alkaa työt. Vuorotteluvapaan toinen osio olisi ensi kesänä, mutta katsotaan mitkä on kuviot silloin... ;)

Selviäähän sitä 5 kuukautta ilman itsestään selvyytenä pitämiä asioita eli sähköä ja juoksevaa vettä sekä niiden mukanaan tuomaa luksusta. Elämä on totaalisesti erilaista, kun mökki lämpiää sateisena ja koleana kesänäkin puulla, vesi nousee kaivosta ja kulkeutuu saunalle sekä mökkiin hartiavoimin ja lämpeää myöskin puulla, mökistä vesi menee ulos hartiavoimin eikä pyykki- tai tiskikään peseydy itsestään, kun itse puuhaat sillä aikaa jotain muuta.

Sisävessaan mieliessä valoisana kesäyönä koivun juurellekin pissii ihan mielellään, mutta lokakuun jo - 10 asteen pakkasessa huussiin hilpaisu vaatii jo hieman varustautumista mm. taskulampulla, kengillä ja pipolla. ;)

Ei ihminen turhaan ole keksinyt näitä helpotuksia, mutta ilman niitäkin pärjää hyvin. Ainakaan mökillä ei tule ns. vapaa-ajan ongelmia, koko ajan löytyy tähdellistä tekemistä eikä tv:tä ja nettiä tarvita viihtymiseen.

Nyt kotona jo räpsytetään sähkövaloja, katsellaan tv:tä ja pesukonekin jyskyttää taukoamatta vaatekasaa pienemmäksi sillä aikaa, kun itse kirjoitan tätä. Suurin mullistus on ehdottomasti talon lämmitys, joka tapahtuu vain nappia (!) painamalla. Ja kun napista on säädetty talon lämmitys haluttuun asteeseen, talo myös pysyy lämpimänä eikä tarvitse herätä kylmentyneeseen tupaan ja aloittaa aamua puuhellan syttymisen kanssa tappelemisella, jotta tarkenisi edes aamuteet juoda hytisemättä pöydän ääressä. :D

Viisi kuukautta elämästä meni ohi pelottavan nopeasti. Aikaan mahtuu harvinaisen sateinen kesä, joka varmasti olisi jossain vaiheessa jäänyt Kainuussa kesken (äkkilähtö eteleän helteisiin!) ellei meitä olisi paikkaan sitonut ihanat kesälampaat.

Tuntuu, että viiden kuukauden aikana saimme jotenkin vähemmän aikaan, kun tiukilla muutaman viikon lomillamme. No, sateisesta kesästä huolimatta saimme sentään korjattua ja maalattua mökin ulkoapäin ja tehtyä hieman polttopuita. Melkoisen kiireisenä meidät piti myös lammasprojekti sekä kesävieraat, joita mukavasti tupsahteli mökille yllättäviltäkin tahoilta.

Kaksi ensimmäistä kuvaa lokakuulta 2008 siinä kunnossa kun ostimme mökin. Kaksi jälkimmäistä kuvaa mökistä neljä vuotta myöhemmin eli lokakuulta 2012. (Kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla kuvaa).

Ensimmäisen kerran olimme kanalinnustusmailla muutamaa päivää vaille koko kanalintukauden. Pari viikkoa meillä oli valtion luvat, mutta muuten metsästimme joko omilla tai seuran mailla. Näistä vaihtoehdoista saaliin kannalta parhaaksi osottautuivat omat maat, mutta valtion maat takasivat taas laajemmat salot, joilla vaeltaa.

Kanalintukauden huipennus tapahtui edellis viikon sunnuntaina (21.10.) jolloin Ville onnistui nappaamaan ensimmäisen kiväärimetsonsa ikinä, ja vieläpä juuri omilta mailta. Ei ihme, että seuraava viikko valtion luvilla jäikin saaliittomaksi, mutta oli silti sitäkin hienompi upeine pakkasaamuineen ja auringonpaisteineen.

Viimeinen koettelemus "survival campissamme" oli kotimatka. Sateisen syksyn vuoksi emme jotenkaan hokanneet elo-syyskuun vaihteessa kotona piipahtaessamme ottaa talvirenkaita matkaan, vaikka siitä puhetta olikin ollut. Jotenkaan sitä ei uskonut, että vesisade lokakuuhun loppuisi. Vaan niin kävi ja talvi "yllätti" jälleen kerran autoilijan.

Onneksi 5-tie oli hyvässä kunnossa ja vain kotikunnan pikkutien mutkat olivat kaikista petollisimmat. Selvisimme kuitenkin ehjin nahoin kotiin koko porukka kissaa ja koiria myöden!

Koira, joka tiesi töpänneensä

Olimme tänään aamulla hieman myöhässä liikkeellä kanalintujahtia ajatellen, ja se kostautui.

Olimme tunnin kulkeneen kohti suunniteltua kivääripassipaikkaa, kun näimme teerien jo lentävän. Ainakin neljänkymmenen teeren lautta!

Näimme osan istuutuvan hakkuuaukolle, jonne olimme menossa. Hildalla petti kuitenkin hermo teerien paljoudesta, niiden siiveniskuista ja potpotuksesta. Hilda säntäsi kohti teeriä, eikä pillityksestä huolimatta pysähtynyt!

Myöhemmin ajateltuna olisi pitänyt karjua täyttä kurkkua SEIS! Huutaminen olisi todennäköisesti tehnyt vähemmän pahaa jälkeä teeritokan kaikkoamiseen kuin Hildan juoksentelu metsikössä.

Olisi tehnyt mieli olla kärpäsenä kelossa ja nähdä mitä neiti siellä teeripaljoudessa oikein touhusi! Niin kauan neiti teerien joukossa ilmeisesti kaahasi, että sai viimeisenkin sinnikkäästi kelossa kärvistelleen teeren kaikkoamaan.

Yritimme, Hildasta viis, kulkea ampumapaikoille suo ja kuura jalan alla äänekkäästi rouskuen. Toisaalta on onni, ettei päästy ampumahollille, ettei Hilda saanut karkureissulleen vielä palkkaakin eli noutoa.

Kun neiti vihdoin suvaitsi tulla takaisin, otimme sen mitään sanomatta remmiin. Pidimme kahvitauon niin, että Hilda oli muusta porukasta hieman sivummalle kytkettynä. Neiti ilmeisesti tiesi töpänneensä pahemman kerran, sillä se tyytyi mukisematta kohteluunsa.

Ensi lumi!

Tiistaina metsäisellä iltalenkillä koirien kanssa taivaalta putoili harvakseltaan lumihiutaleita! Ihanaa, vihdoinkin jotakin muuta kun sitä ainaista vesisadetta.

Keskiviikkona aamupäivällä metsälenkin jälkeen satoi hieman enemmän lunta. Nyt maakin jo peittyi ohueen lumivaippaan, joka päivän mittaan suli kuitenkin pois.

Tänään, torstaina, maa oli totisesti valkoinen. Yön aikana oli satanut n. 5 cm lunta! Lähdimme innokkaina kiertämään omaa jokipalstaa. Koirat pöllyttivät pyitä ylös ja yhdet teeren lähdötkin kuulimme, mutta linnut eivät tulleet ampumahollille. 

Saaliittomuus ei haitannut yhtään, sillä keli oli mainio! Emmekä aikaisemmin olekaan olleet kanalintumetsällä hankiaikaan!

Metson mehtuuta

Soma ja Hilda pitävät vahtia pienellä istahdustauolla,
ettei kummastakaan suunnasta jää linnut havainnoimatta. ;)

Kallen kasvattajapariskunta oli kuun alussa täällä erästelemässä pari päivää. Etumaastossa oli vipinää, kun neljä noutajaa touhusivat sulassa sovussa menemään.

Reissun kruunasi Jyrkin komeasti yhdellä haulikonpamauksella tiputtama lentävä ukkometso, jonka Hilda ja Jatta yhteistuumin pöllyttivät rinnettä ylös! Illalla metso sai arvoisensa peijaiset! Kiitos vierailusta, mukavaa oli ja tervetuloa uudestaan! ;)

Kalle, Jatta ja Soma. Miten niin meidän tekee mieli noita piirakoita?

Meillä on ollut nyt hieman huonompi tuuri saaliin saamisen kanssa. Kovasti meille metsänantimia vilautellaan erittäin hyviltäkin holleilta, mutta ei sitten kuitenkaan tarpeeksi hyviltä. Tänään Ville suomi itseään, koska mokasi kuulemma "elämänsä metsopaikan".

Ville lähti aamusella käymään omassa metsässä koirien kanssa. Koirat olivat pöllyttäneet pyitä ylös ja Ville oli niitä rennon letkeästi katsellut, kun yhtäkkiä pään yli oli pyyhältänyt valtava ukkometso! Villellä oli ollut haulikko kainalossa ja sitä oikeaan asentoon räpeltäessä vetänyt täysin varmasta hollista ohi! Tuon parempaa metsopaikkaa ei kuulemma eläessään tule!

Vaikka itse ei olla lintuja alas saatu, niin Hilda ja Kalle pääsi kuitenkin tositoimiin eräs aamu. Naapuri oli ampunut kiväärillä metson, joka oli tullut "kuin kuikka alas puusta". Hämmästys oli puunjuurella kuitenkin ollut suuri, kun metso ei ollutkaan siellä. Naapuri soitti sitten "meidän etsintäpartion" hätiin.

Kalle ei tajunnut oikein laajentaa hakuaan eikä irtaantua meistä, joten päästettiin Hildakin hakuun. Hilda osasi hienosti laajentaa hakua taimikosta metsän reunan suuntaan. Ei mennyt aikaakaan, kun huomattiin Hildan vaakatasossa vihmovasta hännästä, että nyt on tuoreet hajut. Kohta Hilda toppasi kuusen juureen ja jäi nuuhkimaan innokkaana häntä heiluen.

Sieltä kuusen juuresta löytyi komea ukkometso! Myöhemmin kuulimme, että metso oli painanut suolineen 3,8 kg.

Kivääriteeriä ja metsoja

Eilen Hilda sai yrittää noutaa naapurin kiväärillä ampuman ikivanhan ukkometson. Hilda löysi metson ja ilmeisesti hetken painikin sen kanssa ja yritti kantaakin sitä, mutta metso oli niin iso, ettei kantamisesta tullut mitään. Ehdimmekin sitten itse jo paikoille, joten riitti, että Hilda oli merkannut sen!

Kallekin on päässyt noutohommiin. Ville ampui meidän niitylle ensimmäisen lehtokurppansa ikinä, jonka Kalle hienosti löysi ja palautti! Lehtokurppaa ei ole vielä maistettu, eikä ole mitään käsitystä miltä mokoma kahlaaja maistuu...

Kauden ensimmäinen kiväärillä 25.9.2012.

Tänään tuli tälle kaudelle Villen toinen kivääriteeri. Ensimmäinen oli musta ukkoteeri ja tänään akka.
Olimme aamusta avohakkuulla tihkusateessa kyttäämässä mahdollisesti sinne saapuvia teeriä, ja saapuihan niitä. Olin Villestä melko paljon sivussa ja jähmetyin paikoilleni teeret huomattuani, jotten säikytä niitä liikkeelläni. Huomasin teerien laskeutuvan läheisiin puihin. Jäin jännittyneenä seuraamaan sivusta mitä tapahtuisi.

Koirat olivat Villen luona ja irti. Ville käski niiden istua taakseen paikalleen, mihin ne nätisti rauhoittuivatkin. Ville tähtäsi ja laukaisi. Teeri putosi puusta kuin rätti.

Ville antoi Hildalle luvan noutaa, jolloin Hilda syöksyi matkaan kuin luoti! Hilda eteni vauhdilla suoraan teerelle, nappasi teeren suuhun ja palautti sen Villen jalkohin!!!