Blogi on muuttanut

Blogi löytyy hieman erilaisena osoitteesta:

http://www.niittykunnas.blogspot.fi/

Koira ja eräjuttujen lisäksi blogissa myös lampaita ja kanoja yms. maalaistouhua.

Se oli siinä

Niin se on saatu kanalinnustuskausi päätökseen. Eilen oli viimeinen päivä erästellä. Keli oli aikasen hirveä, mutta mentävä se oli. Ensin Hildan kanssa. Kyllä sitä alkumatkasta, kostean tuulen tuivertaessa luihin ja ytimiin vaatekerrasta huolimatta, mietti kulkiessaan, että mitä järkeä tässä on. Mielessä kävi, että tuskin tällaisella vesiräntäilmalla edes lintuja löytyy.

Eipä kuitenkaan oltu hirveän pitkästi kuljettu, kun huomasin kahden teeren lentävän meidän menosuuntaan. Maasto oli mulle uusi, mutta Ville tiesi, että edessä on hakkuuaukko. Jos teeret meni sinne? Jonkin aikaa kuljettuamme huomaan Villen lyövän maihin ennen kumparetta. Samassa kyykkään minäkin ja levitän Hildalle käsiä, jotta se älyää tulla luo. Ville kääntyy sanomaan mulle, että kyykkyyn ja koira kiinni, mutta homma onkin jo hallussa. Siellä ne mun näkemät teeret istuu koivussa. Ville kaivaa kiväärin repusta ja löytää heti hyvän hollin ampua. 

Teeriakka löytyy puun juurelta. Joimme akan kunniaksi kaatuneella kelolla istuen termarikahvit. Ihan kuin ilmakin kirkastuisi, vaikka ihan yhtä ikävä ilma kun ennen saalista.

Matka jatkuu, kunnes Ville äkkää edessä koivussa useamman teeren. Sitten alkaa ihme rävellys. Mulla on Hildan remmi sotkeentunut reppuun enkä saa sitä omin avuin irti. Kädet pyörii kun helikopteri ennenkuin remmisotku on selvitetty. Ei helvata, mitä oikein touhuamme? Nyt ne teeret karkkosi! Ville oli ihan pahana meidän omituisesta rävellyksestä, kunnes huomaa, että ei, siellä ne teeret yhä on.

Nyt Ville joutui hakemaan ampumahollia. Oli kuulemma jopa ryömien edennyt sohjoisessa maassa. Vaikea ampumaholli ja hieman pitkä matka, mutta teereen oli osunut. Se oli kuitenkin lähtenyt sivulle eli haavakoksi jäi. Kun pääsimme ampumapuun juurelle Hilda haistoi heti teeren menosuunnan ja löysi haavakkona räpistelevän poikateeren kuusen kätköistä tuoden sen meille.

Hilda on noutanut nyt hyvin. Perjantaina oli työpäivä ja kauden toiseksi viimeinen kanalinnustuspäivä jäi kokonaan hyödyntämättä. Hilda pääsi kuitenkin aamulla hommiin, kun naapuri soitti, että pitäis haavakkoteeri löytää. Ville lähti Hildan kanssa hakemaan. Hildan jäljittämä teeri oli pompannut risukosta siivilleen. Hilda oli hypännyt ilmaan, napannut teeren hampaisiinsa, heittänyt oikein voltin pudoten selälleen maahan! Teeri oli pysynyt kuitenkin suussa! Ja se palautettiin Villelle käteen.

Päätimme juoda kahvit toisenkin kivääriteeren kunniaksi. Ville oli konttaamisesta märkänä enkä minäkään paljon kuivempi ilmasta johtuen ollut, joten rupesimmekin värkkäämään oikein tervastulia. Nimenomaan sitten oikein värkkäämään, sillä kyllä hetken saimme turata ennenkuin komeat tulet syttyi. 

Tulilla mietimme, miten käsittämättömän hieno lopetus kaudelle. Tämän takia täällä ollaan!

Tulilta palailimme autolle. Hurautimme mökille. Kuivasimme Hildan, vaihdoimme kuivat sukat, otimme Halin matkaan ja lähdimme vielä Halin kanssa metsään märillä kamppeilla. Teimme viskitaiat Tapiolle, mutta pystykorvalle se ei lepy. Ei näyttänyt nyt edes lintuja, paitsi yhden yhteistyökyvyttömän pyyn. Ihan lopuksi Hali yhytti katajapuskan siimeksestä metsäjäniksen. Kirvoitti siitä 8 minuutin jänishaukun!

Sanomattakin on selvää, että Halin kauteen emme ole tyytyväisiä. Avauksen koppelohaukun jälkeen linnut eivät ole pysyneet haukussa. Haukut on loppuneet ennenkuin olemme edes ehtineet ajatella niihin kerkiävämme. Selkeästi nuori koira, joka ajoittain toimii hyvin, mutta ei vielä osaa lajin hienouksia. Lintujakin on vähän, minkä vuoksi turhautunut koira helposti vain omaksi ilokseen pyydystelee myyriä. Ai niin, lumosi Hali sentään oravan ekaa kertaa elämässään puuhun yks päivä. Ihan haulikkohollilla ois ollut, mutta ai niin, ikiaikaisesti pystärillä pyydetyt oravathan on jostain syystä nykypäivän pystärille virhe... Eikä niitä taida saada vielä edes metästää. 

Jäämme mielenkiintoisena odottamaan ensi kautta. Josko siitä tulisi huikea. Josko kanalintukanta elpyisi. Tämä oli muuten ensimmäinen vuosi mökin oston (vuonna 2008) jälkeen, kun jäimme tyystin ilman metsoa. Tämä on myös ensimmäinen vuosi, kun meinaamme jäädä tänne talven yli. Karkkilan koti on laitettu vuokralle ja maatilaa remontoimme asumiskuntoon. Huomenna on kuitenkin tarkoitus siirtyä mökiltä vihdoin sinne.Luulen, että tämä blogi hiljenee. Kiitos mahdollisille lukijoille. Mikäli jutut yhä kiinostavat, niin ne saattavat jatkua osoitteessa niittykunnas.blogspot.fi. Olet tervetullut!

Akka.

Poika.

Tulet.

Haukkuvasta lintukoirasta ulvovaksi hirvikoiraksi

Eilen ehdimme taas pitkästä aikaa erälle. Emme olleet valehtelematta ehtineet kulkea kuin kymmenisen minuuttia, niin Hali heläytti ilmoille kunnon haukun arviolta n. 300 m päässä. Kuulostelimme hetken komeaa tasaista haukkua. Mieliin häilähti ajatus metsosta. Hiippailimme haukulle päin lumiset varvut jalan alla rahisten.

Haukku pysyi jonkin aikaa paikallaan, lakkasi ja alkoi uudestaan. Uusintalöytö linnusta kenties? Kohta haukku vaimeni taas ja oli siirtynyt. Hemmetti. Poroja tai hirvi. Jonkin matkaa edettyämme löysimme lumesta tuoreet hirven jäljet. Sitten alkoi kuulua oikein ulvontaa. Säikähdin, että sudet ovat Halin kimpussa. Saimme sunnuntaina susivaroituksen, kun n. 300 m päässä meidän mökistä oli nähty iso susi. Minä lähdin rynnimään takaisin autolle ja Ville seuraili ulvonnan suuntaan.

Ajaa hurautin seuraavalle tienhaaralle minkä suunnasta ulvonta kuului tulevan. Risteyksessä astuin autosta, jäin kuuntelemaan ja kuulinkin ulvonnan melko liki. Huusin Halia nimeltä. Ajoin hieman edemmäs ja huusin uudestaan. Sieltä Hali rynnisti metsän siimeksestä ja tuli auton luo silmät kiihkosta palaen! Yrittiköhän Hali ulvonnalla viestiä meille, että nyt on kuulkaa iso paisti kiikarissa, tulkaa ja vähän äkkiä? Tämä oli jo toinen hirvihaukku Halille tälle syksyä...

Vaihdoimme paikkaa, mutta erästelystä ei oikein tahtonut tulla enää mitään. Hali oli selvästi uupunut hirvenjuoksusta. Linnunhajujen puuttuessa se kaiveli taas myyriä. Hakkuuaukolla istui ja lenteli teeriä, joista Hali hetkellisesti intoutui, mutta ne lensivät menojaan. Eivät halunneet haukkuja.

Tänään erästelimme omalla jokipalstalla Halin kanssa. Viimeksi Hali sai sieltä metso, teeri ja pyyhaukut. Nyt siellä oli kovasti pyitä ja ehkä metso. Pyy nousi meidän eteen puuhun, mutta Hali oli muualla touhuamassa hajujen perässä eikä äkännyt pyytä vasta kun se meni menojaan. Meillä on nyt tosi huonoa tuuria haukkulintujen suhteen. Yhdelle reissulle Ville päätti jättää haulikon kokonaan pois. No, silloin nousee pyy meidän eteen puuhun haulikkohollille ja Hali haukkuu. Minä kiskon kivääriä Villen selkärepusta ja Hali haukkuu. Ville menee makuulle ja veivaa, veivaa, veivaa itselleen ampumahollia. Hali haukkuu. Kun Ville saa pyyn vihdoin ristikkoon, haukku loppuu!!! Pyy kyyhöttää ristikossa yhtä hiljaa kun alapuolelta kadonnut Hali. No, pyy ois saattanut olla yks untuvapöläys, kun 308 olisi jyrähtänyt...

Vaikkei haukkulintujen suhteen olekaan onnistunut, niin muuten kyllä. Tulin tänään noin kymmenen metriä Villen perässä niin Ville sanoo, että tuon kuusen juurella on jänis.
- Täh?
Kaks metriä musta, ton kuusen persiissä on jänis. Ammunko?
Samassa haulikko lauloi ja jänis oli pomppunsa iäksi pomppinut. Könysin katsomaan minkämoinen jänis siellä oikein oli. Ajattelin, että joku pieni, nuori höppänä, mutta siellähän oli julmetun kokoinen valkoinen metsäjänis! Se on sunnuntaina jänispataa ruokalistalla.

Eilen oli komea auringonpaiste, - 5 astetta, mutta kovahko tuuli.

Erällä meni noin viitisen tuntia. Kävimme molempien koirien kanssa erikseen.

Tänään oli pilvinen, mutta erittäin mukava erästelypäivä. Teimme omat lenkit molempien koirien kanssa. Aikaa vierähti kuutisen tuntia.

Aamunkoitosta hämärään

Älypuhelin herättää klo 5.30. On vielä säkkipimeää. Nukuttaa. Eiliset teeripaistin kyytipojaksi nautitut punaviinilasilliset aavistuksen naputtavat otsalohkossa. Niin ja jälkkärijägerit. Tai ehkä tuli vain nukuttua liian vähän.

Pannukahvit on keitetty ja eväät pakattu. Olemme epäkunnioittavasti kymmenen minuuttia myöhässä hakemassa naapuria kyytiin. Käskynjakopaikalle ehdimme kuitenkin sovitusti. Kello seitsemän reikä reikä. On edelleen pimeää.

Metsästyksen johtaja ei ole vielä ehtinyt paikalle. Minua kosiskellaan heti mukaan seuraan. Varsinkin, kun löytyy metsästyskorttikin. Olenko ampunut kiväärillä? Jaa, no hirvikoe on helppo ampua. Toppuuttelen. Eipäs nyt mennä asioiden edelle.

Kuljen jännittyneenä kohti elämäni ensimmäistä hirvipassipaikkaa. Asetumme puron varteen. Tästä ne tulevat yli, jos ovat tullakseen. Päivä valkenee.

Yskittää. Ihan julmetusti kutittaa kurkkua ja yskittää. Ei ole yskittänyt ennen eikä jälkeen, mutta passissa yskittää. Yritän naama punehtuen pidättää yskää. Toivotonta. Kuulen auton lähestyvän reilua kahdeksaakymppiä pikitiellä kivenheiton päässä. Selän ja pikitien välissä on tiheä sekametsä. Ajoitan yskäisyni ohikiitävän auton hurinaan. Köh köh!

Vilu alkaa hiipiä kroppaan, vaikka on + 8 astetta. Huomaan, että välifleece olisi tarpeen. Muutamassa tunnissa varpaat menevät tunnottomiksi kumisaappaissa. En valita. Tietenkään.

Saamme tiedon, että hirvikoira on tulossa meitä kohti. Ottakaa kiinni, ettei mene pikitielle, käy käsky. Koira meni kuitenkin meistä hieman sivuun. Omistaja poimi koiran autonkyytiin. Puretaan passit.

Metsästysmajalla roikkuu nylettynä eilen ammuttu aikuinen. Iso. Katselen orpona, kun miehet tarttuvat toimeen. Kalvoja on kuulemma ikävän työläs irroitella jauhelihaksi menevistä paloista. No mutta minä voin tehdä sen, jos vain veitsi löytyy. Ja sehän löytyy. Minullekin oli siis homma.

Olemme jo hyvässä vauhdissa, kun paikalle tulee lisää porukkaa. Saamme oman pestin hoidettua. Hörppäämme kodassa kahvit ja paistamme makkarat. Katselemme, kun kuukkelit hakevat perkeitä talvijemmaan.

Reippaasti iltapäivän puolella hirvijahti ja paloittelupäivä on pulkassa. Meillä on kuitenkin lintukoirat olleet koko päivän toimettomina. Ei muuta, kun lintumetälle. Hämärtää.

Passissa.

Kotatulet.

Kuukkeli.

Ilonan päivä

Ilona on jo tottunut koiriin. Heti pari päivää Ilonan tulon jälkeen koirat olivat jo samassa huoneessa. Välillä koirien tutustumisyritykset olivat ok, mutta välillä sähistiin ja muristiin. Varsinkin Halille on sähisty, koska Hali on hanakka ja sinnikäs tekemään tuttavuutta. 

Hali kutsuu luimistelevaa Ilonaa leikkiin.

Sähinäänhän se kutsu päättyi, kun toinen ei älyä jättää rauhaan.

Meidän Hilda ei tee pahaa kyllä kärpäsellekään. Tässä se syö hirvenluuta, eikä haittaa, vaikka Ilona tuli rippeitä haistelemaan.

Papan asepussi on kiva unikaveri.

Ilona on kovasti kiinnostunut Onnista, mutta Onni on rääpäleestä hieman erimieltä. Sähäyksellä ilmoitetaan, että parempi pysyä kaukana.

Tein Onnille muuten sen ympyrätestin, josta aikaisemmin kirjoitin. Onni oli sängyssä siistimistouhuissa.

Ympyrä viereen, mutta pesutouhut senkun jatkuivat.

Onnilla oli parempaakin tekemistä, kuin ympyrän valtaaminen. zzz... Tai ehkä sille riitti, että se sai "omistaa" meidän sängyn. Ja olla rauhassa Ilonalta.

Suloista Ilonan päivää kaikille Ilonoille!

♡

Euforiasta epätoivoon

Teimme vihdoin ja viimein tänä aamuna taiat Metsän Tapiolle. Lunta leijaili hiljakseen taivaalta ja pyyt viheltelivät pihapiirissä. Mieli oli korkealla. Tästä tulisi hyvä reissu!

Kävimme ajamassa toisen auton + Halin eräälle tienpistolle, jonka jälkeen huristimme toisella autolla etäämmäs, josta lähdimme kulkemaan kohti Halia Hildan kanssa. Hetikohta Ville bongasi navakasta tuulesta piittaamattoman ukkoteeren kelon nokassa. Ehdimme jo hieman suunnitella kivääripaikkaa kunnes lintu lähti. Kuljimme lumihiutaleiden leijaillessa ensin vanhoja komeita rinteitä, jonka jälkeen tulimme vanhaan rämeiseen kuusikkoon. Kuusikon jälkeen alkoi siintää ikävän näköinen hakkuu. Ihmettelimme ensin, että mihin oikein tulimme, mutta pian meille kävi ikävän selväksi, että olemme juurikin siinä missä piti, mutta kaikki metsä oli viety. Painotan vielä sanaa kaikki. Ihan kaikki. Koko komea vanha metsärinne. Rinne, jossa Ville yhteistyössä Kallen kanssa ampui ensimmäisen metsonsa. Meidän korkea fiilis vaihtui epätoivoon ja vihaan. Miksi ihmeessä nykymetsätaloudessa pitää mennä tehokkuus edellä mitään muita arvoja ajattelematta? Ja nyt on turha tulla tähän länkyttämään mitään mistään työpaikoista.

Katselimme suru puserossa entistä kaunista  nuotiopaikkaa raiskion reunamilla. Emme enää eläessä tule näkemään paikalla metsää. Jälleen yksi entinen ikimetsä, missä ei tarvitse enää koskaan käydä...

Järkytyksestä hieman toivuttuamme jatkoimme fiiliksen menettäneinä matkaa. Tunnelma nousi kuitenkin hieman, kun kuulimme pyiden viheltävän tii tii tittititi. Rupesimme pillillä matkimaan ja saimmekin pyitä vastailemaan ja pörähtelemään lähistölle. Tulipa jopa kolme pyytä ampumahollille. Viimeisestä tilanteesta sain jonkinlaisen metsästysvideon pätkänkin, jonka laitan tänne, kunhan pääsen tietokoneelle tämän tabletin sijasta. Videolla näkyy myös Hildan hieno nouto ja palautus käteen.

Noin kolmisen tuntia meni matkaan, kunnes olimme autolla, jonne Hali oli jätetty. Ei muuta, kun koiran vaihto. Hilda autoon ja Hali mukaan, jonka jälkeen lähdimme lampsimaan erireittiä takaisin lähtöpaikoille, toisen auton luo.

Matkalla teimme komeat tervastulet sekä saimme muutamia haukkuja aikaiseksi. Hali haukkui kiivaasti joitain onkaloita. Mitä lie näädän koloja. Hali haukkui myös teeriä, mutta melko raivoisasti, joten ne eivät kestäneet haukussa. Lopuksi Hali aikaansai vielä koppelo tms. komean haukun, mutta siitäkin tuli karkko alta parin minuutin. Ei nyt vaan vielä taiatkaan auttaneet löytämään Halille yhteistyökykyistä lintua.

Hienosti Hali irtosi nyt ja oli innostunut lintujen hajuista, joita tuntui olevan. Hali kävi hyvin tarkistamassa myös suon yli rannan tuntumassa olevan korkean kankaan. Kankaalta ei lähtenyt mitään, mutta rannempaa ilmeisesti lähti jotain tai oli hyvin voimakkaat hajut, sillä Hali sinkosi vauhtiin.

Vanhan lumoissa.

Raiskio.

En sano etteikö metsiä saisi hyödyntää, mutt pitääkö sen olla joko tai. Miksi ei voida viedä sieltä täältä vähän kerrallaan muutaman kymmenen vuoden suunnitelmalla. Miksi pitää ajaa isoilla kalliilla koneilla kaikki pois kilometrien säteellä?

Ohessa linkki kuvaan samaisesta metsästä vuonna 2010. 

http://hilturi.blogspot.fi/2014/12/eravalokuvajoulukalenterin-8-luukku.html

Ei riittänyt, että koko rinne oli viety. Oli pitänyt samalla napata viereinen kukkula, vaikkei edes maasto ollut kestänyt konetta. Mutta koneen allehan voi uhrata muutaman kuution rankaa.

Eikä se mielen köyhyys vielä loppunut. Metsää oli raiskattu vielä lisää kaivelemalla kivikkoon hurjia ojia. Kai näillä muutaman näreen saa lihotettua hieman kannattavammaksi...

Parempi pyy pivossa

Hilda vaihdettu Haliin ja matka jatkui kauniissa metsässä. Minähän vuonna järkytymme tämän raiskauksesta?

Tervastulet. Rakovalkia.

Tuohen läpi nähtyä.

Lunta!

Eräilyviikko

Kuluneen viikon täällä Kainuun korvessa oli mökkeilemässä ja varsinkin eräilemässä tuttu pariskunta etelästä. Alkuviikon meillä oli ilo pitää heitä myös yövieraana kolmen noutajan kera.

Maanantaina eräily alkoi tutulta ja riistaiseksi havaitulta paikalta, mutta liekö lauantaina alkanut hirvenmehtuu peläyttänyt linnut tiehensä, sillä paikka oli käytännössä tyhjä.

Emme myöskään pystyneet tekemään "maailmanluokan" maisemapaikkaan tulia vaan tulet piti tehdä hieman sivummas, suojaan kylmältä tuulelta.

Soman "medaljonki". Ehkä saattaa hieman tehdä mieli makkaraa...

"Aivot narikassa"

Miehen mentävä herkkutatti!

Sieni kai se on tämäkin...

Tämän hillittömän haavanlehden lisäksi paikalla oli vanha känä. Lähti kuitenkin jo niin kaukaa, ettei ollut vaaraa joutua eräksi.

Yhtenä aamuna testasimme toisen erävieraan tuliaisia eli teeren kuvia. Toisen erävieraankin kanssa kävimme kuvilla istumassa tuloksetta ja polttiaisten sekä mäkärien syöttinä. Nyt ei ollut yhtään ötökkää ja teerien komea pulputus sekä suhauttelu tarjoili mahtavaa kuunneltavaa.

Pari teertä lensi meidän yli. Toinen kiersi kuvat ja kiikkasi niitä uteliaana, mutta kiersi meidän sivuitse kuitenkin pois. Ville olisi periaatteessa voinut ampua tätä uteliasta akkaa, mutta asento olisi ollut niin huonon kierteinen, että parempi oli jättää ampumatta.

Hilda antoi hienosti merkkiä, kun lentävät oli tulossa. Se rupesi tähyämään teerien tulosuuntaan jo hetken ennen kuin teeri ilmestyi näkyviin. Antoi siis hyvää vinkkiä metsästäjälle, joka olisi äkännyt teeren vasta, kun se olisi selän takaa ilmaantunut horisonttiin.

Jatta pääsi myös passiin ja oli ollut kuulemma yhtä tarkkaavainen kuin Hilda. Ja nyt kuvia selatessa huomaan, että ei tullut napattua yhtään kuvaa erävieraidemme kolmannesta koirasta eli Sirusta.

Teerien syyssoidinmenot jatkuivat vielä auringon noustessa.

 Muut jäivät vielä hetkeksi passiin, jonka jälkeen jalkautuivat metsään, mutta minä lähdin suonlaidalta töihin.

Sillä aikaa, kun olin töissä, niin muilla oli ollut onneksi hieno eräreissu. Sen lisäksi, että Jyrki onnistui saamaan teeren, jonka ilmeisesti Hilda oli löytänyt ja tuonut Jyrkille, löytyi myös tällainen ainakin toistaiseksi hylätty yksiö metrisellä oviaukolla. Pitänee kevättalvella hiihdellä katsomaan onko asukas tullut unille yksiöön... No ei sentään!

Revittyjen kantojen ja tämän pesän lisäksi löysimme yksi ilta vanhat karhun paskat ihan tästä mökin lähistöltä. Linnuntietä ei varmaan kilometriäkään...

Hali sai vähän osumaa saaliiksi jääneen teeren ansiosta. Jyrki oli perannut teertä, kun koirat olivat pihalla. Hali oli tullut paikalle ja käynyt väärältä koiralta omimaan saalista. Tähän mennessä kukaan ei ole vielä ottanut Halin rähjäystä tosissaan, mutta Soma otti ja kurmutti Halia niin, että reikä tuli kuonoon. Kuono turposi melko tavalla, mutta näyttää siltä, että selvisimme ilman lääkärikeikkaa.

Hali meni ekaa kertaa Hildan innoittamana yli vesiesteestä, jossa joutui uimaan!

Omilla mailla makkaratulilla.

Hali ei paljon tulilla viihdy, mutta ilmestyi se jostain paikalle, kun Ville puraisi makkaraa. Melkoinen kuulo koiralla!

Kyseisellä reissulla Hali otti hirvihaukut ja puolentunnin hirviajon! Haukussa oli emä & vasa.

Perjantaina, Valiomyrskyn tuivertaessa puita ja sateen vihmoessa, kiersimme minkkiloukkulenkin molempien koirien kanssa. Hilda ilmeisesti nosti sivuoikealta mustan ukkoteeren lentoon. Hali pyyhki tulla sen perässä ja haukkui, kun se tuulessa jäi puuhun istumaan. Silloin Hilda ehti meidän luo ja otin sen kiinni. Villekin kääntyi katsomaan Hildan tuloa ja samassa jo hukkasi puun missä lintu oli. Halikin lopetti haukun ja ryhtyi kaivelemaan varmoja saaliita eli myyriä. Teerestä ei näkynyt enää jälkeäkään. Kyllä taas oli niin lähellä onnistua...

Jyrki sai eilen viimeisen eräpäivän ja viikon rämminnän kruunuksi ukkometson! Hänen sanojaan lainatakseni Suomussalmi on jälleen hellinyt häntä. Ville ei viikon linnustuksessa laukaissut kertaakaan. Ehkä Villen viikon lihakilot täyttyivät, kun se sunnuntaina siirtyi ehdaksi hirvimieheksi ammuttuaan ensimmäisen hirvensä. Emä oli kahden vasan kanssa tullut melkein Villen syliin. Ville oli joutunut ökisemään niille, jotta olivat hieman kääntyneet. Ville tähtäsi toista vasaa ja laukaus osui siististi keuhkoon, eikä yhtään lihaa mennyt pilalle.